Iloa syyskuuhun

 

Syksy on tullut. Puissa alkaa näkyä jo keltaisia lehtiä, mutta vaikka juuri tänään on satanut vettä, on lähipäivinä ollut aivan ihania aurinkoisia ja kesäisen lämpimiä päiviä. Vähäisestä vapaa-ajasta huolimatta olen silloin tällöin saanut otettua aikaa istua pihakeinussa neulomassa illan suussa. Näinä hetkinä ovat syntyneet kuvissa näkyvät lyhytvartiset villasukat. Molempien lanka on Novitan Nallea eli ihan peruskauraa niin sanoakseni. Sama lanka, eri väri ja lopputulos hyvinkin erilainen.

Minulla on kyllä ihan liikaa lankaa ja lisää tulee ostettua liian usein. Suunnitelmia ja ajatuksia on monenlaisia, mutta aikaa toteuttamiselle ei ole läheskään riittävästi. . Neulominen on vähentynyt tämän vuoden aikana, mutta toki koko ajan hiljakseen valmistuu aina jotain 😊Luulen, että moni käsityöharrastaja tunnistaa tämänkin tunteen - vai pitäisikö sanoa tuskan.

Syyskuun alussa on myös synttärien aika ja saimmekin viikonloppuna tyttären leipomaa herkullista ja raikasta sitruunajuustokakkua. Ei sillä, että enää tässä vaiheessa vanhenemisessa olisi mitään juhlimisen aihetta, mutta ehkä voi ajatella siltä kannalta, että saa kakkua 😊 Ja ehkä siltä kannalta, että lapset tulevat käymään kotona ja toki myös siltäkin kannalta, että tietää olevansa edelleen elossa 😊 Arki kulkee eteenpäin ja minä siinä mukana, kuten tietysti muutkin. Arjessa ei vaan tule riittävän usein pysähdyttyä hengittämään ja ajattelemaan, vaan sitä puskee eteenpäin. Ja eihän se hyvä ole sekään. Nyt jo edesmennyt työkaverini totesi kerran, että "muista elää". Noita sanoja aina mietin ja vähän aikaa muistan taas niiden merkityksen, kunnes arki vie taas mennessään.

Pitkästä aikaa tartuin tänään tähän blogiin ja kävin läpi, mitä on tullut tämän vuoden aikana tänne talletettua. Aika hiljaista on ollut, todeta täytyy, mutta jotain toki kuitenkin. Silti ajattelen, että laitan tänne aina välillä jotain. Ehkä aktiivisemmin taas, kunhan aikaa ja innostusta siihen on enemmän. 

Siispä toivotan sinulle ihanaa alkavaa syksyä ja voimia arkeen, jos sen oravanpyörässä olet mukana. Muistetaan hengittää!

Mukavaa alkanutta syyskuuta ja aurinkoisia syyspäiviä!

🌞🌞🌞

Ruusun- ja vadelmanpunaista (ja ihan muuta)

 

Hei taas 🤍

Niin se vaan kuukausi taas on päässyt vaihtumaan ja syksyssä jo mennään. Mutta todeta täytyy, että kyllä tässä välillä on ollut aivan ihanan kesäisiä päiviä. Töiden jälkeen ja nyt viikonloppuna en ole halunnut (enkä viitsinyt) tehdä mitään fiksua eli kotitöitä tms, vaan olen nauttinut pihakeinussa kesäisestä säästä ja neulonut sydämeni kyllyydestä. Niin tänäänkin iltapäivällä, kunhan viikonlopun ns. pakollisista kuvioista oli selvitty.

Ajattelin, että laitan tähän kuvan ihanan pehmoisista ja pörröisistä alpakanvillasukista, jotka neuloin alkukesästä. Kuten kuvista näkyy, syreenit olivat kukassa, kun aloitin vartta neulomaan. Lanka on merkiltään Katia Alpaquina ja se on ohutta, noin 2,50 mm puikoilla neulottavaa. Ostin tuota lankaa pari vyyhtiä viime tammikuussa; vaaleanharmaana ja vaaleanpunaisena. Ylimmässä kuvassa ne ovat jo "kakutettuina".

Lanka on suloisen pehmeää ja kevyttä ja ennen kaikkea lämmintä. Mutta se pölisi! Ts. siitä irtosi pieniä karvoja/kuituja, mitä lie, mutta aina sen käsittelyn jälkeen sain käydä helmani kopistelemassa tai harjata tekstiiliharjalla. Piti ottaa ihan kuva (alla), miltä mustan viskoosimekon helma näytti pian neulomisen aloittamisen jälkeen :) No, kun sukat valmistuivat, heiluttilin ja huiskuttelin niitä ulkona ja höyrytin sitten kevyesti. Aika hyvin tuo pöllyäminen lopulta asettui. Mutta toki jos niitä mustaa vaatetta vasten käyttäisi, tarttuisi karvoja varmasti. Harmaa odottaa vielä puikkoihin tarttumista. Ehkä jossain vaiheessa talven mittaan sitten. 

Kun äsken selailin kesän aikana ottamiani kuvia, huomasin, että olin ottanut sukista "vaihekuvan" kesällä heinäkuun alussa, jolloin veljeni perheineen kävi vierailulla. Tytär leipoi silloin myös herkullisen paistetun vadelmaisen suklaajuustokakun, josta en malta olla laittamatta kuvia tähän myös, vaikka eivät ihan ajankohtaisia olekaan. Suklaa ja vadelma - siinäpä vasta sellainen makupari, mistä tykkään. Ja kovasti tykkäänkin 😊

Ja sitten ne valmiit sukat; niistä kuva tuossa alla. Ne ovat samalla mallilla, millä olen neulonut lukemattomia sukkia. Pienillä variaatioeroilla vaan. Sukat ovat uskomattoman pehmeät jalassa ja toimivat hyvin myös unisukkina. Lahjoitinkin ne iäkkään anopin jalkojen lämmikkeiksi. 

Sain tuossa kesällä myös päähäni alkaa tehdä avaimenperiä ja laukkukoruja yms. Minulla oli erilaisia puu- ja silikonihelmiä jo valmiina, mutta tilasin sitten kuitenkin lisää helmiä, nauhaa ja heijastavia helmiä. Olen tehnyt muutamia avaimenperiä, silmukkamerkkejä ja heijastavia pikkuenkeleitä, jotka toimivat esim. laukkukoruina tms. En ole lainkaan taitava näiden kanssa, mutta huomasin, että on kiva välillä askarrellakin ja tehdä muitakin käsitöitä kuin neuloa tai virkata.

Jälleen uusi työviikko on alkamassa ihan muutamien tuntien kuluttua. Jotenkin olen viime aikojen härdellin keskellä miettinyt, mitä ja miksi täällä oravanpyörässä rimpuillaan. Mutta kovin kummaisiin johtopäätöksiien en ole päässyt - toistaiseksi ainakaan. Käsityöt tuovat muuta ajateltavaa tai oikeammin helpottavat pään tyhjennystä ja olenkin miettinyt, onko niiden lähes pakkomielteinen tekemisinnostus jotenkin seurausta työhön liittyvästä stressistä ja epävarmuudesta. No, mene ja tiedä. Toistaiseksi ajattelin nauttia tulevat pari iltaa vielä keinussa neulomisesta. Jos sääennustukseen on luottamista, alkuviikosta on vielä kesäinen keli. Ajatus olisi, josko saisin tekeillä olevat viininpunaiset sukat valmiiksi auringon valossa. Sisällä kun tuntuu, että valaistus ei riitä tummemman langan neulomiseen. Tai pitäisi olla riittävän tehokas kohdevalo. Olen illalla käyttänyt kaulassa roikkuvaa led-käsityövaloa, jollaisia näkyy nyt olevan myynnissä vähän joka puolella. Se ei ole kovin tehokas, mutta auttaa toki jotain hämärässä. 

Millaisia kohdevaloja teillä on käytössä helpottamaan käsitöiden tai muun tarkan tekemistä hämärtyvinä iltoina?

Aurinkoisia syyspäiviä Sinulle!

Toukokuun kuulumisia

Onpas tässä alkuviikolla ollut pari ihanaa, aurinkoista päivää ja jopa + 20 asteeseen yltänyt lämpötila tuntui ihan kesäiseltä. Talven ja viileän kevään jälkeen viimein tässä vaiheessa toukokuuta tullut lämmin keli kaikesta huolimatta hieman yllätti. Nimittäin eilen aamulla Helsinkiin työasioissa mennessäni olin pukeutunut paljon viileämpään säähän. Ja niin näkyi tehneen moni muukin. Sitten oli heitä, joilla oi shortsit tai pikkuhame sekä t-paita tai toppi. Tulihan siinä linja-autossa sitten kuumakin, mutta onneksi ilmastointi sentään toimi. 

Illalla oli sitten mukava istua pari tuntia terassin keinussa ja vain olla. Samassa keinussa istun nytkin, kun tätä kirjoitan. Välillä haukkuu naapurin koira, välillä siihen vastaa omani. Välillä seudun nuoriso kokeilee mopojensa ääni- ja vauhtirajoja tuossa tontin viereisellä taajamatiellä (välillä se ottaa pannuun, myönnän), mutta onneksi välillä saa nauttia tuulen suhinasta ja lintujen jatkuvasta viserryksestä.

Koivun parissa päivässä jo melko isoiksi kasvaa hujahtaneet lehdet siivilöivät myöhäisen iltapäivän auringonsäteitä ja kesäkukkien taimet ovat alkaneet tuuheutua. 

Ihastuin tänä keväänä vaahterankukkiin. En ole oikeastaan aiemmin niihin juuri kiinnittänyt huomiota, mutta ovathan niiden keltaiset kukinnot sinistä kevättaivasta kohti hurvaavia.

Kirjovaahteran kukinto

Hieman iski säästäväisyys puutarhakauppakäynnillä ja en ostanut valmiita miljoonakellopatoja, vaan reilun kokoisia taimia ja istutin ne amppeleihin, kolme kuhunkin. Aiemman kokemuksen mukaan ihan hyvin ne ovat juhannukseen mennessä tuuheutuneet ja kukkivat näyttävästi. 

Tyvelle istutin vielä pienet pätkät suikeroalpia ja kokemukseni mukaan nekin vauhtiin päästyään venyvät kesän mittaan lähes metrin mittaiseksi putoukseksi. joten aika näyttävät noista amppeleista lopulta tulee.

Tietysti olisi kiva, jos olisivat näyttäviä jo nyt, mutta ehkä näin alkukesällä saavat kuitenkin hyvän kasvuvauhdin näinkin. 

Hieman on tässä vaiheessa vähäistä kevään kukkaloisto. Laitoin kuitenkin tuonne SatunKukat-blogiin muutamia kuvia tämän hetken kukkijoista. 

Pensasaidan isotuomipihlajan tuoksuvat kukat sentään loistavat auringossa. 

Äitienpäivä oli reilu pari viikkoa sitten. Ostin silloin vaaleanpunaisen ruukkuruusun, joka on nyt tuossa terassin pöydällä. 

Tytär kysyi, millaisen äitienpäiväkakun haluan ja aikani jahkailtuani päädyin pyytämään vadelmilla höystettyä paistettua suklaajuustokakkua. Ja sellaisen sain. Kakussa on Oreo-kekseistä paineltu keksipohja, sitten tummalla suklaalla maustettua juustotaikinaa ja sen päällä samanlaista valkosuklaalla ja vadelmilla. Koko komeuden kruunasi vielä runsas keko tummaa ja valkoista suklaata 💗

Ja olipas taas hyvää :)

Tässä katsellessa huomaan, että talon seinustalla lentelee taas ampiainen. Näyttää siltä, että sillä olisi pesä jossain räystäslaudoituksen takan. Ei kiva. Viime vuonna ei onneksi tarvinnut kärsiä ampiaisista, mutta on tässä ollut useita vuosia, jolloin terassilla ei ole oikein viihtynyt, kun ne ovat käyneet liian tuttavallisiksi. Pesien hävittäminen on hankalaa, jos ne ovat tuolla talon kattorakenteissa. 

Tässä olisi vielä vajaa kuukausi kesälomaan, ja tuntuu, että miten silloin voi jo olla juhannusviikko, kun nythän vasta on kevät. Kevät on ollut viileä ja jotenkin on tuntunut, että se alkoi ihan hetki sitten eli nyt toukokuun loppupuolla, kun tuli lämmintä ja pitkään pienellä hiirenkorvalla ollut viherrys pääsi vasta kunnolla vauhtiin. Loppuviikoksi on ennustettu oikein kunnon vesisadetta, mutta ehkä sekin tekee hyvää luonnolle. 

Aloitin tuossa reilu viikko sitten kaksi neuletta; merinovillaisen myssyn ja villasukat.

Myssy on jo valmis, mutta valmiina siitä en ole kuvia ottanut. Tuossa yllä on vaan keskeneräisenä otettu kuva. 

Malli on sama kuin aiemminkin ja siitä löyty enemmän juttua 'täältä'. 

Villasukat on aloitettu kärjestä ja nämä ovat ensimmäiset, joita sillä tyylillä neulon. Vähän oudolta tuntui noin päin alkaa tekemään, mutta äkkiä sen jujun hoksasi. 

Sukkaneule jäi nyt kuitenkin jostain syystä jumittamaan. Ei sillä, ettenkö tietäisi, mitä teen, mutta kun ei vaan juuri nyt huvita. 

Teen ne valmiiksi sitten jossain vaiheessa :) 

Mitäpäs sinulle kuuluu? 

Onko kevät ollut kiireistä aikaa puutarha- tai käsityörintamalla, töissä tai harrastuksissa? 

Kaunista helatorstaita ja mukavia toukokuun lopun päiviä!

Kohtaamisia

 

Vaaleatukkainen rouva avaa punaisen katumaasturin kuskin puolen etuikkunan ja pysäyttää 

auton keskelle hiljaista taajamatietä kertoakseen, että hänen tyttärelläänkin on samanrotuinen koira 

kuin minun koirani, jota olen juuri ulkoiluttamassa. 

Koiran haukunta ja moottorin ääni kuitenkin peittävät osan rouvan sanoista alleen ja tyydyn hymyilemään

 ja vastaamaan jotain lyhyesti ja ystävällisesti.

Hymy kuitenkin pysyy suupielissä pitkään.

Kaksi noin kahdeksanvuotiasta pikkupoikaa kävelee puhelintaan tuijottaen ja innokkaasti puhuen jalkakäytävällä. 

Kohdatessamme toinen pojista vilkaisee minuun uteliaasti ja hymyilen hänelle.

Siinä samassa poika ottaa muutaman askeleen luokseni ja näyttää, 

"katso, minulla Pokemon-peli" ja alkaa esitellä, kuinka hienoja Pokemoneja pelillä voikaan löytää. 

Pojat olivat käyneet reilun kilometrin päässä löytämässä yhden Pokemonin ja olivat siitä innoissaan.

Ja minä tietysti kehuin heitä ja hienoa peliä kovasti. 

Jälleen hymy jäi karehtimaan suupieliini loppulenkin ajaksi. 

Nuori, tummatukkainen nainen lähestyy kävellen ylämäkeä kuulokkeet korvissa.

Hän näyttää olevan hyväntuulinen; kuuntelisiko musiikkia mahdollisesti.

Toisin kuin moni muu, hän katsoo jo kaukaa suoraan silmiin ja hymyilee minulle, tuntemattomalle koiranulkoiluttajalle. 

Hymyilen takaisin ja vielä yksiksekseni pitkään sen jälkeenkin. 

Tällä kertaa koirakin on hiljaa ja jatkamme iltalenkkiä rauhallisissa tunnelmissa.

Töissä yhteistyökumppani Teams-puhelun toisessa päässä toteaa, 

että olipa hyvä palaveri ja tästä saamme yhdessä hyvää aikaiseksi.

Tuntuuhan se hyvältä, sillä kokemusta muustakin on ja päivä jatkuu keveämmissä tunnelmissa.

Mutta.

Puhelimessa läheinen tiedustelee, milloin tulemme käymään.

Valitettavasti emme pääse hänen toivomanaan ajankohtana, mutta ehdotan seuraavaa.

Vastaanotto on hieman ynseä ja sanomattomat sanat leijuvat ilmassa. 

Siitä jää pitkäksi aikaa ikävä olo, vaikka varsinaisesti pahoin ei ole sanottu.

Korkeassa asemassa oleva työyhteisön jäsen toteaa, että häntä ei kiinnosta se

osa-alue, jonka parissa itse työskentelet. 

Vetäähän se maton alta, vaikka tiedät tekeväsi hyvää työtä ja oikeaa asiaa.

Mitä se kertoo itsestä ja toisesta?

Miten sen jälkeen jatketaan ja miten sitä jaksaa motivoitua?

Ihminen on kumman vähään tyytyväinen.

Riittää, kun joku on läsnä, hymyilee tai on vain neutraalin ystävällinen. 

Arvostaa, normaalisti.

Ottaa sinut vastaan ihmisenä ja ei odota kohtuuttomia.

Aina ei jaksa, mutta koskaan ei pitäisi purkaa pahaa oloa toisiin.

Sen kun muistaisi. 

Ruokakaupan henkilöstö on mitä ilmeisemmin saanut viime aikoina koulutusta asiakkaiden kohtaamiseen. 

Jokainen pyrkii tervehtimään ja kassahenkilö toivottaa poikkeuksetta mukavaa päivän jatkoa.

Se on tietysti minun mielestäni vain hyvä asia ja vastaan toki itse aina tervehdyksiin ja toivotuksiin. 

Valitettavasti murahtelijoita ja ilmeettömiä ihmisiä näkyy myös. 

Varsinkin nuorten asiakaspalvelijoiden puolesta harmittaa kovasti, 

sillä usein sitä ihminen alkaa etsiä syytä itsestään. 

Olin itse nuorena aikuisena osa-aikatyössä kaupassa ja silloin kauppias ohjeisti

toivottamaan asiakkaille "huomenta" tai "päivää". Ei siis "hyvää huomenta" tai "hyvää päivää". 

Syynä tälle oli se, että jos asiakkaalla on huono päivä, voi hyvän päivän toivotus olla viimeinen pisara.

Ehkä näin. Tuo jäi vaan itselleni mieleen ja olen sitä vuosien saatossa välillä pohtinut.

Mitä mieltä sinä olet, kummasta tykkäät enemmän? 

Ylipäätään monessa asiassa olen sitä mieltä, 

että peruskohteliaisuus sopii valtaosan olemukseen paremmin kuin ns. amerikkalaistyylinen ylitsevuotavuus.

Mutta paljon on kiinni siitä, mikä vaikuttaa olevan kenellekin luonnollista.

Tällaisia tällä kertaa, kun elämä pistää pohtimaan asioita.

Hymyillään, jos mahdollista ja ollaan ihmisiä toisillemme.

Aurinkoista syksyistä viikkoa sinulle!

Nuoren juhlat

Viikko sitten lauantaina vietimme tyttären ylioppilasjuhlia. 

Samalla niin kaunista ja haikeaa nähdä kuopus huikaisevan kauniina

nuorena naisena valkolakki kutreillaan. 

Onneksi tämän kevään ylioppilaat saivat koululla juhlansa koronasta huolimatta

toisin kuin viime vuoden opiskelijat. 

Vanhemmat, muusta yleisöstä puhumattakaan, eivät päässeet paikalle, 

mutta onneksi nykyaikainen tekniikka mahdollisti juhlan seuraamisen kotisohvalta television välityksellä. 

Lakituksen jälkeen pidimme kotona myös pienet juhlat. 

Henkilöitä oli juuri koronaohjeistuksenkin mukaan sisätiloissa sallittu määrä, 

eli kymmenen. Jokunen käy sitten vielä erikseen kesän mittaan. 

Sääkin oli mitä mainioin ja saimmekin viettää juhlat pääasiassa ulkosalla.

Itse asiassa oli aika lämminkin, mutta se ei haitannut, sillä kesästä on ihana nauttia niin kauan kuin sitä kestää. 

Poikkeuksena aiempiin kotona järjestettyihin pikkujuhliin, 

tällä kertaa meillä ei ollut kovinkaan paljon makeaa tarjottavaa, vaan menimme suolaisella linjalla. 

Tarjoomuksissa pääosassa oli salaatti ja grillattu liha sekä lohipiirakka.

Myös kasvispiirakkaa ja pizzasarvia oli tarjolla.

Eli tuli syötyä ihan oikeasti ja sitten myöhemmin vielä kakkukahvit jälkiruoaksi.

Kakkuna oli juhlakalun itsensä leipoma suklaa-aprikoosikakku ja liivatteeton sitruunatuorejuustokakku, josta ei ole onnistunutta kuvaa. 

Lisäksi kuivakakun ystäville oli tarjolla upeasti raidoitettua perinteistä tiikerikakkua.

Sekin oli ylioppilaan itsensä käsialaa.

Kliseisesti on kuitenkin todettava, että kyllä aika rientää.

Se juoksee kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin ja eilinen on pian haalea muisto vain. 

Näin on todettava, vaikka sen toteaminen sekä melkein naurattaa että itkettää. 

Lapsissa ja nuorissa muutoksen näkee konkreettisesti ja nyt, 

kun tiedän, että kesän aikana pesä tyhjenee, 

muutos tuntuu hyvin lopulliselta. 

Siinä me sitten olemme.

Kahdestaan, kuten "aikojen alussa". 

No, on kaksi koiraa, mutta niin oli silloinkin, "aikojen alussa". 

Vaatii varmasti totuttelua ja monet rutiinit menevät uusiksi,

mutta se kuuluu asiaan. 

Sanovat viisammat ja kokeneemmat.

Uskottava kai se on.

Lapsilleen sitä toivoo vaan hyvää ja parasta.

Ei enempää eikä vähempää kuin onnellista, hyvää elämää. 

Tavallista, hyvää elämää.

Monta sivua on vielä kääntämättä, 

monta tarinaa on vielä aloittamatta.

Elämä edessä ja sen tarinat vielä kirjoittamatta.

Pikkuhiljaa tarinat kietoutuvat elämän verkkoon.

Ruusut kukoistavat, kuihtuvat ja vaihtuvat.

Olemme kaikki osa ikiaikaista tarinaa.

Kiertokulkua.

Niinhän sen olla pitääkin.

Onnea ja iloa.

Hymyä ja naurua.

Ruusuja ja aurinkoa.

Niitä toivon sinulle.

Kauniita kesäisiä päiviä!

 

Ruusuisia hetkiä

27 vuotta sitten sanoimme tahdon. 

Elämä on kantanut siitä asti.

Ylä- ja alamäet on kuljettu rinnakkain. 

Paljon on vuosiin mahtunut; pääosin ihan normaalia lapsiperheen arkielämää, mutta myös huolia ja juhlahetkiä. 

Sitä kai se elämä on.

Kaksi vuotta sitten vietimme perhepiirissä hopeahääpäivää,

 jonka kakkumuisto on ikuistettu tänne blogiinkin.

Pääset kurkkaamaan sinne 'tästä'. 

Tämän vuotinen hääpäivä kuluu tiiviisti töiden merkeissä,

mutta sekä sen että alkavan kesäloman kunniaksi nautitaan toki illalla viinilasilliset

kotipihan terassilla 😊

Viime päivinä mielessä ovat  jostain syystä pyörineet 

Juha Tapion Kaksi vanhaa puuta -laulun sanat:

Minä rakastan näitä iltojani kanssas sun

Kun hetken päässä aamu odottaa

Ja me nauramme ja silmiämme pyyhimme ja helppo huominen on unohtaa

Oomme taas kuin kaksi lasta

Ne jotka aikoinaan puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan

Ja sä viet mut ikkunan luo

Ja sä sanot: me kai ollaan niin kuin nuo

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja kestää joka tuulen ja sään

Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja jossain alla maan

Ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

Kaksi ylvästä ja nuorta

Varmoina on voimistaan

Taivaankantta kohti kasvaneet

Ehkä vuodet ovat kuorta ja talvet viimoillaan hiukan ohuemmaks raapineet

Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet

Se ihme kai on vasta

Oomme tänne selvinneet

(Juha Tapio)

Näiden sanojen myötä toivottelen Sinulle

💗

Ruusuisia hetkiä kesäkuun loppuun

💗

t. Satu