maanantai 25. helmikuuta 2019

Romanttista vanhaa roosaa



Keväällä puikoilta tipahtelee kuin huomaamatta kevyempiä neuleita. 
Esimerkkeinä nämä ohuesta ja pehmeästä merinovillasta tehdyt vauvan sukat ja myssy. 


Väriksi valikoitui vanha roosa, 
vaikka tämä setti olisi kyllä herttainen myös kirkkaammista väreistä tai ihan vain raikkaasta valkoisesta tehtynä.


Ostin syksyllä pariin otteeseen Dropsin baby merino -lankaa useissa eri väreissä useamman kerän ja 
olen siitä talven mittaan tehnyt parit aikuisten kokoa olevat olosukat ja useita pieniä lasten asusteita.
Lanka on näköjään niin riittoisaa, että se ei lopu ikinä,
 joten saatte siis jatkossakin nähtäväksi vastaavia tuotoksia 😉


Sukat on tehty samalla tavalla, kuin viime kesänä tekemäni harmaat vastaavat, 
joita pääset tutkailemaan täältä.
Kuvio löytyy mm. Novitan sivuilta täältä sekä varmasti monesta muustakin ohjeesta, 
sen verran yleinen se on.


Näissä sukissa on 40 silmukkaa ja mallikerta toistuu 1 kiertäen oikein 1 nurin -resorin jälkeen
 leveyssuunnassa varressa viisi kertaa ja jalkapöydän päällä kaksi kertaa. 
Varren pituus on ylhäältä kantapään loppuun 15 cm ja jalkaterän pituus kannasta kärkeen 12 cm.


Myssyssä puolestaan on 88 silmukkaa ja mallikerta toistuu siinä kolmessa kerroksessa 11 kertaa.
Myssyn kokonaiskorkeus on 17 cm ja säteittäiset kavennukset on aloitettu, 
kun sileää on pitsin jälkeen neulottu seitsemän senttimetriä. 
Vähän summanmutikassa tätä tein ja koska saapusalla ei ole ketään, 
kenelle tätä koettaisin, arvioin mittasuhteiden perusteella silmämääräisesti, 
että myssystä tuli sopiva noin 3-7kk ikäiselle pienelle.


Vanha roosa värinä on mielestäni kaunis ja sopii tällaisiin vähän romanttisiin neuleisiin. 
Olen kuitenkin sitä mieltä, että seuraavaksi puikoille tulee silti vähän raikkaampia värejä.


Suloista kevään odotusta sinulle💗


16 kommenttia:

  1. Suloiset asusteet ja niin ihanaa lankaa. Oikein kaunis setti! Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle! Jotenkin tällaiset pienet ja sievät hivelevät silmää näin kevään kynnyksellä:)

      Poista
  2. Suloisia neuleita pienelle tytölle!
    Kateellisena ihailen teitä puikkotaitureita!
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ei tässä taituri sentään ole, mutta vähitellen oppii :)
      Oikein mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihanan hempeät ja kaunis pitsikuvio. Tykkään tuostä väristä, kuuluu lemppariväreihin.

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihania olet tehnyt! Itse en osaa joten ihailen suuresti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle! Käsitöitä teen rentoutuakseni; pää tyhjenee hyvin mallikertaan keskittyessä:)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos:) Tykkään itsekin tästä mallista ja tuosta väristä, vaikka näin kevättä kohti vähän kirkkaammat värit ovat alkaneetkin kiinnostaa.

      Poista
  6. Voi että kuin ihanat💗 kaikki pienten vaatteet ja asusteet on kyllä niin suloisia.😌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toden totta, että nämä pienet ovat suloisia ja niitä on myös tosi kiva tehdä :)

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.