Neulojan kakku |
Joihinkin asioihin sitä palaa aina uudestaan.
Yksi sellaisista on tyttäreni vuosi sitten äitienpäiväksi leipoma upeaakin upeampi
Neulojan kakku.
Kakkua ei voinut olla ihailematta ja ihmettelemättä.
Seurasin sen tekoa "takavasemmalta" ihan uteliaisuuttani, sillä eihän äiti voi olla lapsensa tekemisiä katsomatta.
Sain monta kertaa kuulla, että "älä katso". No, yritin pitää utealiaisuuteni kurissa ja lopulta melko hyvin onnistuinkin siinä,
joten kakun ulkomuoto oli ihan oikeasti iso yllätys.
Tuon sopivampaa kakkua tälle makean perään olevalle puikkoja heiluttavalle mammalle ei olisi voinut keksiäkään 😊
Sokerimassan värjääminen elintarvikeväreillä ja koristeiden väkertäminen oli kyllä melkoinen homma, mutta lopputulos oli kuitenkin huikea.
Kakku on sisältä perinteinen sokerikakkupohjaan tehty herkullinen mansikka- ja vaniljakermatäytteinen täytekakku.
On aivan mahtavaa, kun nuorella on intoa ja halua toteuttaa aina erilaisia variaatioita.
Aiemminkin olen todennut, että halu kokeilla uutta ja oppia uusia taitoja
on ensiarvoisen tärkeää ja on upeaa, kun tätä halua löytyy.
Uteliaisuus ja kokeilunhalu kantavat pitkälle.
Seuraavan kakun suunnittelu on jo käynnissä, silloin juhlitaan vanhenemista.
Siitä kuitenkin sitten toisen kerran. Nyt nautitaan tästä hetkestä.
Näillä makeilla kuvilla uuteen päivään!
Wau!!! Ompa ihana kakku! Hieno toteutus, tytölle aplodit toteutuksesta!
VastaaPoistaKaunis kiitos! Tästä kakusta oltiin kyllä kaikki ylpeitä:) Ja maistui tosi hyvältä.
PoistaTodella uskomaton! Eihän tuollaista edes raski syödä. Sinulla on taitava tyttö, joka selvästi arvostaa äitiään.
VastaaPoistaKaunis kiitos! Kakku oli kyllä ison työn takana ja toisaalta ainakin minun mielestäni myös vaivan arvoinen:) Ja osasin myös arvostaa sitä ja osaan edelleen.
PoistaNyt täytyy kyllä laittaa viesti , en ole ikinä nähnyt noin hienoa ja kekseliästä kakkua ! Mahtava !
VastaaPoistaKiitos! Ja kiva, kun laitoit viestiä. On mukava kuulla ja "nähdä" teitä uusiakin kasvoja :) Kakku oli kyllä tosi ihana ja sen kuviin palaan aika usein uudestaan.
PoistaVoi hyvät hyssykät, onpas kertakaikkiaan upea mestariteos <3
VastaaPoistaKaunis kiitos! Kakku oli kyllä tosiaan melkoinen taideteos:)
PoistaOih, huokaan täällä ihastuksesta. En olisi kyllä raskinut tuota kakkua edes leikata... onneksi kuvasti meille muillekin iloksi. Todellista taituruutta tuo kakku!
VastaaPoistaKaunis kiitos! Kakku tuli kuvattua useammalta kantilta, mutta harmittavan vähän kuitenkin otin kuvia. Mutta onneksi näissä näkyy kokonaisuus ihan hyvin. Kakku oli kyllä kauniisti toteutettu ja erittäin hyvän makuinen :) Tämä äiti on kyllä ylpeä.
PoistaOi,oi onpa upea kakku. Hyvää viikonloppua:)
VastaaPoistaVoi kiitos! Kakku oli kyllä upea, täytyy sanoa. Hyvää viikonloppua sinullekin:)
PoistaIhana ja upeasti toteutettu kakku. 😊
VastaaPoistaKiitos! Olen samaa mieltä :)
Poistaihana!
VastaaPoistaUskomattoman kaunis!!
Sinulla ihana tytär:)) ja taitava:))
eikait tuota raski syyä;)
Kauniita heinäkuisia kesäpäiviä;),Sinulle!!
Kaunis kiitos! Tytär on ihana ja taitava:)
PoistaMukavia heinäkuun päiviä sinullekin.
😁 eikä! Nyt on kyllä hieno kakku, ja aivan uniikki! Taitavasti tehty☺️
VastaaPoistaKiitos! Olen täsmälleen samaa mieltä :)
PoistaOi, miten hieno kakku! Varmasti myös maistui herkulliselta.
VastaaPoistaKaunis kiitos! Kakku oli tosi kaunis ja tosi hyvän näköinenkin vielä :)
PoistaKiitos! Kakku oli kyllä hieno ja herkullinen. Mukavia kesäpäiviä sinullekin, toivotaan, että sade hellittäisi ja ilma lämpenisi :)
VastaaPoistaUskomattoman upea kakku! En voi muuta kuin hämmästellä ja ihastella.❤️ Kaunis ja kekseliäs. Ihania yksityiskohtia.
VastaaPoistaKaunis kiitos! Olen samaa mieltä :)
PoistaOnpa upea kakku! Raaskiiko noin hienoa syödäkään. :)
VastaaPoistaKiitos! Upea se kyllä oli. Ja oltiin niin kylmäsydämisiä, että syötyä tuli :)
PoistaIhan huikea, tuota ei raaskisi edes syödä ♥
VastaaPoistaKaunis kiitos! Olen samaa mieltä, että huikea se oli, ja herkullinen. Syötyäkin tuli :)
PoistaOnpa upea kakku... ja niin hienosti toteutettu.
VastaaPoistaIhanaa heinäkuuta sinulle.
Kaunis kiitos! Mukavaa heinäkuun jatkoa sinullekin !
PoistaWau mikä kakku! Niin upea!
VastaaPoistaKiitos! Se oli kyllä upea :)
Poista