maanantai 18. helmikuuta 2019

Ystävyyden muffinssit

Ystävyys, kaveruus, toveruus, tuttavuus.


Ystävänpäivä tuli ja meni, mutta se ei ole merkitsevää.
Jokainen päivä voi olla ystävänpäivä, tai päivä, jolloin voi olla ystävä. 


On täysin luonnollista, että kaverisuhteet muuttuvat ajan mittaan, 
kun elämä kuljettaa kutakin meistä omalla tavallaan. 
Maantieteellinen etäisyys katkaisee helposti varsinkin lapsena ja nuorena ystävyyssuhteita tilanteissa
joissa perhe esimerkiksi muuttaa toiselle paikkakunnalle.
Mielestäni etuoikeutettuja ovat ne, 
joilla on ollut mahdollisuus säilyttää lapsuudenaikaiset kaverisuhteensa ja vaalia niitä myös aikuisiällä.


Itse kuulun niihin, joiden asuinpaikka on muuttunut lukuisia kertoja ja jotka ovat joutuneet
luomaan tuttava- ja kaverisuhteita aina uudestaan. Aina se ei ole helppoa ja monta hyvää suhdetta onkin vuosien saatossa jäänyt taka-alalle,
kun ei ole ollut käytössä nykyisin yleistä sosiaalista mediaa ja lapsiperheen kiireinen arki on vienyt ajatukset ja elämän omaan suuntaansa.
Onneksi elämässä on kuitenkin myös asioita ja henkilöitä, jotka pysyvät.
Näistä tärkeimpiä tietysti ovat perhe ja lähisukulaiset.


Välillä on myös kiva kahvitella vanhan työkaverinkin kanssa ja päivittää kuulumiset.
Tuntuu kuin välissä ei olisi vuosia, vaan muutama päivä, kun jutut osuvat yksiin ja tuntee toisen ajattelutavan. 
Arvoa pitäisi muistaa antaa myös nykyisille työtovereille, 
unohtamatta koulun vanhempainiltojen tuttuja kasvoja, joiden kanssa tulee joskus ehkä vaihdettua muutama sanakin kohdattaessa. 
Pitempään säilyneitä ystäviä ja tuttavia on jokunen ja yhteinen historia merkitsee paljon.


Joskus viime syksyn pimeinä hetkinä mietin ja laskeskelin, 
monenko ihmisen kanssa olen menneinä vuosikymmeninä työskennellyt tai ollut muuten vähän enemmän tekemisissä.
Laskut menivät sekaisin aika pian, mutta lopputulos oli, että todella, todella monen.
Elämät ovat koskettaneet hetken toisiaan ja jatkaneet sitten omia polkujaan.
Nämä lienevät niitä kohtaamisia, jotka jättävät jälkensä jokaiseen.



Ystävänpäivä on päivä, jolloin ystävät, kaverit, toverit ja tuttavat ovat yhteydessä.
Tämän vuoden ystävänpäiväksi saimme tyttäreni leipomia vaaleita manteliseen taikinaan tehtyjä 
ja vadelmahillolla täytettyjä muffinseja.


Hillo on pursotettu muffinseihin jälkikäteen ja ne olivat aika hauskan pilkullisia ennen kuorruttamista.

Ystävänpäivämuffinssit

"Vadelmapilkut" on peitetty muffinsin päälle muotoillulla miedosti vaniljalta maistuvalla kaulintamassalla, 
johon on elintarvikevärillä ruiskutettu kakkupaperia sabloonana käyttäen suloinen pitsikuvio. 


Osa muffinseista on puolestaan saanut kokonaan vaaleanpunaisen tomusokerilla piristetyn kuorrutteen.


Oikein ihanaa helmikuista viikkoa!


Hymyillään.

17 kommenttia:

  1. Ihania muffinseja. :) Ja niin se on, jotkut ihmiset jäävät elämään pitkäksi aikaa, toisten kanssa sitä kulkee vain hetken. Jokainen jättää jonkin jäljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nuo muffinsit olivat kyllä söpöjä ja lisäksi myös tosi hyviä.
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Ystävyys on elämän kantavia voimia! Muistan kouluajoiltani, kuinka luokkaan tuli uusi tyttö ja opettaja pyysi ottamaan hänet mukaan välituntileikkeihin. Kilttinä tyttönä näin teinkin kaverini kanssa. Olisimmepa yhtä ystävällisiä, kun tutustumme uusiin ihmisiin erilaisissa tilanteissa. Kävisimme esittäytymässä, sanomassa pari ystävällistä sanaa, kutsuisimme kahveelle taukotilaan kanssamme, ottaisimme mukaan keskusteluun... Nämä suloiset leivonnaiset veisivät kyllä suun hymyyn ja saisivat ihan sanattomaksi jo kauneudellaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samantyylisiä muistoja on itselläkin kouluajoista. Työelämässä tuntuu valitettavan usein unohtuvan tuollaiset perussäännöt, joilla luodaan parempia työtoveruussuhteita. Ikävää sinällään, mutta kun asiaan aina välillä havahtuu, osaa muovata omaakin toimintaansa oikeamman suuntaiseksi.
      Ja kiitos. Nämä muffinsit olivat kyllä oikeita hyvän mielen leivonnaisia; kauniita ja suussasulavia. Ihan pakko hymyillä :)
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Nam herkku mitä leivonnaisia!😋 todella kauniit👌🏻

    VastaaPoista
  4. Onpa suloisia muffinsseja!
    Iloista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos:) Nämä olivat kyllä suloisen näköisiä ja myös hyvän makuisia!
      Mukavaa viikon jatkoa nyös sinulle!

      Poista
  5. Wau, miten upeita ja herkullisen näköisiä muffineja. Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  6. On teillä upeita leipomuksia siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosi mukavaa, kun tytär viitsii näitä aina tehdä. Itse olen aika laiska leipomaan. Sen sijaan syön ja kuvaan mielelläni ;)

      Poista
  7. Voi, että miten kauniita muffineita!😍😱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On tosi ihanaa, kun tyttö jaksaa nähdä vaivaa leivonnaisten eteen:)

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.