perjantai 3. toukokuuta 2019

Vaahtokarkkikuorrutteinen piirakka




Vappu tuli ja meni ja pääsimme herkuttelemaan taas monenmoisella suolaisella ja makealla.
Tässä  myös teille maistiaiset tyttären leipomasta piirakasta.
Tästä pääset klikkaamaan Instagramiin leipojan sivuille.


Piirakan pohjataikinassa on Fazerin tummasta suklaasta rouhittuja suklaahippuja ja paahdettua Pandan valkosuklaata
sekä täyteläistä makua antamassa hieman pikakahvijauhetta.


Päällä on herkullinen kuorrutus minikokoisia vaahtokarkkeja,
joita pehmennettiin hetki uunissa.


Vaahtokarkit saivat lisäksi kauniin koristeraidoituksen itse tehdystä kinuskista.


Kotimaisia mansikoita saadaan odottaa vielä hetki jos toinenkin,
mutta ruokakaupasta löytyi näitä hollantilaisia punaposkia.
Niissä oli täyteläisempi mansikan maku kuin ulkonäöltään kauniimmissa vetisiltä maistuneissa espanjalaisissa serkuissaan.


Niinpä vappupäivän brunssilla oli suolaisen ja makean lisäksi myös mansikoita. 
Pääasiassa vierastan "vieraan maan mansikoiden" makua,
mutta nämä yksilöt olivat yllättävän hyviä ollakseen ulkomaisia, 
vaikka eivät toki täydellisiä nämäkään 😊


Piirakka on leivottu pitkulaiseen piirasvuokaan ja siitä oli helppo leikata sopivan paksuisia 
annospaloja sen mukaan, miten paljon kukin halusi. 
Piirakkaa on vielä hieman jäljellä; ainakin yhdelle iltakahville näin alkavan viikonlopun kunniaksi!


Herkullista jälleen kerran.
Kiitos! 


Ihanaa toukokuun ensimmäistä viikonloppua Sinulle 💙





23 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköinen piirakka!
    Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Toukokuukin on päässyt jo hienosti vauhtiin:)

      Poista
  2. Oi, miten herkullisen näköinen. Tyttäresi on kyllä niin taitava :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos :) Hän on kyllä todella taitava ja kiinnostunut leipomisesta!

      Poista
  3. Varmasti niin herkullista ja niin kauniin näköinenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kyllä olikin toooosi hyvää :)

      Poista
  4. Ompa herkullisen näköinen, makea😋 ihanaa viikonloppua myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Piirakka oli kyllä todella hyvä ja makeasta ulkonäöstään huolimatta ei kuitenkaan liian makea:)

      Poista
  5. Nam....hyvän näköinen piirakka.

    VastaaPoista
  6. Oi että ♥ Vaahtokarkit on mun herkkua, tuon täytyy siis olla hyvää!

    VastaaPoista
  7. On kyllä niin herkullisen näköinen piirakka! Ja lisäksi myös kaunis. Sinulla on kyllä todella taitava tytär. Vielä täytyy noita kotimaisia mansikoita odotella hetki mutta menevät nuo ulkomaan marjatkin kun kova mansikkahimo iskee! Makuhan niissä ei kyllä valitettavasti vastaa ulkonäköä ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tämä piirakka oli kyllä täysosuma. Hyvänmakuinen ja kaunis. Mansikoista olen tosiaan ihan samaa mieltä. Eivät nämä ulkomaiset "pikakasvatetut" vedä vertoja avomaan mansikoille. Mutta menevät paremman puutteessa :)

      Poista
  8. Ihania kuvia ja piirakkakin näyttää syötävän hyvältä.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos! Piirakka oli tosi hyvää; ei välttämättä heti uskoisi, että ei se ihan mahdottoman makea ollut. Itse asiassa yllättävän täyteläinen makeaan ulkonäköön verrattuna :)

      Poista
  10. Ompa ihanan näkönen! Näyttää myös syötävän hyvältä :)

    VastaaPoista
  11. Onpa herkullisen näköinen kakku, namskis. Kuvatkin ovat syötävän hyviä.

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköinen herkku! Me ostettiin just niitä Espanjalaisia mansikoita kun olivat niin hyvän näköisiä ja todettiin jälleen kerran, että eivät ole kovin makeita. No, tuli ne syötyä kumminkin. Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kakku oli hyvää ja mansikatkin menetteli. Tosiaan kotimaisia odotellaan kovasti :) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.