maanantai 27. syyskuuta 2021

Lämmin ruskeanharmaa panta



Jälleen on aika lämpimien pantojen. 

Huomasin, että olen muutamana vuonna neulonut juuri näihin aikoihin pantoja tulevaa syksyä ajatellen.

 Tänä vuonna olin vähän aikaisemmassa, sillä jo

tuossa heinäkuun lopulla neuloin taas muutaman pehmoisen pannan, 

joista tässä hieman pörröisempi ja "rosoisempi" versio.

Lankana ruskeanharmaa Dropsin Merino Extra Fine ja Brushed Alpaca Silk.

Panta on siis neulottu kahdella langalla. 

Mielestäni näiden sävyt sopivat loistavasti yhteen.

Toisista laitan sitten erikseen ohjetta ja kuvia jossain kohtaa.




Tässä itse kirjoittamani ohje, jos haluat kokeilla. 

Huomaa, että tämä panta on mitoitettu pienehköön päähän. 

Pannan koko kannattaa katsoa käyttäjän mukaan. 

Kun panta ulottuu takaraivolta eteen keskelle otsaa on kierteen teon paikka.

Ja sitten saman verran kierroksia toiseen reunaan eli otsalta takaraivolle.



Lanka: Drops Merino Extra Fine ja Drops Brushed Alpaca Fine

Puikot: 6 mm sukkapuikot

Mallineule: 1 oikein 1 nurin -joustinneule

Pannan koko: korkeus n. 11,5 cm (22 silmukkaa)

leveys tasona 22 cm.

Vastaa n. naisten S kokoa.


Ota molemmat langat ja luo niillä 22 s. Lanka on siis kaksinkertainen. Neulo kahdella sukkapuikolla 1o 1 n -joustinneuletta edestakaisin. Nosta aina kierroksen ensimmäinen silmukka neulomatta siten, että reunaan muodostuu siisti ketjusilmukkarivi.

Kun neuleen pituus on sopiva (takaraivolta otsalle) eli tässä n. 17 cm eli n. 32 krs, tee kierre: jaa silmukat kahteen osaan (11 + 11). Jätä ensimmäiset 11 s odottamaan esim. palmikkopuikolle tai isolle hakaneulalle. Neulo sitten jäljellä olevat 11 s  ja sen jälkeen odottavat silmukat. Silmukat vaihtavat siis paikkaa. Neulo edelleen normaalisti mallineuletta niin, että joustinneule jatkuu normaalisti. Panta on aluksi epämääräisen sykerön näköinen, mutta muutaman kierroksen jälkeen kierre selkiytyy ja alkaa näyttää isolta palmikkokierteeltä, kuten pitääkin. 

Neulo tämän jälkeen vielä 17 cm tai saman verran kierroksia kuin neuloit ennen kierrettä.

Kun pannan pituus on riittävä, päättele silmukat löyhästi ja katkaise lanka, mutta jätä se riittävän pitkäksi, jotta voit ommella sillä pannan päät yhteen joustavasti silmukoita matkimalla.

Höyrytä valmis panta kevyesti esim. kostean harson läpi ja kuosittele lämmin, hieman kostea panta muotoonsa ja anna kuivua. Käytä 🤍 

 



Kaunista syyskuun loppua Sinulle! 









 

15 kommenttia:

  1. Muistaakseni sinun blogistasi olen aiemmin ottanut tuon pantaohjeen. Tein sillä useamman pannan, joista jokainen löysi innostuneen käyttäjän. Nyt voisi vihdoin tehdä pannan itsellekin. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi 🤍 Ja ihana kuulla, että olet toteuttanut ohjetta onnistuneesti :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta. Otan hetimmiten käyttöön.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta. Menee ehdottomasti kokeiluun jossain vaiheessa. 😊

    VastaaPoista
  4. Kiitos Satu, panta menee kokeiluun hetipian!

    VastaaPoista
  5. Ihanan lämpöisen näköinen,kaunis ja pehmoisen oloinen😍
    Olen niin huono pitämään pipoja. Niin viikolla kävin ostamassa just tuon mallisen ruskeankeltaisen syyspannan🧡...niin otti korviin kun olin lenkillä,pakko olla korvilla panta.
    Ihanaa, kun osaat tehdä itse🤗..sinun ei tarvitse ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Tällaiset pannat ovat kyllä ihanan pehmoisia ja lämpöisiä. Ja nimenomaan, kun itsekään en ole ns. pipoihmisiä, tykkään mieluummin pitää pantoja ja huiveja :) Mukavia syyspäiviä sinulle!

      Poista
  6. Kiitos 🤍 Ihanaa syksyä ja viikonloppua sinullekin 🤍

    VastaaPoista
  7. Ihanan lämpöisen näköinen panta.😍 Meillä on samat puuhat☺️, pantoja työn alla täälläkin.

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.