Ihan pienen pieni nuttu

 

Kaikkea sitä ihminen käsillään tekee. 

Kuten nyt vauvan nutun, vaikka vauvaa ei ole lähitienoillakaan 😊

Ja tämäkin neule kuuluu sarjassamme niihin, jotka olivat puikoilla kuukausia, 

kun jossain vaiheessa alkoi turhauttaa ja sisulla sitten loppuun tein. 

Mutta sievä se ainakin omasta mielestäni on.

Nutun ohje löytyi sattumalta täältä netin ihmeellisestä maailmasta ja kulkee nimellä Prinsessa Estellen nuttu. 

Ohje löytyy, kun klikkaat 'tästä'. 

Ohje on siitä erikoinen, että siitä ei käy ilmi, minkä kokoiselle ko. nuttu on ohjeen mukaisesti tehtynä tarkoitettu. 

Ja, kun asiaa en sitten itse sen enempää pohtinut, kokeilin ensimmäisellä langalla, mitä aina kotoa löytyy. 

Eli, tässä minun neulomassani valkoisessa suloisuudessa lankana on ohut Drops Baby Merino 

ja nuttu on neulottu 2,75 mm puikoilla, resorit 2,5 mm puikoilla. 

Toisin sanoen lanka oli liian ohutta malliin ja ohuilla puikoilla neulottuna nutusta tuli pieni.

Taitaa olla enemmän nuken kokoa. Pitäisi hakea tyttären vauvanukke varastosta ja kokeilla 😂

Tai menee juuri vastasyntyneelle, tai keskoselle, en tiedä.

No tulipahan kokeiltua, mutta vähän harmittaa. 

Siksipä sen valmistuminenkin kesti pitkään, kun jossain vaiheessa hoksasin, 

että minikokoinenhan siitä tulee.

Mitä mieltä muuten olet tuon mallisesta / näköisestä nutusta noin ylipäätään?

Onko sellainen, mitä nykyäänkin pienillä pidetään?

Pitkä neulonta-aika käy hyvin ilmi näistä kuvista; 

innokkaasti aloitettu neule on kuvattu alkukesästä tuoksuvan pihajasmikkeen kukkiessa ja

 vastavalmistunut nuttu kuvattu lokakuussa kylmien syyssäiden väritettyä villiviinin lehdet punaisiksi.

Mutta ei se nuttujen neulominen tähän lopu. On tuossa vähän paksumpaakin lankaa odottamassa 😉 

Mietin nyt vielä kuitenkin tuon mallin kertaalleen ja muutenkin pitää pohtia, mitä tekisi.

Yksi vauvan hattu ja Unille-uninalle ovat työn alla ja niille on sentään pikkuinen saajakin tiedossa.

Mutta muuten on käsityörintamalla ns. mietinnän paikka, kun huvittaisi tehdä jotain,

mutta en keksi mitä. Tuntuu, että niin moni asia on kokeiltu ja mitään isompaa ei viitsi aloittaa. 

Joululahjaneuleita en tänä vuonna neulo.

Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.

Mutta muuten siis arki kulkee kulkuaan. Vääjäämättä päivästä ja viikosta toiseen.

Vähän alkaa olla tunne, että tulisi jo joulu ja sen jälkeen se ihanan valoisa kevät 😊

Pandemian olisi odottanut jo hellittävän, mutta ei hyvältä näytä. 

Samaan aikaan työarki alkaa palata vanhoihin uomiinsa, mikä näkyy etätöiden vähenemisenä ja 

työmatkoihin käytettävän ajan reiluna pitenemisenä ja sitä kautta vapaa-ajan (=käsitöihin käytettävissä olevan ajan)  vähenemisenä.

Toisaalta on taas mukava tavata ihmisiä pitkästä aikaa, mutta toisaalta vähän pelottaa, 

miten tuo pandemiatilanne etenee ja riittääkö kahden rokotteen suoja ennen kuin kolmas tulee mahdollisesti kaikkien ulottuville.

Harmillisen pitkäkestoinen koko kuvio.

Mitenkäs sinulla, onko arki alkanut palata normaaleihin uomiinsa, 

vai vieläkö pandemiarajoitukset vaikuttavat arkeesi?

Mukavia lokakuun viimeisiä päiviä Sinulle!

t. Satu

Välipalavirkkaus - pellavahuivi

 

Virkkuukoukku on tänä syksynä pysynyt kädessä enemmän kuin vuosikausiin.

Loppukesällä ja aiemmin syksyllä virkkasin vauvalle uninalleja, 

mutta samalla oli kesken myös pellavahuivi,

josta muodostui tämän syksyn välipalavirkkaus.

Kesällä ostin Lankakauppa Vaudevillasta ex tempore -hankintana liukuvärjätyn Katian Soft Lino -pellavalangan. 

Mukaan sain ohjemonisteen, jonka kielestä en ymmärtänyt mitään, 

espanjaa kun on, mutta piirroskuvio oli universaali ja sen avulla virkkaaminen lähti hyvin käyntiin. 

Pellavalanka on suhteellisen jäykkää ja hyvin luistavaa, 

joten sille piti löytää joku astia, jossa lankakakkku pysyisi siistinä ja paikoillaan.

En omista ns. lankakulhoa, 

joten ruokakauppakäynnillä paikallisessa Prismassa osui silmiini omasta mielestäni kauniin värinen

 keramiikkainen kukkaruukku, 

joka oli vielä sopivan kokoinenkin ja hintakin edullinen; taisi olla jotain seitsemän euron kieppeillä.

Kuten kuvista näkyy, huivin tekeminen kesti reilut pari kuukautta. 

Osa kuvista on otettu heinäkuussa kotipihan pienen kirsikkapuun satoaikaan 

ja valmis huivi taas kuvattu lokakuun puolivälissä vastavalmistuneena syksyn viimeisten vaahteranlehtien kera.

Eli tällainen tästä nyt sitten tuli. Kevät- ja kesäkäyttöön ehkä parhaiten soveltuva materiaalinsa takia.

Langan liukuvärjäys on mielenkiintoinen ja liukuu mielestäni aika kivasti väristä toiseen.

Lähtövärinä murrettu vaalea vaaleanpunainen (vanha roosa), joka liukuu pikkuhiljaa

 vaaleansiniharmaasta petrolin sävyn kautta reunan tumman siniharmaaseen.

Ihan ei värimaailma osunut itselleni kohdilleen, mutta toivottavasti joku toinen tästä tykkää vähän enemmän. 

Laitan tämän siis myyntiin, jos joku tykkää sen hankkia itselleen 😊

Tällainen välipalavirkkaus tällä kertaa. 

Aika pitkään meni, mutta eipä tässä mikään kiire ollutkaan. 

Mielestäni lopputulos on kyllä kiva. 

Ja tietenkin oma leima piti "lyödä" tähänkin työhön eli WILLASTA - käsintehty -merkki löysi 

paikkansa huivin eturaunasta.

Teetin aiemmin neliönmallisia WILLASTA -merkkejä, joista juttua löytyy *täältä* .

Nämä suorakaiteen malliset merkit on puolestaan tilattu UrkkiLaser -nimisestä yrityksestä.

Molemmat ovat ns. nahkapaperia, jolla nimellä ainakin nämä kotimaiset valmistajat näyttävät ohutta keinonahkaa kutsuvan. 

Tulostusjälki on hieman erilainen, mutta molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Molempiin olen pääasiassa tyytyväinen. 

Halusin kuitenkin erimallisia merkkejä eri tarkoitukseen.

Näillä pärjään nyt aika pitkään ja pitää katsoa sitten joskus, miten jatkotilaukset menevät.

Viime viikonloppuna tuli tehtyä viimeiset tämän syksyn pihatyöt.

Hommaa riittikin, mutta nyt on grilli pesty ja talviteloillaan, ulkoruukut tyhjennetty ja pesty, 

muutama kukka istutettu talveksi multapetiin yms. 

Kummasti niihin aikaa meni, mutta nyt on tehty.

Helpottaa kummasti, kun voi taas ihan rauhassa keskittyä ns. sisähommiin, käsitöihin jne. 

Viettää ns. hämärän hyssyä pimenevinä syysilttoina kynttilän valossa.

Ja kohta alkavat marraskuun mustat illat ja sitä kautta laskeudutaan joulun aikaan valoineen ja pikkuhiljaa taas mennään uutta kevättä kohti. 

Silloin on taas olo malttamaton, kun haluaisi päästä pihatöihin, 

miettii, millaisia kukkaistutuksia kesäksi laittaa ja nauttii lisääntyvästä valosta. 

Hämärän kautta valoa kohti!

Kauniita syksyisiä päiviä Sinulle!

Parit puikoilta pudonneet

Syksy on jo hyvässä vauhdissa ja omat ajatukset askartelevat hyvin paljon oman leipätyön kuvioissa vapaa-ajallakin. 

Se muuten onkin sellainen asia, mille kaipaa kovasti vastapainoa, 

jollaista esim. kotitöitä tekemällä ei minulle löydy. 

Siihen tarvitaan käsitöitä ja/tai hyvä kirja.

Välillä sitä kuitenkin miettii, että vaikka koko ajan on jotain puikoilla tai koukulla, 

niin mitähän kaikkea käsityörintamalla on sitten oikeasti saanut aikaiseksi, vai onko mitään. 

Muutama ikuisuusprojekti kyllä jumittaa. Kysyy sitkeyttä ja sisua saattaa ne (ehkä sitten joskus) loppuun. 

Ehkäpä juuri siitä syystä on hyvä välillä pysähtyä miettimään, 

mitä on saanut valmiiksi. Se auttaa selkiyttämään omia ajatuksia. 

Sama pätee paitsi tehtyihin käsientuotoksiin, myös kotipihan kevät-/syystöihin, 

kaappien siivoukseen tai sitten siihen takaraivon jyskytyksen ylläpitäjään eli päivätyöhön.

Eli, mitä kaikkea sitä onkaan saanut aikaiseksi.

Erilaisia pieniä välipalakäsitöitä nyt ainakin. 

Valtaosan niistä laitan tänne blogiin omana postauksenaan, vaikka pieniä juttuja ovatkin. 

Sellaisia, yhteen pantaan, sukka- tai lapaspariin keskittyviä juttuja on täältä siis tiedossa jatkossakin. 

Pahoittelut siitä jo etukäteen, mutta sellaista tämä näköjään minulla on  😊

Ja mielelläni edelleen kuulen kommenttejasi.

Totean myös tähän väliin vielä, että olen muuten siitä onnellisessa asemassa, 

että minulla näyttäisi olevan suhteellisen uskollinen kommentoijaporukka. 

Lämmin kiitos, ilman teitä en kokisi tätä blogitouhua mielekkääksi 🧡

Huomaan myös, että blogissa on välillä aika paljonkin päivittäistä liikennettä 

ja iso osa liikenteestä kohdistuu tiettyihin käsityöaiheisiin postauksiin ja ohjeen tapaisiin. 

Olen siitä erittäin iloinen. Kiitos. 

Samalla kaipaisin kuitenkin viestejä tai kommentteja, mitä ajatuksia teillä herää. 

Ja löysittekö, mitä etsitte?

Mutta siis otsikon asiaan; tässä alla parit alkusyksyn aikana valmistuneet tekeleet. 

Harmaat kämmekkäät on neulottu Dropsin Sky-langasta ja niissä on 36 silmukkaa.

Alussa ja lopussa sekä peukalossa on neulottu kuusi kierrosta 1 o 1 n -helmineuletta. 

Peukalo on tehty kiilapeukalona muuten, mutta kärki on tietty jätetty pois.

Kämmekkäät on neulottu lyhyillä  5 mm kantikkailla puupuikoilla, joiden neulontatuntumasta tykkään kovasti. 

Ja tietenkin laitoin niihin tuon oman WILLASTA - käsintehty -merkkini 😊

Lähes identtiset kämmekkäät tein muuten pari vuotta sitten ja niihin liittyvän postauksen löydät 'täältä'.

Tällaiset yksinkertaiset kämmekkäät ovat oma lempparini koleina syyspäivinä ja talvellakin hanskojen kaverina.

Toinen tänne pääsyn vuoroaan odottanut on tämä pikkuinen merinovillainen myssy. 

Hankin langan joskus viime kevättalvena ja aika pitkään tuo 50 g kerä Lang Merino 200 bebe coloria odotti inspiraatiota.

Kun muuta en keksinyt, neuloin siitä 2,75 mm puikoilla vauvan kokoa olevan myssyn. 

Lankaa jäi sen verran yli, että siitä saa ehkä peukalottomat lapaset, mutta ei sukkia. 

Nyt lapaset ovat odottaneet tuolla resori valmiina jo jonkun aikaa, mutta katsotaan, milloin valmistuvat, jos koskaan. 

Pitää miettiä, mitähän niiden kanssa tekee. 

Mutta siis tällainen pehmoinen myssy pääsi tähän vielä kuviin. 

Tällaista langasta asiaa tällä kertaa.

Mielelläni kuulen, mitä sinulle kuuluu ja miten syksy etenee?

Kauniita syyspäiviä Sinulle!

Kohtaamisia

 

Vaaleatukkainen rouva avaa punaisen katumaasturin kuskin puolen etuikkunan ja pysäyttää 

auton keskelle hiljaista taajamatietä kertoakseen, että hänen tyttärelläänkin on samanrotuinen koira 

kuin minun koirani, jota olen juuri ulkoiluttamassa. 

Koiran haukunta ja moottorin ääni kuitenkin peittävät osan rouvan sanoista alleen ja tyydyn hymyilemään

 ja vastaamaan jotain lyhyesti ja ystävällisesti.

Hymy kuitenkin pysyy suupielissä pitkään.

Kaksi noin kahdeksanvuotiasta pikkupoikaa kävelee puhelintaan tuijottaen ja innokkaasti puhuen jalkakäytävällä. 

Kohdatessamme toinen pojista vilkaisee minuun uteliaasti ja hymyilen hänelle.

Siinä samassa poika ottaa muutaman askeleen luokseni ja näyttää, 

"katso, minulla Pokemon-peli" ja alkaa esitellä, kuinka hienoja Pokemoneja pelillä voikaan löytää. 

Pojat olivat käyneet reilun kilometrin päässä löytämässä yhden Pokemonin ja olivat siitä innoissaan.

Ja minä tietysti kehuin heitä ja hienoa peliä kovasti. 

Jälleen hymy jäi karehtimaan suupieliini loppulenkin ajaksi. 

Nuori, tummatukkainen nainen lähestyy kävellen ylämäkeä kuulokkeet korvissa.

Hän näyttää olevan hyväntuulinen; kuuntelisiko musiikkia mahdollisesti.

Toisin kuin moni muu, hän katsoo jo kaukaa suoraan silmiin ja hymyilee minulle, tuntemattomalle koiranulkoiluttajalle. 

Hymyilen takaisin ja vielä yksiksekseni pitkään sen jälkeenkin. 

Tällä kertaa koirakin on hiljaa ja jatkamme iltalenkkiä rauhallisissa tunnelmissa.

Töissä yhteistyökumppani Teams-puhelun toisessa päässä toteaa, 

että olipa hyvä palaveri ja tästä saamme yhdessä hyvää aikaiseksi.

Tuntuuhan se hyvältä, sillä kokemusta muustakin on ja päivä jatkuu keveämmissä tunnelmissa.

Mutta.

Puhelimessa läheinen tiedustelee, milloin tulemme käymään.

Valitettavasti emme pääse hänen toivomanaan ajankohtana, mutta ehdotan seuraavaa.

Vastaanotto on hieman ynseä ja sanomattomat sanat leijuvat ilmassa. 

Siitä jää pitkäksi aikaa ikävä olo, vaikka varsinaisesti pahoin ei ole sanottu.

Korkeassa asemassa oleva työyhteisön jäsen toteaa, että häntä ei kiinnosta se

osa-alue, jonka parissa itse työskentelet. 

Vetäähän se maton alta, vaikka tiedät tekeväsi hyvää työtä ja oikeaa asiaa.

Mitä se kertoo itsestä ja toisesta?

Miten sen jälkeen jatketaan ja miten sitä jaksaa motivoitua?

Ihminen on kumman vähään tyytyväinen.

Riittää, kun joku on läsnä, hymyilee tai on vain neutraalin ystävällinen. 

Arvostaa, normaalisti.

Ottaa sinut vastaan ihmisenä ja ei odota kohtuuttomia.

Aina ei jaksa, mutta koskaan ei pitäisi purkaa pahaa oloa toisiin.

Sen kun muistaisi. 

Ruokakaupan henkilöstö on mitä ilmeisemmin saanut viime aikoina koulutusta asiakkaiden kohtaamiseen. 

Jokainen pyrkii tervehtimään ja kassahenkilö toivottaa poikkeuksetta mukavaa päivän jatkoa.

Se on tietysti minun mielestäni vain hyvä asia ja vastaan toki itse aina tervehdyksiin ja toivotuksiin. 

Valitettavasti murahtelijoita ja ilmeettömiä ihmisiä näkyy myös. 

Varsinkin nuorten asiakaspalvelijoiden puolesta harmittaa kovasti, 

sillä usein sitä ihminen alkaa etsiä syytä itsestään. 

Olin itse nuorena aikuisena osa-aikatyössä kaupassa ja silloin kauppias ohjeisti

toivottamaan asiakkaille "huomenta" tai "päivää". Ei siis "hyvää huomenta" tai "hyvää päivää". 

Syynä tälle oli se, että jos asiakkaalla on huono päivä, voi hyvän päivän toivotus olla viimeinen pisara.

Ehkä näin. Tuo jäi vaan itselleni mieleen ja olen sitä vuosien saatossa välillä pohtinut.

Mitä mieltä sinä olet, kummasta tykkäät enemmän? 

Ylipäätään monessa asiassa olen sitä mieltä, 

että peruskohteliaisuus sopii valtaosan olemukseen paremmin kuin ns. amerikkalaistyylinen ylitsevuotavuus.

Mutta paljon on kiinni siitä, mikä vaikuttaa olevan kenellekin luonnollista.

Tällaisia tällä kertaa, kun elämä pistää pohtimaan asioita.

Hymyillään, jos mahdollista ja ollaan ihmisiä toisillemme.

Aurinkoista syksyistä viikkoa sinulle!