perjantai 20. heinäkuuta 2018

Lämpöisiä sukkia heinäkuun helteillä

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa arvostaa vapaa-aikaa, jolloin ei ole mitään ns. pakollista tehtävää. Silloin voi vain istahtaa sohvan nurkkaan tai sään salliessa pihakeinuun ja tehdä tai lukea jotain, mikä saa ajatukset pois työasioista. Aiemmin virkkasin aika paljon, mutta viime aikoina neulominen on vienyt mukanaan.

Toinen toistaan upeampia käsityöaiheisia kirjoja ilmestyy vähän väliä, netti pullistelee ideoita ja ohjeita on joka lähtöön. Valtaosa upeita ja houkuttelevat tarttumaan toimeen. Tästä huolimatta olen huono tekemään peruskäsitöitä, kuten sukkia ja lapasia, ohjeiden mukaan. Otan vinkin sieltä, toisen täältä ja sovellan loput itse. Tai, kun kiva idea tulee mieleen, teen vaan kerros kerrokselta ja katson, miltä lopputulos näyttää. Aina se ei tietysti ole niin loistava, mutta onpahan oman näköinen.


Olen neulonut useita pieniä sukkia ja lapasia Novitan Babywool - langasta ja vaikka lanka ei todennäköisesti ole kovaa kulutusta kestävää,
päätin neuloa olosukat myös aikuisen koossa. Tasaraitakuvio on aina pirteä ja helppo toteuttaa,
joten nämä sukatkin saivat raidallisen ulkoasun.

Villasukat





1 kommentti:

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.