keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Kirsikoiden aikaan


Heinäkuun helteillä lomaillessa ja pihakeinussa neuloessa päätin toteuttaa pitkään kypsyneen ajatuksen käsityö- ja leivontapainotteisen valokuvablogin perustamisesta. 
Mansikat ja mustikat, kirsikat sekä erilaiset kukat ovat parhaimmillaan ja kuvamateriaalia blogiin tulee jatkuvasti, sillä kuvauskohteita riittää.

Pihamme suklaakirsikkapuu kukkii keväällä upein valkoisin kukkasin 
ja jatkaa ilahduttamistaan kesällä tuottamalla kokoonsa nähden
runsaasti happaman aromikkaita kirsikoita. 



Tällaisena lämpimänä kesänä marjoja on tullut vieläkin enemmän kuin aiemmin. 
Keräsimme marjoja kilpaa lintujen kanssa vältellen ampiaisia, joita myös kirsikat kiinnostivat. 




Tytär leipoi Kotilieden ison leivontakirjan ohjeella pieniä mantelitäytteisiä kirsikkapiirakoita.
 Vielä lisäsäväyksen piiraat saivat karvasmanteliöljyllä maustetusta makeasta kirsikkamehusta. Ja ihan parhaalta ne maistuivat vähän lämpiminä vaniljakermajäätelön kanssa. 












1 kommentti:

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.