Syystunnelmissa

 

 

 

 

Vaikka tälle viikonlopulle ei näyttäisi olevan luvassa pakkasöitä, ovat näiden kuvien myötä hyvin muistissa viime viikonlopun yöpakkasten jälkeiset huurrekukat, "kuurankukat", joiksi niitä väärin itse nimitän ❄️❄️❄️

Pakkasyön jälkeinen kuurakerros nurmikolla houkutteli koiravanhuksen kieriskelemään kylmässä maassa ja minut tarttumaan puhelimeen (=kameraan) ja kuvaamaan syksyisen matalalta paistavan aamupäivän auringonsäteissä kimmeltäviä, sokerihuurretuilta näyttäviä kasveja. Halusin laittaa kuvia myös tänne, jotta vuodenaikojen vaihtelu ja ajan kuluminen näkyisi myös täällä blogissa.

 

Pensashanhikki yöpakkasen jälkeen

 

 

 

 

Syysasteri yöpakkasen jälkeen

Syyshortensian kukka yöpakkasen jälkeen

Kotipihan syystöitä on vielä sen verran tekemättä, että sekä oman pihan puista ja pensaista tippuneet että naapurin puolelta sataneet puunlehdet ovat haravoimatta tai silppuamatta ruohonleikkurilla. Tehdään siis molempia, mutta valtaosa lehdistä silputaan leikkurilla nurmikolle. Kun lehdet silppuaa, silppu maatuu aika hyvin loppusyksyn, talven ja alkukevään aikana, jolloin mielestäni nurmikko saa siitä lisäravintoa. Tiedä sitten, mikä olisi fiksuin tapa, mutta jotenkin tuntuu turhauttavalta täyttää puutarhakompostit ääriään myöden joka syksy. Ei sen puoleen, kyllä noihin koposteihin tulee tavaraa siitä huolimatta, sekä lehtiä että muuta puutarhajätettä.

Maahan sataneita lehtiä ihmetellessäni päädyin ottamaan pari lähikuvaa vaahteranlehdestä aamuauringossa. 

 

Syksyn aikana kotityöt ovat jääneet vähemmälle, kun kotona ollessa olen keskittynyt pääasiassa käsitöihin. Lankaostoksilla on tullut käytyä kerran jos toisenkin. Monenlaista olisi mielessä, mitä voisi tehdä ja monenlaista olen tehnytkin, mutta aika ei vaan riitä ihan kaikkeen, mitä haluaisi tehdä. 

Viime viikonloppuna neuloin yhdet paksuhkot lapaset. Tuossa alla on kuva puolivalmiista versiosta. Lankana on luonnonvalkoinen paksuhko Drops Big Merino ja ohuen ohut Sandnes Garn Alpakka Følgetråd. Laitan valmiista kuvan sitten myöhemmin. Lapaset valmistuivat päivässä, sillä silmukoita oli vain 35 ja neulos paksuhkoa. Tällä hetkellä puikoilla on toiset paksut lapaset, joissa lankana on sama ohut alpakanvilla sekä lankakätköistä löytynyt luonnonvalkoinen Novita Isoveli, jolle en ole keksinyt muuta käyttöä. 

   

 

  

Olen viime aikoina innostunut neulomaan kahdella langalla yhtä aikaa. Enkä siis tarkoita kuvioneuletta, vaan kaksinkertaista lankaa. Toinen on yleensä paksu merino- tai alpakkalanka ja toinen ohut alpakkalanka tai ohut ja pörröinen silkki-mohair. Alpakka lisää pehmeyttä ja sileyttä neuleeseen, kun taas silkki-mohair pörröisyyttä ja kuohkeutta. Oma herkkä ihoni tykkää huomattavasti enemmän alpakasta, mutta oen huomannut, että monet tykkäävät enemmän silkki-mohairin tunnusta. Käytän noita molempia tuomassa lämpöä ja mukavuutta lapasiiin, kämmekkäisiin, pantoihin ja pipoihin. 

Talvea kohti mennään vääjäämättä. Kesäkengät on laitettu kaappiin ja talvikengät otettu esille yhdessä villa-asusteiden kanssa. Olen aika paljon neulonut toisille viime aikoina ja huomasin nyt lokakuun pakkasaamuina, että voisihan sitä päivittää omatkin asusteensa, kuten esimerkiksi kämmekkäät ja pannat :) Siinäpä sitä tekemistä loppusyksyyn.

Mitä sinulle kuuluu?

Hyvää viikonloppua ja kauniista lokakuun lopun päiviä!

t. Satu 

Yhtenä aamuna Helsingissä

Hotelli Torni Helsinki

Eräänä lokakuun lopun aamuna kävelin Helsingin keskustassa Kampista Yrjönkadulla sijaitsevaan 

hotelli St. Georgeen työpaikan tilaisuuteen.

Vaikka kaduilla oli vilskettä klo 8 kieppeillä, en voinut olla pysähtymättä muutaman kerran ja kuvaamatta puhelimella 

hämärässä aamussa upeasti valaistuja vanhoja rakennuksia.

Ihmisten ja autojen kuvaamista yritin välttää mahdollisuuksien mukaan.

Ensimmäisen kuvan nappasin Yrjönkadun puolelta Hotelli Tornin valaistusta tornista (yllä). 

Seuraavaksi suuntasin Hotelli St. Georgen suuntaan.

 Mutta ennen kuin menin sisälle, tein pienen kierroksen sen etualalla sijaitsevassa Vanhassa kirkkopuistossa, joka Ruttopuistonakin tunnetaan,

ja otin kuvan Bulevardin varrella sijatsevasta Engelin suunnittelemasta ja vuonna 1826 käyttöön vihitystä  kauniista Helsingin vanhasta kirkosta kadun puolelta. 

Itsestäni on aina tuntunut oudolta, että tuolla puiston läpi risteilevät hiekkaiset jalkakäytävät, joiden välisellä nurmialueella on vanhoja hautoja. 

Alueella on siis n. 1790-1829 toiminut vanha hautausmaa, Kampin hautausmaa, josta osa on peittynyt sitä reunustavien vilkkaiden katujen alle. 

Otin muutaman kuvan 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun hautakivistä, mutta jostain syystä en sitten halunnutkaan laittaa kuvia tänne. 

Sen sijaan laitan alla olevan Viron vapaussodan sankarihaudan muistomerkistä ottamani kuvan.

Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten sankarihauta ja muistomerkki

 

Lyhyen kävelymatkan päätepiste Yrjönkatu 13:ssa oli vuonna 2018 avattu tyylikäs ja ulkomuodoltaan vaikuttava Hotel St. George.

Hotellin nettisivujen mukaan rakennuksen vanhimmat osat ovat 1840-luvulta, mutta sen tunnetuimmat osat ovat valmistuneet 1890. 

Talossa on toiminut mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sekä Suomalainen Klubi samoin kuin päivälehti Suomettaren painotalo.

Historian havinaa siis.

Ja mukava päivä sekä erinomaista palvelua kauniissa miljöössä mukavien ihmisten parissa🤍

Hotelli St. George Helsinki

Vaihteeksi tällainen lyhyt juttu siis menneen viikon varrelta. 

Välillä on kiva kun on vaihtelua, vaikka ovathan tällaiset vähän erilaiset päivät myös jossain määrin väsyttäviä. 

Toisaalta niistä ja niiden aikaisista kohtaamisista saa aina myös uutta virtaa ja voimaa arkeen.

Mukavaa alkanutta talviaikaa Sinulle!

Kakkua ja kukkia

 

Syksyllä on se aika, jolloin saa kakkua ja yleensä myös kukkia 😊

Se, että on taas vuoden vanhempi ei oikeastaan tunnu missään eikä haittaa, 

mutta tokihan kun sitä miettii, että paluuta ei ole, niin pakostakin vähän hirvittää.

Mutta se menee hetkessä ohi.

Olen todella laiska nykyään leipomaan ja koska synttärit sattuivat arkipäivälle 

ja töitä oli aamusta iltaan, ajattelin, että pärjätään ilman kakkua.

Mutta, kun tytär ystävällisesti lupasi tehdä kakun, ei minua tarvinnut ylipuhua. 

Hyvin kelpasi!

Ja, koska perheessä osa tykkää yhdestä ja osa toisesta, hän päätyi tekemään kaksi kakkua!

Tummalla suklaalla peitetty kakku sai sädekehän runsaasta valkosuklaalastujen määrästä. 

Kakku oli sisältä perinteistäkin perinteisempi vaalea sokerikakkupohja täytteenään mansikkahilloa ja kermavaahtoa.

Toinen kakku puolestaan oli sitruunalla maustettu paistettu juustokakku, 

jossa oli päällä runsaasti suolakinuskia.

Perheen nuorempi polvi vannoi suolakinuskijuustokakun nimeen ja mies perinteisen version.

Minulle maistuivat molemmat aika tasapuolisesti. Ja hyvää oli jälleen kerran.

Kaunis syksyn värisiä kukkasia sisältävä kimppu oli täysi yllätys. 

Tytär oli käynyt ostamassa sen töistä tullessaan. 

Ulkona syyskuun ensimmäisellä puoliskolla paistoi uskomattoman kauniisti syysaurinko 

ja keltaiset kukat korostavat auringon säteitä myös sisällä, 

Illat ovat jo hämärtyneet reilusti ja on ihan oikeasti jo pimeää. Kuitenkin nyt syyskuun alussa on töiden jälkeen 

illan suussa ja viikonloppuisin ollut kesäisen lämmin istua pihakeinussa neulomassa. 
Ja neulottua onkin tullut. 

Niin, että meinaa peukalo olla kipeä. Pitää välillä vähän huilia.

No, nyt tulivat rankat sateet ja epävakainen keli tällä viikolla ja saman tien SYKSY oikein isolla ässällä.  

Aloitin myös yhden avoimen yliopiston kurssin. Ihan vaan omaksi huvikseni. 

No, nyt, kun kurssi on alkanut, ei tunnukaan enää huvilta vaan työläältä, kun on hämärää

 ja syksyistä ja tekisi mieli vaan istua sohvan nurkassa neulomassa töiden jälkeen.

 On eri asia kesälomalla valoisina päivinä miettiä, kuinka kiva on saada uutta pohdittavaa

 kuin sitten syksyllä hämärinä iltoina töiden jälkeen yrittää jaksaa orientoitua opintoihin. 

No, oma valinta ;) En valita, vaikka vähän marmatankin. 
Onpahan vaihtelua :)

Mitäs sinun syksyysi kuuluu?

Aurinkoisia syyskuisia päiviä Sinulle!

Tänä päivänä

Välillä sitä alkaa miettiä kaikenlaista.

Kuten sellaista, mikä sai minut tänään hymyilemään. Entä muistanko, nauroinko ihan?

Tuliko nauru vatsanpohjasta, nauroinko niin, että vatsaan sattui ja suupieliin alkoi koskea.

Vai oliko se kevyt hymykare huulilla, ehkä toisessa suupielessä. Sellainen pikkuinen ilme arjen keskellä? Huomasinko sen itse?

Ja mille? Mikä se oli, se joka hymyilytti? Tai jopa nauratti?

Koiran hassu ilme, kissan notkea venyttely, vastaantulijan yllättävä tervehdys, lapsen ilo, läheisen laittama viesti puhelimessa,

 mukava juttu lehdessä, onnistunut päiväkävely, herkullinen iltapala....

Vai oliko syynä sittenkin puolison kantapään vilkkuminen sukan reiästä, kerrankin kerralla onnistunut neulekuvio, 

harvoin kukkivan kukan puhkeaminen, kukalle istahtaneen perhosen kuvan vangiseminen kameralla,

 kadulla liian isot reput selässä kulkevien pikkukoululaisten innostus, kauniit elokuiset illat, aurinkoinen aamu, huikaisevan sininen taivas....

Hymyllä on myös varjonsa. Naurulla itkunsa. Kokonainen elämä.

Joskus luin jostain lauseen: Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten. 

Sen kun osaisi ja muistaisi. 

No, eihän se aina noin mene. Eikä tarvitsekaan mennä. Elämä on. Surra saa ja iloita saa. 

Mutta olisihan se mukava, jos voisi päättää tuulensa ja mielentilansa. 

Aina se ei ole mahdollista ja tarpeellistakaan, mutta se perusvire. 

Se, millaisten silmälasien läpi katsoo arkeaan, mitä näkee peilissä, miten arvostaa itseään ja muita. 

Asenne, elämänasenne, halu olla ja toimia.

Hymyn ja naurun aiheita on monia. Jokaisella meillä omamme ja välillä myös yhteiset.

Luen mielelläni mietelauseita ja katselen sellaisia julisteita tai kortteja. 

Hyvin harvoin kuitenkaan hankin niitä ja toisaalta en tykkää mietelauseista esim. kotini sisustuksessa,

 vaikka monilla niitä onkin ja vieläpä upeina toteutuksina  🤍

Instagramissa tuli vastaani julkaisu, jossa oli alla olevan kuvan teksti toisenlaisessa kuvassa. 

Tallensin sen itselleni, sillä jotenkin nuo tekstirivit kaikessa yksinkertaisuudessaan ja jopa naiviiudessaan kiteyttivät silloisen mielentilani. 

Kirjoitin tuon saman tekstin tässä äsken omaan alkukesästä ottamaani kuvaan ja laitoin sen tähän alle.

Teksti ei siis ole keksimäni, mutta kuva on ottamani :)

Kun tätä aloitin kirjoittamaan, minulla oli jonkinlainen ajatus siitä, millaisen postauksen tekisin. 

Ehkä tavoitin jotain, ehkä vain osan siitä. Sanoja ja kuvia. 

Hieman ajatukset harhailevat, mutta ehkä se sallittaneen näin myöhään perjantai-iltana, 

kun takana on loman jälkeen useampi viikko töitä ja monenlaisia kohtaamisia sekä jälleen ikuinen pohdinta, "mikä minusta tulee isona" :) 

Hih. Siinäpä se. Sen kun tietäisi.

Ehkä tietynlainen ymmärrys (johonkin) kasvaa pikkuhiljaa :)

Tällaisia hajanaisia ajatuksia, hajatelmia, näin viikonlopun kynnyksellä. 

Onneksi on alkuviikosta muutama ylimääräinen lomapäivä. 

Silloin ohjelmassa kampaajalla käynti (raitoja harmaita peittämään 😆) ja toivottavasti sään salliessa

 takapihan terassin keinussa paljon neulomista ja samalla äänikirjan kuuntelemista. 

Rentoutumista.

Mukavaa, rentouttavaa ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

t. Satu

 

Parit puikoilta pudonneet

Syksy on jo hyvässä vauhdissa ja omat ajatukset askartelevat hyvin paljon oman leipätyön kuvioissa vapaa-ajallakin. 

Se muuten onkin sellainen asia, mille kaipaa kovasti vastapainoa, 

jollaista esim. kotitöitä tekemällä ei minulle löydy. 

Siihen tarvitaan käsitöitä ja/tai hyvä kirja.

Välillä sitä kuitenkin miettii, että vaikka koko ajan on jotain puikoilla tai koukulla, 

niin mitähän kaikkea käsityörintamalla on sitten oikeasti saanut aikaiseksi, vai onko mitään. 

Muutama ikuisuusprojekti kyllä jumittaa. Kysyy sitkeyttä ja sisua saattaa ne (ehkä sitten joskus) loppuun. 

Ehkäpä juuri siitä syystä on hyvä välillä pysähtyä miettimään, 

mitä on saanut valmiiksi. Se auttaa selkiyttämään omia ajatuksia. 

Sama pätee paitsi tehtyihin käsientuotoksiin, myös kotipihan kevät-/syystöihin, 

kaappien siivoukseen tai sitten siihen takaraivon jyskytyksen ylläpitäjään eli päivätyöhön.

Eli, mitä kaikkea sitä onkaan saanut aikaiseksi.

Erilaisia pieniä välipalakäsitöitä nyt ainakin. 

Valtaosan niistä laitan tänne blogiin omana postauksenaan, vaikka pieniä juttuja ovatkin. 

Sellaisia, yhteen pantaan, sukka- tai lapaspariin keskittyviä juttuja on täältä siis tiedossa jatkossakin. 

Pahoittelut siitä jo etukäteen, mutta sellaista tämä näköjään minulla on  😊

Ja mielelläni edelleen kuulen kommenttejasi.

Totean myös tähän väliin vielä, että olen muuten siitä onnellisessa asemassa, 

että minulla näyttäisi olevan suhteellisen uskollinen kommentoijaporukka. 

Lämmin kiitos, ilman teitä en kokisi tätä blogitouhua mielekkääksi 🧡

Huomaan myös, että blogissa on välillä aika paljonkin päivittäistä liikennettä 

ja iso osa liikenteestä kohdistuu tiettyihin käsityöaiheisiin postauksiin ja ohjeen tapaisiin. 

Olen siitä erittäin iloinen. Kiitos. 

Samalla kaipaisin kuitenkin viestejä tai kommentteja, mitä ajatuksia teillä herää. 

Ja löysittekö, mitä etsitte?

Mutta siis otsikon asiaan; tässä alla parit alkusyksyn aikana valmistuneet tekeleet. 

Harmaat kämmekkäät on neulottu Dropsin Sky-langasta ja niissä on 36 silmukkaa.

Alussa ja lopussa sekä peukalossa on neulottu kuusi kierrosta 1 o 1 n -helmineuletta. 

Peukalo on tehty kiilapeukalona muuten, mutta kärki on tietty jätetty pois.

Kämmekkäät on neulottu lyhyillä  5 mm kantikkailla puupuikoilla, joiden neulontatuntumasta tykkään kovasti. 

Ja tietenkin laitoin niihin tuon oman WILLASTA - käsintehty -merkkini 😊

Lähes identtiset kämmekkäät tein muuten pari vuotta sitten ja niihin liittyvän postauksen löydät 'täältä'.

Tällaiset yksinkertaiset kämmekkäät ovat oma lempparini koleina syyspäivinä ja talvellakin hanskojen kaverina.

Toinen tänne pääsyn vuoroaan odottanut on tämä pikkuinen merinovillainen myssy. 

Hankin langan joskus viime kevättalvena ja aika pitkään tuo 50 g kerä Lang Merino 200 bebe coloria odotti inspiraatiota.

Kun muuta en keksinyt, neuloin siitä 2,75 mm puikoilla vauvan kokoa olevan myssyn. 

Lankaa jäi sen verran yli, että siitä saa ehkä peukalottomat lapaset, mutta ei sukkia. 

Nyt lapaset ovat odottaneet tuolla resori valmiina jo jonkun aikaa, mutta katsotaan, milloin valmistuvat, jos koskaan. 

Pitää miettiä, mitähän niiden kanssa tekee. 

Mutta siis tällainen pehmoinen myssy pääsi tähän vielä kuviin. 

Tällaista langasta asiaa tällä kertaa.

Mielelläni kuulen, mitä sinulle kuuluu ja miten syksy etenee?

Kauniita syyspäiviä Sinulle!

Kohtaamisia

 

Vaaleatukkainen rouva avaa punaisen katumaasturin kuskin puolen etuikkunan ja pysäyttää 

auton keskelle hiljaista taajamatietä kertoakseen, että hänen tyttärelläänkin on samanrotuinen koira 

kuin minun koirani, jota olen juuri ulkoiluttamassa. 

Koiran haukunta ja moottorin ääni kuitenkin peittävät osan rouvan sanoista alleen ja tyydyn hymyilemään

 ja vastaamaan jotain lyhyesti ja ystävällisesti.

Hymy kuitenkin pysyy suupielissä pitkään.

Kaksi noin kahdeksanvuotiasta pikkupoikaa kävelee puhelintaan tuijottaen ja innokkaasti puhuen jalkakäytävällä. 

Kohdatessamme toinen pojista vilkaisee minuun uteliaasti ja hymyilen hänelle.

Siinä samassa poika ottaa muutaman askeleen luokseni ja näyttää, 

"katso, minulla Pokemon-peli" ja alkaa esitellä, kuinka hienoja Pokemoneja pelillä voikaan löytää. 

Pojat olivat käyneet reilun kilometrin päässä löytämässä yhden Pokemonin ja olivat siitä innoissaan.

Ja minä tietysti kehuin heitä ja hienoa peliä kovasti. 

Jälleen hymy jäi karehtimaan suupieliini loppulenkin ajaksi. 

Nuori, tummatukkainen nainen lähestyy kävellen ylämäkeä kuulokkeet korvissa.

Hän näyttää olevan hyväntuulinen; kuuntelisiko musiikkia mahdollisesti.

Toisin kuin moni muu, hän katsoo jo kaukaa suoraan silmiin ja hymyilee minulle, tuntemattomalle koiranulkoiluttajalle. 

Hymyilen takaisin ja vielä yksiksekseni pitkään sen jälkeenkin. 

Tällä kertaa koirakin on hiljaa ja jatkamme iltalenkkiä rauhallisissa tunnelmissa.

Töissä yhteistyökumppani Teams-puhelun toisessa päässä toteaa, 

että olipa hyvä palaveri ja tästä saamme yhdessä hyvää aikaiseksi.

Tuntuuhan se hyvältä, sillä kokemusta muustakin on ja päivä jatkuu keveämmissä tunnelmissa.

Mutta.

Puhelimessa läheinen tiedustelee, milloin tulemme käymään.

Valitettavasti emme pääse hänen toivomanaan ajankohtana, mutta ehdotan seuraavaa.

Vastaanotto on hieman ynseä ja sanomattomat sanat leijuvat ilmassa. 

Siitä jää pitkäksi aikaa ikävä olo, vaikka varsinaisesti pahoin ei ole sanottu.

Korkeassa asemassa oleva työyhteisön jäsen toteaa, että häntä ei kiinnosta se

osa-alue, jonka parissa itse työskentelet. 

Vetäähän se maton alta, vaikka tiedät tekeväsi hyvää työtä ja oikeaa asiaa.

Mitä se kertoo itsestä ja toisesta?

Miten sen jälkeen jatketaan ja miten sitä jaksaa motivoitua?

Ihminen on kumman vähään tyytyväinen.

Riittää, kun joku on läsnä, hymyilee tai on vain neutraalin ystävällinen. 

Arvostaa, normaalisti.

Ottaa sinut vastaan ihmisenä ja ei odota kohtuuttomia.

Aina ei jaksa, mutta koskaan ei pitäisi purkaa pahaa oloa toisiin.

Sen kun muistaisi. 

Ruokakaupan henkilöstö on mitä ilmeisemmin saanut viime aikoina koulutusta asiakkaiden kohtaamiseen. 

Jokainen pyrkii tervehtimään ja kassahenkilö toivottaa poikkeuksetta mukavaa päivän jatkoa.

Se on tietysti minun mielestäni vain hyvä asia ja vastaan toki itse aina tervehdyksiin ja toivotuksiin. 

Valitettavasti murahtelijoita ja ilmeettömiä ihmisiä näkyy myös. 

Varsinkin nuorten asiakaspalvelijoiden puolesta harmittaa kovasti, 

sillä usein sitä ihminen alkaa etsiä syytä itsestään. 

Olin itse nuorena aikuisena osa-aikatyössä kaupassa ja silloin kauppias ohjeisti

toivottamaan asiakkaille "huomenta" tai "päivää". Ei siis "hyvää huomenta" tai "hyvää päivää". 

Syynä tälle oli se, että jos asiakkaalla on huono päivä, voi hyvän päivän toivotus olla viimeinen pisara.

Ehkä näin. Tuo jäi vaan itselleni mieleen ja olen sitä vuosien saatossa välillä pohtinut.

Mitä mieltä sinä olet, kummasta tykkäät enemmän? 

Ylipäätään monessa asiassa olen sitä mieltä, 

että peruskohteliaisuus sopii valtaosan olemukseen paremmin kuin ns. amerikkalaistyylinen ylitsevuotavuus.

Mutta paljon on kiinni siitä, mikä vaikuttaa olevan kenellekin luonnollista.

Tällaisia tällä kertaa, kun elämä pistää pohtimaan asioita.

Hymyillään, jos mahdollista ja ollaan ihmisiä toisillemme.

Aurinkoista syksyistä viikkoa sinulle!