Monia kysymyksiä on nyt ilmassa.
Älä lue tätä, jos ahdistaa.
Mikä tätä maailmaa vaivaa? Miksi yksi maa, yksi vallanhimoinen ihminen voi sabotoida kaiken? Mitä täällä oikein tapahtuu?
Nyt perjantai-iltana tätä kirjoittaessani sataa sakeasti räntää, kuten on satanut koko päivän ja tuntuu, että taivas itkee eikä itku ole kaukana minultakaan.
Toissa-aamuna koiran kanssa aamulenkillä käydessäni katselin pienen metsikön lomasta aivan upeaa punertavaa aamuruskoa ennen auringonnousua.
Samalla mieleeni hiipi kommentti, jonka olin lukenut jostain talvisotaan liittyen.
Silloinkin hyökkäystä ennen oli ollut upea punainen aamunkajo idästä ja ihmiset olivat mieltäneet sen tarkoittavan vaaraa.
Sitä toivoisi jotain muuta tulevaisuudelta kuin kaaosta ja tuhoa.
Pahan painolastia, mikä tuntuu vetävän maton alta ja ilman keuhkoista.
Silti siitä on pakonomainen tarve puhua, sitä ajatella, käsitellä ja siitä kirjoittaa.
Painon alla ovat myös kotipihan puut ja pensaat, jotka ovat taipuneet monta kertaa kuluneen talven aikana lumikuorman alle.
Lähes yhtä monta kertaa olen niitä kahlannut pelastamassa painon alta. Nyt tuolla takapihalla on niin paljon lunta, että enää ei märässä lumessa minulla jalka nouse riittävästi, että jaksain kahlata.
Etupihan tuijat saan sentään pudisteltua lumesta, jotta eivät ihan taivu harottaviksi.
En muista tällaista talvea tuon märän ja sitten jäätyvän lumikuorman kanssa.
Toki runsaslumisia talvia on ollut, mutta niistä ovat tuijat ja katajat selvinneet ilman pahempia taipumia. Nyt näyttää jo pahemmalle.
Osaatko sanoa, miten nuo tuijien sivuille lähes vaakasuoraan taipuneet oksat palautuvat kesän aikana, vai palautuvatko?
Nyt eivät ainakaan heti puhdistamisen jälkeen palaudu vaan jäävät sojottamaan sivulle.
Mutta kun näille asioille ei mitään voi, ei ole hyväksi ahdistua liikaa.
Tämä ei ole meidän käsissämme. Sen sijaan toivon, että ne, joiden käsissä tämä kaikki on, saisivat edes hitusen järkeä ja viisautta toimiinsa.
Teemme sen, mitä voimme eli elämme omaa elämäämme parhaamme mukaan.
Aloitan siis siitä, että menen jälleen kerran kolaamaan etupihaa ja pudistelemaan tuijien päältä märkää lunta. Jospa ne siitä tointuisivat.
Levollista viikonloppua sinulle!
Surullista on aika nyt.
VastaaPoistaLuulen, että ne tuijat palautuvat sitten kun kevät koittaa ja nesteet taas alkavat virrata puussa. Ehkä ne on nyt sen verran jäässä/kohmeessa etteivät voi palautua muotoonsa nyt. Hyvä niistä on lumet kopistella pois etteivät oksat mene rikkipoikki. En ole mikään puutietäjä tms. mutta jostain tietoa/oletusta tarttunut elämän varrella.
Kiitos 🤍 Toivottavasti tuijat tosiaan tuosta palautuvat. Varmasti nestekierron alkaminen auttaa asiassa, mutta pahoin pelkään, että osa jää taipuneeksi. Toivotaan parasta.
PoistaKiitos Satu.🤍🤍🤍🤍
VastaaPoistaSamallaiset mietteet täälläkin,jos ois ollut blogi,,,sinne oisin kirjoittanut.😢
Olen iki onnellinen että kirjoitata niin kuin asia on,Minä ainakin kaipaan tälläisenä hetkenä ,just ja rikulleen Sinun kaltaista sydämmellistä .ihanaa,ihmistä ,joka ymmärtää,Tämän päivän kauheuden,ja miten se meihin ...kuitenkin vaikuttaa.En voi olla super -positiivinen ,kun sydämmeni ob surullinen,ja itkee,,,,niiden ihmisten puolesta jotka joutuivat kodin jättämään.Ja pelko joka vois myös hiipi meidänkin rajojen sisälle itkettää.
Silti tiedän että meillä asiat hyvin,Ja en voi asioille mitään ,ne kuuluvat sarjaan "hyväksyttävät,sellaisenaan"
Kiitos Satu,
Sinun blogissa on aina niin kauniit kuvat ,ne on rakkaudella kuvattu,ystävyydellä,elämää kohtaan.
Kiitos blogi-ystävyydestäsi.🤍
ja anteeki nämä minun kirjoitus virheeni.
Lämpöisin halauksin Liisa 🤗🧡
Lämmin kiitos 🤍 On hyvä saada purettua ajatuksia jonnekin, jotta jaksaa. Jaetaan vaikka ajatuksia täällä blogimaailmassa, niin sekin auttaa 🤍
PoistaKaunista alkavaa maaliskuuta Liisa 🤍
Kiitos mietteistäsi. Elämme pelottavia aikoja ja vakavien tilanteiden uhka on todellisempi kuin koskaan. Pitää vain toivoa, että kyseisen diktaattorin omasta maasta löytyy riittävästi vastustusta, jotta hänet saadaan kammettua vallasta ja varsinkin hänen sormensa pois sen pahimman napin päältä.
VastaaPoista🤍🤍🤍🤍🤍
PoistaHieno postaus! Kiitos!
VastaaPoistaMinä haluan uskoa, että naapurimaan omat kansalaiset näkevät hulluuden läpi ja jaksavat protestoida. Se vaatii rohkeutta ja arvostan todella paljon niitä, jotka osoittavat nyt mieltään.
Tuijien oksista arvelen, että pakkasella niitä ei tosiaan kannata yrittää paljoa taivutella, mutta keväällä voisi ehkä lempeästi sitoa niin että kasvaisivat taas pystyyn.
Aurinkoista viikonloppua!
Kiitos sinulle 🤍 Tuijien oksien sitomista lumien sulettua mietin tässä minäkin. Aurinkoista alkavaa viikkoa!
PoistaVaikeina aikoinakin löytyy kauniita asioita, kuten vaikkapa sinun valokuvasi.
VastaaPoistaKaunis kiitos 🤍 Ilo löytyy pienistä asioista 🤍
Poista🤍🤍🤍
VastaaPoistaTämä talvi on todella ollut erikoinen.💛💙
VastaaPoistaMukavaa maaliskuuta!
Tuijat tuppaavat selviytymään - jaksa odottaa.
VastaaPoistaAika on ahdistava, samoin uutiset.
Olen itse vähentänyt uutisten lukemista ja yrittänyt keskittyä tähän hetkeen.
Olisi sääli ohittaa kaikki hyvä vain jonkin valtion pahan vuoksi.
Se ei tarkoita, etten kokisi empatiaa ja halua vaikuttaa.
Elämän isot vaikeudet ovat opettaneet siihen, että
1. Elämä etenee omaa latuaan, harvoin pääsen vaikuttamaan isoihin asioihin
2. Ilon hetket ovat tässä juuri nyt, joskus pieninäkin. Niitä ei ole koskaan liikaa, siksi niitä ei kannata ohittaa. Huolestuminen ja ahdistus odottavat kyllä omaa vuoroaan.
3. Aikuisen, erityisesti vanhemman on löydettävä selviytymispolku. Jos siihen ei usko itse, sitä ei voi uskottavasti jakaa jälkipolvillekaan.
4. Venäjä ei pysähdy suruumme ja huoleemme. Ukraina iloitsee enemmän tuesta ja rohkaisusta kuin pelkästä sympatiasta.
Joo, tiedän, että kuulostaa kovalta. Minun aikuiset lapsenikin ovat huolissaan. Olen keskittynyt etsimään meille iloa ja ratkaisuja arjen haasteisiin.
Ja onhan se tilanne ihan p**ka. En olisi millään uskonut, että tähän asti päädytään. Nyt päätän vaikuttaa johonkin, edes pieneenkin asiaan.
Jaksamista sinulle, Satu!
Et ole tässä yksin.
Pärjäämme kyllä 💖