tiistai 4. helmikuuta 2020

Pipottelua



En ole yhtään pipoihminen.
Sitä on tullut hoettua tänä(kin) talvena useamman kerran.
Ja arvaapa vain, kenelle olen neulonut kaksi tummanharmaata pipoa.
Aivan oikein - itselleni tietysti 😊

Tupsupipo

Sitä näköjään vanhetessaan alkaa olla aiempaa viluisempi.
Kylmä ottaa päähän, ihan sananmukaisesti,
vaikka tänä talvena onkin ollut todella oudon leutoa.
Ruusutkin rupesivat työntämään uutta kasvua tammikuun puolessa välissä
ja lämpötila on ollut plussalla valtaosan talvesta.
Joten eipä auttanut muu kuin aiemmasta turhautumisesta ja valkoisen pipon syndroomasta huolimatta kokeilla uudestaan.
Kuvion mietin uusiksi valkoiseen pipoon verrattuna ja silmukkamääräkin muokkaantui ylöspäin.



Pipo on neulottu 40 cm pitkillä 3 pyöröpuikoilla Dropsin Merino Extra Fine -langasta.
Silmukoita oli tällä kertaa 104.
Resori on noin 6 cm korkea ja se on neulottu 1 kiertäen oikein, 1 nurin -joustinneuleena.
Kierroksia resorissa on  17 ja korkeutta noin 6 cm.
Itse pipon kuvio on eräänlainen versio ns. kennokuviosta ja jaollinen neljällä.
Tuossa alla olevassa kuvion mallissa tummat ruudut ovat nurjia silmukoita ja valkoiset oikeita.



Pipon korkeus ennen kavennuksia on 22 cm.
Tällöin päälaelle jää hieman löysää ennen tupsua.
Kavennus on tehty ns. ruttukavennuksena, eli kavennukset on tehty kahdella viimeisellä kierroksella.
Molemmilla kavennuskierroksella on neulottu koko matkan ajan kaksi oikein yhteen.
Jäljelle jääneiden silmukoiden läpi on vedetty lanka, kiristetty ja päätelty.



Pipon valmistumisen jälkeen pääsin tupsun tekoon.
Tupsun olen itse tehnyt, kuten monta muutakin tupsua viime aikojen neulomuksiini.
Olen tosiaan tähän mennessä tehnyt lankatupsujen lisäksi harmaita ja mustia tekoturkistupsuja
pipoihin.
Tästä pääset katsomaan reilun vuoden takaista neulomaani pipoa ja sen tupsuvariaatioita 😊

Merinovillainen pipo

Toinen myssy tuli myös tehtyä ihan saman tien, koska kyseistä lankaa jäi juuri yhden pipon verran yli. 
Tässäkin myssyssä silmukoita on 104, vaikka jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut pudottaa silmukkamäärä 102:een 
ihan vain käytön tuoman venymisen kompensoimiseksi.
No, kaikessa innostuksen huumassa se jäi tekemättä 😉


Tähän myssyversioon tein vähän yksinkertaisemman kuvion, 
joka osoittautui yllättävän hankalaksi, kun menin laskuissa sekaisin vähän väliä.
Tumman langan neulominen iltahämärässä telkkaria katsellessa ei ihan toiminut...
mutta valmistakin tuli lopulta. 
Tässä alla vielä tämän pipoversion yksinkertainen kahdella jaollinen kuviomalli, 
joten ei kun kokeilemaan 😊

Harmaat ruudut nurjia ja valkoiset oikeita silmukoita



Mukavia helmikuisia päiviä Sinulle
- ehkä pipoakin vielä tarvitaan 💙

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Harjoittelun jälkeen alkaa tämän mallisen pipon tekeminen jo sujua:)

      Poista
  2. Ihanat pipot <3 Heti kyllä päähän lämmittämään, sillä niin kauniita ovat. Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olen nyt pikkuhiljaa ilmojen taas viilentyessä käyttänyt tuota ensimmäiseksi valmistunutta pipoa. Toinen odottaa vielä vuoroaan:)

      Poista
  3. Kauniit pipot. Sinulla on hieno blogi
    ja liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
  4. Kivat pipat!😊 Kipeästi kaipaisinkin uutta pipaa, joten tämä vinkkisi tuli enemmän kuin sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Ilman muuta kannattaa kokeilla:)

      Poista
  5. Hienot pipot ja kiitos myös ohjeista, niitä olen kaivannutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerrohan, jos kokeilit tätä "ohjetta" ja saitko onnistumaan :)

      Poista
  6. Ihana pipo <3 haluaisin tuommoisen myös itselleni mutta en ole varma osaanko tehdä :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit pipot"
    sievä malli kummassakin:)

    VastaaPoista
  8. nice post :) I follow you #44 ,follow back?

    https://bubasworld.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kivoja helmikuisia päiviä sinulle.

      Poista
  10. Kauniit pipot ja jälleen niin upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  11. Nyt on kyllä kivat pipot! Taidanpa kokeilla jompaakumpaa mallia, sillä tarvitsisin toisen pipon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeile ihmeessä. Ja kerro, mitä tykkäsit lopputuloksesta :)

      Poista
  12. Kivoja pipoja! :) Mää en kyllä pärjäis ilman pipoja ollenkaan, aina pitää päässä olla jos vähänkin viileämpää on. Pitäis vaan itekkin ryhdistäytyä niiden tekemisen kanssa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen nyt viime aikoina alkanut kiinnostua pipon pitämisestä:) YLeensä olen ollut aina vain panta- ja huivilinjalla, olipa keli mikä tahansa.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.