Hyvää uutta vuotta ja tammikuun kuulumisia

On taas hetki heilahtanut siitä, kun edellisen kerran tänne blogiin mitään kirjoitin tai edes kävin täällä. Vuosikin on ehtinyt vaihtua tässä välissä ja joulukin suhahti ohitse yhdessä hujauksessa. Joulua laitoin ihan minimin verran. Onneksi tytär oli joulutouhuissa apuna. Tänään loppiaisena sitten laitettiin joulukuusi ja muut joulukoristeet varastoon odottamaan ensi joulua. Koti tuntuu nyt avarammalta, kun tumma ja reilun kokoinen kuusi sekä punasävyiset koristeet ovat poissa.

Sähköpostista olen seuraillut blogin elämää jonkun verran, josko viestejä tai kommentteja on tullut. Ja olihan niitä tässä joitakin matkan varrella ja niihin vastailin, mitä ehdin, mutta nyt nekin ovat hiipuneet, mikä on tietysti ihan luonnollista, kun itse viettää hiljaiseloa. 

Hiljaiselon syy on mikäpäs muu kuin hektinen työtilanne, joka on vienyt paitsi työajan, myös lisä- ja ylityöajat sekä täyttänyt ajatukset turhan usein vapaa-aikanakin. Oman hyvinvoinnin kannalta palautumiseen on ollut tärkeä kiinnittää huomiota. Välillä palautuminen on onnistunut, välillä ei. Minkäpä sitä ihminen itselleen voi - ylikierroksilla käyvät aivot on välillä vaikea saada rauhoittumaan. Olo on useimmiten ollut kuin tuolla yllä olevassa kuvassa olevalla unipupulla. Töiden jälkeen ei ole juuri ollut ns. mehuja jäljellä mihinkään järkevään tekemiseen pakollisten kotihommien lisäksi. Ja nekin ovat jääneet ihan minimiin.

Kuten tiedätte, minulla rauhoittumiseen auttavat yleensä käsityöt. Viimeisen vuoden aikana aikaa käsitöille ei kuitenkaan ole ollut niin paljon kuin olisin toivonut. Mutta toki aika paljonkin on tullut tehtyä, kun jälkikäteen miettii. Yritän ottaa kuvan kaikista tekeleistäni; joskus tulee panostettua kuvan ottoon, joskus taas räpsäisen vaan jotenkin, jotta saan itselleni muistiin, mitä on tullut tehtyä. Sitten jälkikäteen kuvia selaillessa sitä huomaa, että onhan noita valmistunutkin 😊

Perussukka- ja lapasneuleiden välillä olen virkannut lähinnä lapsille suunnattuja pehmoja.  Aika tarkasti vuosi sitten tein tänne Pehmokavereita julkaisun ja sen jälkeen niitä on tullut lisää. Tuollaisia pehmoisia on mukava virkata ja ne tuovat myös iloisen ilmeen ihmisten kasvoille. Lankana näissä on vaihteleva kokoonpano pääasiassa Katia Bambi - ja Alize Velluto -pehmolankoja. Täytteenä laadukas ja pehmeä polyesteritäytevanu. Silmät ja suut olen ommellut puuvillalangasta, joten irto-osia näissä ei ole. Suurin osa leluista päätyykin pienille lapsille, mutta varsinkin nuo minikokoiset "aaveet/mustekalat" ovat olleet vähän isompien lasten suosiossa. Kuvissa näkyvien lisäksi vuoden varrella koukulta putosi muutama unikaveri eli lötkö- tai liinavartaloinen pupu, koira tai bambi. Vastaavien kuvia olen joskus aiemmin laittanut tännekin.

Olisi kiva kuulla, mitä sinulle kuuluu? 

Yritän nyt kevättä kohden aktivoitua itsekin täällä vähän enemmän, sillä olisi mukava päästä taas kartalle teidän kuulumisistanne ja toisaalta kiinni ns. normaalimpaan työarkeen.

Mukavia tammikuun päiviä Sinulle!

❄️❄️❄️

Sittku - muttku

Sitten kun.... Mutta kun... 

Sittku on kesä... Sittku on olen laihempi... Sittku minulla on enemmän rahaa... Sittku lapset ovat isompia... Sittku olen siivonnut...Sittku en ole väsynyt... Sittku on aikaa... Sittku joulu on ohi, minä en syö suklaata... Sittku ja sittku - siitä seuraa mutta kun - muttku.

Muttku sitä suklaata vielä on... Muttku just nyt ei jaksa... Nyt olis hyvä hetki, muttku... Muttku lapset ovat vielä pieniä... Muttku lapset ovat jo niin isoja... Muttku minä olen tämmönen... Muttku täällä on niin sekaista... Muttku ei ole riittävästi rahaa... Muttku tuo on väärän värinen... 

Kuulostaako yhtään tutulta? 

Kuinka sietää keskeneräisyyttä? Sitä, että ei ole täydellinen, vaikka ehkä haluaisi. No, kun ikää tulee, tulee (useinmiten) myös enemmän ymmärrystä, että kaikki muuttuu koko ajan ja harvempi asia tulee koskaan täysin valmiiksi - ainakaan, jos puhutaan vähän epämääräisemmistä asioista kuin kahvin keittäminen tai sukan loppuun neulominen, mikä toki saattaa olla joskus pitkän tien takana sekin. 

Ihminen on harvemmin tyytyväinen juuri tähän hetkeen. Miksi? Minulla ei ole vastausta, vaikka tiedän, että asian tiimoilta on tehty tutkimuksia ja teeman ympärillä pyörii monenlaista valmennusta. Ajattelen kuitenkin, että asian avain on itse kunkin korvien välissä. Aina voidaan syyttää ympäristöä ja totuuden nimissä on sanottava, että tokihan sillä on vaikutusta. Usein paljonkin. Mutta silti, viime kädessä, jos joku voi asiaan vaikuttaa, se on yksilö itse. 

No, menemättä syvällisempiin - niihin ei nyt rahkeet riitä - mietin tuota sittku-muttku -kuviota, joka tuntuu ainakin itselläni olevan sisäänkirjoitettu toimintamalli. Arki kulkee, mutta muutosta ei tule, koska sittku-muttku. Ärsyttävää? On se. Jo nuo sanatkin itsessään ärsyttävät, kun niitä toistelee. 

Mutta kuinka usein sitä ihan rehellisesti sanottuna yllättääkään itsensä toistelemassa noita tai vastaavia, hakemassa tekosyitä tai niitä oikeita syitä, miksi joku asia ei onnistu, miksi sitä ei voi toteuttaa, mistä johtuu epäonnistuminen tai miksi joku asia on niin kuin se nyt on. 

Kuinka minä nauttisinkaan, jos osaisin elää hetkessä ja näkisin hopeareunuksen joka pilven reunassa, en murehtisi huomisesta tästä päivästä puhumattakaan. Enkä siitä, millainen olen tai en ole muiden mielestä, omasta mielestäni puhumattakaan.

Muttku - Niin, mutta kun en ole oppinut uskomaan kehuihin tai luottamaan, että osaan, vaikka osaankin ja olen kuitenkin tähän ikään mennessä huomannut, että kyllä ne asiat aina vaan jotenkin järjestyvät. Liekö syynä, että minun lapsuudessani ja nuoruudessani ei juuri kehuttu, että ei ylpistyisi. Mieluiten etsittiin kaikki heikkoudet, jotka nostettiin tikun nokkaan ja vahvuudet vaiettin kuoliaiksi.

Ehkäpä juuri tuo on osasyynä siihen, että en myöskään ole oppinut puhumaan itselleni kunnioittavasti, Ja se on asia, mitä yritän harjoitella. Ilman mitään muttia. 

Jospa sittku - muttku muuttuisi nytku tai Kyllä, koska 🌞🌷

Nytku - Nyt kun nuo yllä olevissa kuvissa olevat suklaat on syötä ja puikoilla olleet pikkusukat neulottu (laitan kuvia niistä erikseen myöhemmin), on olo itse asiassa ihan tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, että jotain pitkään kesken ollutta on valmistunut ja käsityökorista jälleen yksi keskeneräinen neule saatettu valmiiksi ennen kuin aloitin uuden. 

Nyt kun työelämässä puhaltaa navakka tuuli ja oma tieni vie kohti uutta, olo on sekä seesteinen että kaoottinen yhtä aikaa. Ajatukset poukkoilevat siellä täällä pakokauhusta kihelmöivään positiiviseen jännitykseen. Toistaiseksi olen sitä mieltä, että minä pystyn ja osaan. Ja toistaiseksi yritän pitää ne muttku-ajatukset poissa ihan tietoisesti ja puhua itselleni, välillä ihan peilistä silmiin katsomalla, että hyvin se menee, sinä monesta selvinnyt vahva nainen osaat ja pystyt 🤍 Kyllä!

Kauniita tammikuun lopun päiviä!

Uskotaan itseemme ilman muttia🌷

Yhtenä aamuna Helsingissä

Hotelli Torni Helsinki

Eräänä lokakuun lopun aamuna kävelin Helsingin keskustassa Kampista Yrjönkadulla sijaitsevaan 

hotelli St. Georgeen työpaikan tilaisuuteen.

Vaikka kaduilla oli vilskettä klo 8 kieppeillä, en voinut olla pysähtymättä muutaman kerran ja kuvaamatta puhelimella 

hämärässä aamussa upeasti valaistuja vanhoja rakennuksia.

Ihmisten ja autojen kuvaamista yritin välttää mahdollisuuksien mukaan.

Ensimmäisen kuvan nappasin Yrjönkadun puolelta Hotelli Tornin valaistusta tornista (yllä). 

Seuraavaksi suuntasin Hotelli St. Georgen suuntaan.

 Mutta ennen kuin menin sisälle, tein pienen kierroksen sen etualalla sijaitsevassa Vanhassa kirkkopuistossa, joka Ruttopuistonakin tunnetaan,

ja otin kuvan Bulevardin varrella sijatsevasta Engelin suunnittelemasta ja vuonna 1826 käyttöön vihitystä  kauniista Helsingin vanhasta kirkosta kadun puolelta. 

Itsestäni on aina tuntunut oudolta, että tuolla puiston läpi risteilevät hiekkaiset jalkakäytävät, joiden välisellä nurmialueella on vanhoja hautoja. 

Alueella on siis n. 1790-1829 toiminut vanha hautausmaa, Kampin hautausmaa, josta osa on peittynyt sitä reunustavien vilkkaiden katujen alle. 

Otin muutaman kuvan 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun hautakivistä, mutta jostain syystä en sitten halunnutkaan laittaa kuvia tänne. 

Sen sijaan laitan alla olevan Viron vapaussodan sankarihaudan muistomerkistä ottamani kuvan.

Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten sankarihauta ja muistomerkki

 

Lyhyen kävelymatkan päätepiste Yrjönkatu 13:ssa oli vuonna 2018 avattu tyylikäs ja ulkomuodoltaan vaikuttava Hotel St. George.

Hotellin nettisivujen mukaan rakennuksen vanhimmat osat ovat 1840-luvulta, mutta sen tunnetuimmat osat ovat valmistuneet 1890. 

Talossa on toiminut mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sekä Suomalainen Klubi samoin kuin päivälehti Suomettaren painotalo.

Historian havinaa siis.

Ja mukava päivä sekä erinomaista palvelua kauniissa miljöössä mukavien ihmisten parissa🤍

Hotelli St. George Helsinki

Vaihteeksi tällainen lyhyt juttu siis menneen viikon varrelta. 

Välillä on kiva kun on vaihtelua, vaikka ovathan tällaiset vähän erilaiset päivät myös jossain määrin väsyttäviä. 

Toisaalta niistä ja niiden aikaisista kohtaamisista saa aina myös uutta virtaa ja voimaa arkeen.

Mukavaa alkanutta talviaikaa Sinulle!

Välillä kirjoistakin

Olen aina ollut lukutoukka ja lapsena ja nuorena luin kirjastosta kaiken mahdollisen, 

mikä vähänkään kiinnosti. Kirjaston kirjoja oli kotona myös nuoremmalla aikuisiällä lähes koko ajan isoja pinoja.

Lasten synnyttyä pienlapsiarjen, kokopäivätyön ja siinä sivussa opiskelun ohessa ei jäänyt aikaa lukea ns. huvin vuoksi. 

Sen sijaan luettiin hurja määrä lastenkirjoja, joita oli sekä omina että kirjastosta haettuina. 

Ja siinä sivussa tietysti tenttikirjoja. Hurja määrä niitäkin. 

Sitten vähän myöhemmin alkoi jäädä aikaa omalle viihdelukemisellekin ja silloin tällöin tuli lainattua romaaneita ja lahjaksikin niitä sain. 

Nyt viime vuosina omat kirjahankinnat ovat olleet pääasiassa erilaisia käsityökirjoja ja on niitä niitäkin jo kertynyt ;) Moni niistäkin on lahjaksi saatu. 

Ja lukemattomia olen myös kirjastosta kotiin ja takaisin kantanut. Kuitenkin nimenomaan käsityökirjojen kohdalla tuntuu, että lainaaminen ei oikein toimi.

Romaaneja, ja harvakseltaan asiapitoisempiakin teoksia, on tullut viimeisen vuoden aikana kuunneltua äänikirjoina puutarhatöiden ja käsitöiden ohessa. 

Asiallisista versioista kesken tällä hetkellä on "Taktinen neuvottelu", joka nimestään huolimatta on mielenkiintoinen, eikä vähiten karismaattisen lukijan ansiosta.

Nyt kuitenkin löytyi kevyt romaani, joka on pakko mainita: Kaisa Ikolan Oikein nurin (2020).

Ei erinomainen, mutta ihan riittävän hyvä ja nimenomaan aihepiirirn osalta. 

Siinä kun päähenkilö löytää neulomisen ilon ja blogimaailman. 

Mukana on tietysti myös ihmissuhteita ja ongelmiakin, mutta myös juttua neuleista ja langoista tarinan mukana :) 

Tunnistin siinä jotain omasta lankahulluudestanikin. Kaikkea sitä. 

Kuvankaappaus Nexstoryn äänikirjasta

Ja onhan niitä puutarhakirjojakin tuolla hyllyssä, mutta otin tähän kuitenkin kuvia käsityökirjoistani, 

jotta pysyy vähän enemmän teeman ympärillä.

Jossain vaiheessa innostuin neulomaan huiveja. Silloin löytyi alennuksesta Unelmien huivit ja Lumoavat neulehuivit. 

Sen sijaan Japanilaiset neulemallit ja Haapsalun shaalit -kirjojen mallit ja ohjeet tarjoaisivat haastetta.

 Ajattelin, josko ottaisin ohjeen pätkän sieltä ja toisen täältä ja suunnittelisin omia huiveja. 

No, jotain pientä osatoteutusta tein, mutta isompi toteutus jäi pohdinnan asteelle. Ehkä vielä joskus.

Villasukkakirjoista suurimman osan olen saanut lahjaksi. Niitä on inspiroivaa katsella.

Kovin monia en ole ohjeiden perusteella tehnyt, muutamat parit toki, mutta kirjat toimivat nimenomaan inspiraation lähteinä 

tai kuten useinmiten, ihan vaan kuvakirjoina, joita käsityöhullu katselee rentoutuakseen :)

Alla olevat kirjat olen muistaakseni tilannut Adlibrikseltä eri aikoihin muiden ostosten ohessa.

Nämä kaikki ovat jostain  syystä jääneet hyvin vähälle tutustumiselle. 

Oikeastaan nyt tuli mieleeni, että pitääkin vähän selailla, kun näitä kuvia ottaessa kirjat uudestaan "löytyivät" 😊

Jokunen vuosi sitten innostuin virkkaamaan lumihiutaleita, kun löysin kirjakaupasta 100 virkattua lumihiutaletta -kirjan. 

Tärkkäsin hiutaleita ja tein niistä joulukuusenkoristeita ja taisipa jokunen riippua ikkunassakin joulun aikoihin. 

Kun sain jostain päähäni alkaa virkata vauvan leluja, hankin jostain alennusmyynnistä Virkatut vauvan lelut -kirjan. 

Itse tykkään enemmän virkata kaaviokuvista kuin sanallisista, kymmenistä riveistä muodostuvista ohjeista, 

jollaisia nämä varsinkin englanninkielisistä alkuteoksista käännetyt ohjeet usein ovat. 

Niinpä tämäkin on jäänyt aika vähälle hyödyntämiselle.  

Kasvivärjäyksen taikaa -kirja on myöa ale-hankintoja ja hankittu isoimman kasvivärjäysinnostuksen jo mentyä itseltäni ohi. 

Mielenkiintoinen kirja kuitenkin ja toimii myös tietyllä tapaa käsikirjana, jos/kun tässä taas jossain vaiheessa innostuu värjäyksestä. 

Sitten ovat vielä nuo kaksi alla olevassa kuvassa olevaa. Silmukkakirjaa olen jossain määrin hyödyntänyt, 

mutta vaikka siinä ohjeita onkin runsaasti, tuntuu, että "juuri se oikea" puuttuu.

Miun design -kirja on kätevä ja siinä on hyviä neuvoja, mutta liian vähän olen sitäkin hyödyntänyt. 

Oikeastaan, kun näitä kuvia otin, muistin vasta senkin olemassaolon. Pitää ehdottomasti ottaa vähän paremmin esille ja käsille. 

Ohjeita löytyy kyllä netistäkin, mutta jotenkin vaan tykkään siitä, kun on konkreettinen kirja tai lehti, mitä voi selata, hypistellä ja lukea.

Onhan tuossa omassa kirjapinossa melko paljon käsityökirjoja, mutta monta sellaista siitä myös puuttuu, 

jotka itse asiassa haluaisin ja monta olen tosiaan kirjastosta lainannut.

Toki näilläkin pärjää, kun on tuo netti ja varsinkin kun yleensä teen kaikkia perusjuttuja ilman ohjeita.

Mutta, koska aina ei ole käsityötä konkreettisesti käsissä, pääsee ns. tunnelmaan kirjoja katsomalla.

Lainaatko sinä kirjoja kirjastosta?

 Tai onko sinulla itselläsi jotain luotto-ohjekirjaa tai inspiraatiokirjaa, jonka pariin palaat?

Tai muuta kotikirjaston perusteosta, johon tartut, kun haluat rentoutua tai kaipaat piristystä tai lohdutusta?

Mielelläni kuulisin vinkkejä 😊

Kauniita syyspäiviä!

T. Satu

Tänä päivänä

Välillä sitä alkaa miettiä kaikenlaista.

Kuten sellaista, mikä sai minut tänään hymyilemään. Entä muistanko, nauroinko ihan?

Tuliko nauru vatsanpohjasta, nauroinko niin, että vatsaan sattui ja suupieliin alkoi koskea.

Vai oliko se kevyt hymykare huulilla, ehkä toisessa suupielessä. Sellainen pikkuinen ilme arjen keskellä? Huomasinko sen itse?

Ja mille? Mikä se oli, se joka hymyilytti? Tai jopa nauratti?

Koiran hassu ilme, kissan notkea venyttely, vastaantulijan yllättävä tervehdys, lapsen ilo, läheisen laittama viesti puhelimessa,

 mukava juttu lehdessä, onnistunut päiväkävely, herkullinen iltapala....

Vai oliko syynä sittenkin puolison kantapään vilkkuminen sukan reiästä, kerrankin kerralla onnistunut neulekuvio, 

harvoin kukkivan kukan puhkeaminen, kukalle istahtaneen perhosen kuvan vangiseminen kameralla,

 kadulla liian isot reput selässä kulkevien pikkukoululaisten innostus, kauniit elokuiset illat, aurinkoinen aamu, huikaisevan sininen taivas....

Hymyllä on myös varjonsa. Naurulla itkunsa. Kokonainen elämä.

Joskus luin jostain lauseen: Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten. 

Sen kun osaisi ja muistaisi. 

No, eihän se aina noin mene. Eikä tarvitsekaan mennä. Elämä on. Surra saa ja iloita saa. 

Mutta olisihan se mukava, jos voisi päättää tuulensa ja mielentilansa. 

Aina se ei ole mahdollista ja tarpeellistakaan, mutta se perusvire. 

Se, millaisten silmälasien läpi katsoo arkeaan, mitä näkee peilissä, miten arvostaa itseään ja muita. 

Asenne, elämänasenne, halu olla ja toimia.

Hymyn ja naurun aiheita on monia. Jokaisella meillä omamme ja välillä myös yhteiset.

Luen mielelläni mietelauseita ja katselen sellaisia julisteita tai kortteja. 

Hyvin harvoin kuitenkaan hankin niitä ja toisaalta en tykkää mietelauseista esim. kotini sisustuksessa,

 vaikka monilla niitä onkin ja vieläpä upeina toteutuksina  🤍

Instagramissa tuli vastaani julkaisu, jossa oli alla olevan kuvan teksti toisenlaisessa kuvassa. 

Tallensin sen itselleni, sillä jotenkin nuo tekstirivit kaikessa yksinkertaisuudessaan ja jopa naiviiudessaan kiteyttivät silloisen mielentilani. 

Kirjoitin tuon saman tekstin tässä äsken omaan alkukesästä ottamaani kuvaan ja laitoin sen tähän alle.

Teksti ei siis ole keksimäni, mutta kuva on ottamani :)

Kun tätä aloitin kirjoittamaan, minulla oli jonkinlainen ajatus siitä, millaisen postauksen tekisin. 

Ehkä tavoitin jotain, ehkä vain osan siitä. Sanoja ja kuvia. 

Hieman ajatukset harhailevat, mutta ehkä se sallittaneen näin myöhään perjantai-iltana, 

kun takana on loman jälkeen useampi viikko töitä ja monenlaisia kohtaamisia sekä jälleen ikuinen pohdinta, "mikä minusta tulee isona" :) 

Hih. Siinäpä se. Sen kun tietäisi.

Ehkä tietynlainen ymmärrys (johonkin) kasvaa pikkuhiljaa :)

Tällaisia hajanaisia ajatuksia, hajatelmia, näin viikonlopun kynnyksellä. 

Onneksi on alkuviikosta muutama ylimääräinen lomapäivä. 

Silloin ohjelmassa kampaajalla käynti (raitoja harmaita peittämään 😆) ja toivottavasti sään salliessa

 takapihan terassin keinussa paljon neulomista ja samalla äänikirjan kuuntelemista. 

Rentoutumista.

Mukavaa, rentouttavaa ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

t. Satu

 

Lomatunnelmissa

Meinasin kirjoittaa otsikkoon ensin "lomafiiliksissä", mutta korjasin sen heti.

Nimittäin kun alkoi itseänikin ärsyttämään sana "fiilis", sillä en voi sietää ns. fingelskaa, 

vaan jos mitenkään mahdollista, yritän käyttää omaa, kaunista kieltämme.

Paljonhan lainasanoja on kieleen kotiutunut ja sehän on kai sitä kielen kehittymistä, että niin tapahtuu. 

Silti omaan korvaani usein kalskahtaa pahalta, kun joka puolella toistellaan "mikä on fiilis". 

Huh, kun kielikorvaan sattuu. 

 No, eipä kai kannattaisi nostattaa tällaisilla asioilla verenpainettaan, 

kun maailmassa on paljon muutakin mietittävää, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. 

Purpattaapaahan ainakin täällä omassa blogissaan ;) 

No niin. Otsikosta aiheeseen. Vielä on muutama päivä kesälomaa jäljellä ja ajattelin, että laitan kuvia, 

millaisissa tunnelmissa loma on mennyt. 

Eli käsitöitä terassilla puolivarjossa  keinussa, kukkien hoitoa ja kuvaamista, välillä rikkaruohojen kitkemistä sekä lyhyitä vierailuja.

Oli meillä muutamat syntymäpäivätkin perheessä tässä kesällä, joten niidenkin kakut on syöty ja kahvit juotu. 

Välissä on tullut otettua muutama lasi viiniäkin lähinnä grillatun ruoan kanssa. Näin kesällä varsinkin valkoviini on suosikkini. 

Tykkään erityisesti Cono Sur Bicicleta Rieslingistä.

Vaikka loma ja kesä on pääasiassa ollut suhteellisen seesteistä aikaa, 

olen välillä kurkkuani myöten täynnä naapurustosta kuuluvaa musiikin jytkettä ja sen yli huutamalla puhuvia ihmisiä. 

Sellaista, mikä tunkee sisälle asuntoon ja mikä estää omalla pihalla ajan viettämisen ja rentoutumisen, silloin kun näillä kaiuttimien omistajilla on "se vaihde" päällä. 

Eli, jos minulta kysytään, ihan liian usein ja ihan liian pitkään kerrallaan.

On todella ärsyttävää, kun ihmiset eivät tunnista vastuutaan ja ymmärrä, 

että kaikilla ei ole samanlainen musiikkimaku ja vaikka olisikin, eivät nämä halua sitä kuunnella iltapäivästä seuraavaan aamuun toisten liian kovaa soittamana.

Ja kyllä, on näistä asioista joskus keskusteltukin, mutta parhaimmillaankin ihmisen muisti on lyhyt ja valikoiva.

Mutta onneksi välillä on ollut useampia päiviä, jolloin itse kukin on saanut pihallaan rentoutua :)

Näissä kuvissa näkyy pätkä pitsisukan vartta. Sukat ovat vieläkin kesken, mutta niillä ei ole kiirettä, 

sillä tulevat omiin jalkoihini ja edellisiäkin, ihan upouusia on vielä odottamassa käyttöönottoa.

Sitten syksymmällä on ehkä näiden valmistumisaika.

Tällaista täältä tällä kertaa :)

Nautitaan kesästä!

Toukokuun kuulumisia

Onpas tässä alkuviikolla ollut pari ihanaa, aurinkoista päivää ja jopa + 20 asteeseen yltänyt lämpötila tuntui ihan kesäiseltä. Talven ja viileän kevään jälkeen viimein tässä vaiheessa toukokuuta tullut lämmin keli kaikesta huolimatta hieman yllätti. Nimittäin eilen aamulla Helsinkiin työasioissa mennessäni olin pukeutunut paljon viileämpään säähän. Ja niin näkyi tehneen moni muukin. Sitten oli heitä, joilla oi shortsit tai pikkuhame sekä t-paita tai toppi. Tulihan siinä linja-autossa sitten kuumakin, mutta onneksi ilmastointi sentään toimi. 

Illalla oli sitten mukava istua pari tuntia terassin keinussa ja vain olla. Samassa keinussa istun nytkin, kun tätä kirjoitan. Välillä haukkuu naapurin koira, välillä siihen vastaa omani. Välillä seudun nuoriso kokeilee mopojensa ääni- ja vauhtirajoja tuossa tontin viereisellä taajamatiellä (välillä se ottaa pannuun, myönnän), mutta onneksi välillä saa nauttia tuulen suhinasta ja lintujen jatkuvasta viserryksestä.

Koivun parissa päivässä jo melko isoiksi kasvaa hujahtaneet lehdet siivilöivät myöhäisen iltapäivän auringonsäteitä ja kesäkukkien taimet ovat alkaneet tuuheutua. 

Ihastuin tänä keväänä vaahterankukkiin. En ole oikeastaan aiemmin niihin juuri kiinnittänyt huomiota, mutta ovathan niiden keltaiset kukinnot sinistä kevättaivasta kohti hurvaavia.

Kirjovaahteran kukinto

Hieman iski säästäväisyys puutarhakauppakäynnillä ja en ostanut valmiita miljoonakellopatoja, vaan reilun kokoisia taimia ja istutin ne amppeleihin, kolme kuhunkin. Aiemman kokemuksen mukaan ihan hyvin ne ovat juhannukseen mennessä tuuheutuneet ja kukkivat näyttävästi. 

Tyvelle istutin vielä pienet pätkät suikeroalpia ja kokemukseni mukaan nekin vauhtiin päästyään venyvät kesän mittaan lähes metrin mittaiseksi putoukseksi. joten aika näyttävät noista amppeleista lopulta tulee.

Tietysti olisi kiva, jos olisivat näyttäviä jo nyt, mutta ehkä näin alkukesällä saavat kuitenkin hyvän kasvuvauhdin näinkin. 

Hieman on tässä vaiheessa vähäistä kevään kukkaloisto. Laitoin kuitenkin tuonne SatunKukat-blogiin muutamia kuvia tämän hetken kukkijoista. 

Pensasaidan isotuomipihlajan tuoksuvat kukat sentään loistavat auringossa. 

Äitienpäivä oli reilu pari viikkoa sitten. Ostin silloin vaaleanpunaisen ruukkuruusun, joka on nyt tuossa terassin pöydällä. 

Tytär kysyi, millaisen äitienpäiväkakun haluan ja aikani jahkailtuani päädyin pyytämään vadelmilla höystettyä paistettua suklaajuustokakkua. Ja sellaisen sain. Kakussa on Oreo-kekseistä paineltu keksipohja, sitten tummalla suklaalla maustettua juustotaikinaa ja sen päällä samanlaista valkosuklaalla ja vadelmilla. Koko komeuden kruunasi vielä runsas keko tummaa ja valkoista suklaata 💗

Ja olipas taas hyvää :)

Tässä katsellessa huomaan, että talon seinustalla lentelee taas ampiainen. Näyttää siltä, että sillä olisi pesä jossain räystäslaudoituksen takan. Ei kiva. Viime vuonna ei onneksi tarvinnut kärsiä ampiaisista, mutta on tässä ollut useita vuosia, jolloin terassilla ei ole oikein viihtynyt, kun ne ovat käyneet liian tuttavallisiksi. Pesien hävittäminen on hankalaa, jos ne ovat tuolla talon kattorakenteissa. 

Tässä olisi vielä vajaa kuukausi kesälomaan, ja tuntuu, että miten silloin voi jo olla juhannusviikko, kun nythän vasta on kevät. Kevät on ollut viileä ja jotenkin on tuntunut, että se alkoi ihan hetki sitten eli nyt toukokuun loppupuolla, kun tuli lämmintä ja pitkään pienellä hiirenkorvalla ollut viherrys pääsi vasta kunnolla vauhtiin. Loppuviikoksi on ennustettu oikein kunnon vesisadetta, mutta ehkä sekin tekee hyvää luonnolle. 

Aloitin tuossa reilu viikko sitten kaksi neuletta; merinovillaisen myssyn ja villasukat.

Myssy on jo valmis, mutta valmiina siitä en ole kuvia ottanut. Tuossa yllä on vaan keskeneräisenä otettu kuva. 

Malli on sama kuin aiemminkin ja siitä löyty enemmän juttua 'täältä'. 

Villasukat on aloitettu kärjestä ja nämä ovat ensimmäiset, joita sillä tyylillä neulon. Vähän oudolta tuntui noin päin alkaa tekemään, mutta äkkiä sen jujun hoksasi. 

Sukkaneule jäi nyt kuitenkin jostain syystä jumittamaan. Ei sillä, ettenkö tietäisi, mitä teen, mutta kun ei vaan juuri nyt huvita. 

Teen ne valmiiksi sitten jossain vaiheessa :) 

Mitäpäs sinulle kuuluu? 

Onko kevät ollut kiireistä aikaa puutarha- tai käsityörintamalla, töissä tai harrastuksissa? 

Kaunista helatorstaita ja mukavia toukokuun lopun päiviä!

Kun taivas itkee

Monia kysymyksiä on nyt ilmassa.  

Älä lue tätä, jos ahdistaa.

Mikä tätä maailmaa vaivaa? Miksi yksi maa, yksi vallanhimoinen ihminen voi sabotoida kaiken? Mitä täällä oikein tapahtuu?

Nyt perjantai-iltana tätä kirjoittaessani sataa sakeasti räntää, kuten on satanut koko päivän ja tuntuu, että taivas itkee eikä itku ole kaukana minultakaan. 

Toissa-aamuna koiran kanssa aamulenkillä käydessäni katselin pienen metsikön lomasta aivan upeaa punertavaa aamuruskoa ennen auringonnousua. 

Samalla mieleeni hiipi kommentti, jonka olin lukenut jostain talvisotaan liittyen. 

Silloinkin hyökkäystä ennen oli ollut upea punainen aamunkajo idästä ja ihmiset olivat mieltäneet sen tarkoittavan vaaraa. 

Sitä toivoisi jotain muuta tulevaisuudelta kuin kaaosta ja tuhoa. 

Pahan painolastia, mikä tuntuu vetävän maton alta ja ilman keuhkoista.

Silti siitä on pakonomainen tarve puhua, sitä ajatella, käsitellä ja siitä kirjoittaa.

Painon alla ovat myös kotipihan puut ja pensaat, jotka ovat taipuneet monta kertaa kuluneen talven aikana lumikuorman alle.

Lähes yhtä monta kertaa olen niitä kahlannut pelastamassa painon alta. Nyt tuolla takapihalla on niin paljon lunta, että enää ei märässä lumessa minulla jalka nouse riittävästi, että jaksain kahlata. 

Etupihan tuijat saan sentään pudisteltua lumesta, jotta eivät ihan taivu harottaviksi.

En muista tällaista talvea tuon märän ja sitten jäätyvän lumikuorman kanssa. 

Toki runsaslumisia talvia on ollut, mutta niistä ovat tuijat ja katajat selvinneet ilman pahempia taipumia. Nyt näyttää jo pahemmalle.

Osaatko sanoa, miten nuo tuijien sivuille lähes vaakasuoraan taipuneet oksat palautuvat kesän aikana, vai palautuvatko? 

Nyt eivät ainakaan heti puhdistamisen jälkeen palaudu vaan jäävät sojottamaan sivulle.

Mutta kun näille asioille ei mitään voi, ei ole hyväksi ahdistua liikaa. 

Tämä ei ole meidän käsissämme. Sen sijaan toivon, että ne, joiden käsissä tämä kaikki on, saisivat edes hitusen järkeä ja viisautta toimiinsa.

Teemme sen, mitä voimme eli elämme omaa elämäämme parhaamme mukaan.

Aloitan siis siitä, että menen jälleen kerran kolaamaan etupihaa ja pudistelemaan tuijien päältä märkää lunta. Jospa ne siitä tointuisivat.

Levollista viikonloppua sinulle!