Neulesetti merinovillasta

Villa lämmittää suloisesti viilenevässä syksyssä ja talven tullen.
Itse olen melko herkkäihoinen ja voin käyttää pään ja kaulan alueella vain hyvin pehmeästä
ja kutittamattomasta langasta tehtyjä asusteita.
Siitä syystä merinovilla on yksi parhaista.
Mutta sitäkin on monenlaatuista ja tuntuista tarjolla,
joten ihan kaikki eivät valitettavasti  herkkähipiäiselle sovi.

Kesällä matkalla mummolaan pysähdyimme Lahdessa Kärkkäisellä,

josta ostan usein Dropsin lankoja,

koska valikoima tavarataloksi on hyvä ja hinta hieman edullisempi kuin monessa muussa paikassa.
Ja nimenomaan nuo merinot ovat minulle sopivan pehmeitä.

Tällä kertaa mukaan lähti syksyisempiä värejä, kuten harmaata, ruskehtavaa ja viininpunaista.

Viininpunaisesta päätin jo keriä hyllystä kerätessäni neuloa neulesetin;

tupsupipon, kaulurin, lapaset ja pannan.

Kuvia on tekeleistäni ottanut matkan varrella niiden valmistuttua,

mutta jopas on tuo väri hankala kuvattava! 

Ei sitten millään meinaa toistua oikean sävyisenä kuvissa.

Noissa valmiita esittelevissä ulkona otetuissa "mallipää"kuvissa,
väri taitaa olla luonnollisimman näköinen.

Laitan nyt mukaan kuitenkin näitä muitakin 😊

Käytin kaikissa ns. kennokuviota, jolla viime talvena neuloin itselleni tumman harmaan pipon, 

joka löytyy 'Pipottelua' - otsikolla viime helmikuulta.

Siellä on myös tämän helpon ja mielestäni näyttävän mallineuleen kaavio, jos haluat käyttää.

Pipon resori on 5 cm korkea ja sen jälkeen, ennen mallineuleen aloittamista,

on neulottu yksi kierros oikein ja lisätty sen aikana kaksi silmukkaa, jotta silmukkamäärä olisi neljällä jaollinen. 

Kauluri tai tuubihuivi, miten tuota nyt nimittäisi, on tehty samalla mallilla.

Resori on vain vajaa kaksi senttiä korkea sekä alussa että lopussa.

Kaulurin koko korkeus on n. 24 cm.

Lankaa siihen kului tasan kaksi kerää eli 100 g.

Lapaset on neulottu muuten ns. kiilapeukalollisten peruslapasten ohjeella, 

mutta käden selkäpuolen silmukoilla on neulottu samaista kennoneuletta.

Koska lankaa oli vielä jäljellä, päätin tehdä vielä samaa mallia hyödyntäen pannan.
Ensin neuloin pannan samalla kennokuviolla kuin pipon, kaulurin ja lapaset.



Mutta, koska saman värjäyserän lankaa oli vielä yhden pannan verran,
neuloin siitä myös palmikkokierteisen pannan.
Ja niinpä kerrankin sain oikein kunnon neulesetin aikaiseksi 😊



Kennoneulepanta on pikkuisen isompi kuin kierrepanta
ja se joustaa myös sivusuunnassa enemmän.

Omasta mielestäni tästä setistä tuli yllättävän kiva.

Seuraavaksi tarkoitus on pienien välipalatöiden jälkeen tehdä

tummanharmaa tuubikauluri.

Malli on vielä mietinnässä, mutta langat valmiina 😊

Kuvien ottamisaikaan oli pienen suklaakirsikkapuumme tuottanut tällä kertaa vähän vaatimattomamman sadon. 

Minä napsin kirsikoita suoraan puusta suuhuni kilpaa varisten ja harakoiden kanssa. 

Pidin kyllä puoleni ja keräsin myös kulhollisen marjoja, 

joista tytär leipoi tahmeaa kirsikkasuklaabrownieta.

Pidin muuten senkin suhteen puoleni, 

oli se vaan niin hyvää varsinkin vaniljakastikkeen kanssa😉

Syksyä alkaa jo olla ilmassa ja työarki täyttää ajatuksia olipa töissä tai vapaalla.

Vihotteleva selästä jalkaan kulkeva hermo koettelee myös kärsivällisyyttä ja 

saa osaltaan pinnan kiristymään ja stressitason nousemaan. 

Sitä huomaa, kuinka vähästä se taas oma olotila on kiinni ja kuinka kokonaisvaltaisesti

 sellainen tuttavuus kuin hermosärky vaikuttaa koko olemiseen ja kaikkeen tekemiseen.

Kyllähän minä fyssärin ohjeita noudatan, mutta pitkää pinnaa tämäkin taas vaatii.

Käsityöt ovat jääneet siitäkin syystä vähemmälle, kun istuminen ei ole herkkua, 

mutta siitä huolimatta tämän neulesetin jälkeen olen neulonut yhdet lyhytvartiset sukat itselleni 

ja pitkästä, pitkästä aikaa kaivanut virkkuukoukun esille ja viritellyt pientä virkkausinnostusta pienten virkkuiden myötä.

Sieltä sekin into pikku hiljaa, hyvin vähitellen on päätään nostanut! 

Niistä sitten jossain vaiheessa vähän enemmän myös täällä.

Näiden heinäkuisten kuvien myötä toivottelen nyt sinulle mukavia syyskuun alun päiviä!

Kirsikka-aika

Kotipihan pieni suklaakirsikkapuu on ilahduttanut jo vuosikausia 

paitsi upealla valkoisella keväisellä kukinnallaan myös happaman makeilla marjoillaan.

Ja antanut minulle monta aasinsiltaa myös blogikirjoituksille.

Niin myös tällä kertaa.

Kun käsityörintamalla on hyvin vetämätön kausi meneillään, ja vähän muutenkin, 

ajattelin kertoa paitsi meneillään olevasta neuleprojektista myös kerrata 

aiempia postauksia, joita tuo kirsikkasatoa tuottava puu on innoittanut 😊

Ihka ensimmäinen blogikirjoitukseni oli "Kirsikoiden aikaan". 

Aloitinhan tämän blogitaipaleeni parhaaseen kirsikka-aikaan heinäkuussa parisen vuotta sitten. 

Palaan silloin tällöin muistelemaan niitä aikoja ja katsomaan, 

miltä bloggailun alkutaival näytti; tuolla kertaa kerroin tyttären leipomista ihanista pienistä mantelista lisämakua saaneista kirsikkapiirakoista, 

joista ovat myös seuraavat kuvat:

Suklaakirsikkajuustokakkua saimme myös samana kesänä:

oli muuten tosi hyvää tämäkin, suklaalle perso kun olen!

Viime kesänä suklaakirsikka kukki poikkeuksellisenkin runsaasti. 

Kiertelin puuta kameralla tähtäillen monena päivänä.

Silloin syntyi "Kirsikan lumoa" -kuvapläjäys noista upeista valkoisista kukkasista.

Kirsikat, suklaa, valkosuklaa ja kaura toimivat hyvin yhteen.

Lisänä ehkä vielä pehmeä vaniljakastike tai -jäätelö ja ah, niin hyvää!

Neulottuakin on tullut "kirsikkahengessä". 

Nämä viininpunaiset villasukat seiskaveikasta neulottuna valmistuivat vuosi sitten kesällä. Niistä oli juttua "Kirsikkasukat"-tekstissä. 

Mallin kehittelin itse sitä mukaa, kun neuloin ja virheitä tuli jälleen senkin sata, mutta kivat kotisukat niistäkin tuli.

Tällä hetkellä tekeillä on merinovillasta pipo-setti, josta etukäteismaistiaisena kuva piposta tuossa alla. Palataan sen pariin sitten myöhemmin. 

Luonnonvalossa pipo näyttää juurikin samanväriseltä kuin suklaakirsikan kirsikat, mutta yritäpä saada väri vangittua kuvaan...

Valokuvien ottamisessa viininpunainen lanka ja kirkas auringonpaiste tai sisätilat eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä 

- värit eivät toistu oikein eivät sitten millään.

Vika varmaan enemmän kameran käyttäjässä kuin kamerassa.

Mutta näillä mennään tässä vaiheessa.

Kirsikat ovat mielestäni parhaita nimenomaan tuoreina suoraan puusta suuhun napsittuina. 

Sen lisäksi tosiaan paistoksissa ja piirakoissa niiden maku pääsee hienosti oikeuksiinsa.

Pakastetuista en niinkään tykkää.

Toissavuonna oli mahdottoman hyvä kirsikkavuosi, joten tytär teki leivonnaisten lisäksi kirsikoista myös likööriä 

ja kunnon tekeytymisajan jälkeen se maistui erittäin hyvältä ja täyteläiseltä. 

Suosittelen kokeilemaan sitäkin.

Nyt on aika lopetella tällä kertaa ja ottaa alkavan viikon loman pari ensimmäistä päivää rentoutumisen kannalta. Juuri nyt on tunne, että tulee ns. tarpeeseen.

💗 Mukavaa alkavaa elokuuta 💗

Kirsikan lumoa

Kirsikankukka.
Pitkän talven jälkeen luonnon herätessä,
kirsikka on yksi ensimmäisistä kauniisti kukkivista puista.



Nyt seuraa kuvakavalkadi kotipihamme ainoasta kirsikkapuusta, joka on Suklaakirsikka.
Toivottavasti sinäkin nautit keväisen pihamme kuningattarren kukkien lumosta.



Sen vaaleanpunertavat pikkunuput avautuivat pian kevään lämmettyä.

Kuten huomaat, olen tähtäillyt näitä upean valkeita kukkia vähän joka kantilta.
Kännykällä ja digikameralla on hyvä ottaa kuvia aiempaan filmikameraan verrattuna.
Mutta se huono puoli niissä on, että kuvia tulee otettua vaikka kuinka paljon ja
sitten en raaski poistaa niistä kuin ihan huonoimmat ja tärähtäneimmät otokset.
Muut jäävät täyttämään puhelimen ja tietokoneen muistia.
Joskus sitten saan kuvien siivouspuuskan ja kovetan sydämeni
ylimääräisiä kuvia poistaessani.

Ja sitten täytän tätä blogianikin näillä kuvilla, kun haluan jakaa ne teidänkin kanssanne.

Keväinen taivas oli välillä pilvetön ja välillä ohuen pilviharson peitossa.
Kirsikkapuun kukinnan aikaan sää oli lämmin ja saimme nauttia helteestä
(tai kärvistellä helteessä 😊 ) useampana päivänä.

Mutta kuvaamiselle sää oli mitä mainioin.





Välillä taivas oli myös huikaisevan sininen.
Mikäpä saisikaan mielen iloisemmaksi, kuin lämmin auringonpaiste ja
herkät valkoiset kukat hohtavan sinistä taivasta vasten.

Toukokuussa oli myös kauniita aurinkoisia iltoja,
jolloin auringonvalo siivilöityi kauniisti lehvästön ja kukkien lomasta.

Tietenkin se kutsui minut taas kameran kanssa pihalle

ja nautin ilta-auringon säteiden leikistä kirsikankukissa.

Vaikka pihan katseenvangitsija on jo kukintansa kukkinut,

palaan kerta toisensa jälkeen sen kukkakuvien pariin. 

Enää ei mene kauan, 

kun pienet kirsikanalut ovat jo näkyvissä. 

Suklaakirsikan marjat ovat sopivan happamia,

kypsinä väriltään vähän ruskehtavan viininpunaisia.

Tytär leipoi viime kesänä tällaisia herkullisia pieniä kirsikkapiiraita 

tartalettivuoassa. 

Itse asiassa tämä oli ensimmäinen julkaisuni täällä blogissa.

Jos tahdot, pääset katsomaan sitä painaisemalla tästä.

Siitäkin on kohta jo vuosi.
Ja kiva vuosi onkin ollut 😊
Pitää miettiä niitä tunnelmia sitten myöhemmässä vaiheessa lisää.

Nyt toivotan sinulle kaunista päättäjäisviikonloppua ja hohtavan kauniita alkukesän päiviä 💙

Suklaakirsikkajuustokakkua

Tytär leipoi heinäkuussa oman suklaakirsikkapuumme kirsikoista ja kunnon määrästä suklaata tuhdin ja erittäin herkullisen paistetun suklaakirsikkajuustokakun. Pieni kirsikkapuu tuotti kokoonsa nähden runsaasti marjoja ja ne sopivat tuoreina erittäin hyvin leivontaan. Osa marjoista päätyi pakastimeen odottamaan talven leivontaideoita ja osa on tekeytymässä kirsikkalikööriksi.

Paistettu juustokakku

Kakku sai hienosti aromia rommissa marinoituneista kirsikanpaloista, joita oli runsaasti kakun sisällä.

Suklaakirsikkakakku

Kakun päällä taas oli tuoreita pilkottuja kirsikoita, valkosuklaaraitoja sekä runsaasti lastuja valkosuklaasta ja tummasta suklaasta.

 Kakku oli yhtä aikaa aromikasta, raikasta ja tuhdin suklaista - yksinkertaisesti täydellistä herkutteluun!