tiistai 12. helmikuuta 2019

Makean ja suolaisen suloinen liitto

Suolaista ja makeaa.
Siinäpä makuhermoja kutkutteleva yhdistelmä.
Ihana tyttäreni päätti
muutama viikko sitten leipoa paistetun
suolakinuskijuustokakun.
Sain nyt vasta aikaiseksi laittaa siitä kuvia tänne blogiin,
mutta olkaatte hyvät - nauttikaa.



Kakun suomennettu nimi ei anna sille oikeutta eikä kuvaa sitä täsmällisesti.
Kakun virallinen nimi on siis Salted caramel cheesecake.
Suomen kielen hienouksien ja monipuolisuuden ihailijana ja oman äidinkieleni puolestapuhujana haluan kuitenkin itse käyttää 
mahdollisimman pitkälle suomalaisia sanoja ja nimiä, joten tämän kakun kohdalla voitaisiin 
käyttää paistettu suolainen kinuskijuustokakku -ilmaisua.
Päädyin kuitenkin siihen, että täsmällisemmin kakkua kuvaa, kun totean sen olevan
paistettu suolakinuskijuustokakku 😊



Kakun pohja on tehty digestivekeksimuruista eli ns. tavallinen juustokakun pohja.
Itse kakun täytteessä on sekä Valion maustamatonta tuorejuustoa että Philadelphia-juustoa,
 ruokosokeria, kananmunia, vaniljauutetta, kermaa, perunajauhoja ja vaniljauutetta.


Kakun päällä taas on kuohkea kinuskikerma,
jonka päällä puolestaan runsas raidoitus itse laktoosittomasta vispikermasta keitettyä kinuskia
 ja muutama hyppysellinen merisuolaa taittamassa kinuskin makeutta
sekä vähän keksimuruja rakennetta antamassa.



Siis ai että, tuo yhdistelmä on vastustamaton.
Kakku katosikin alta aikayksikön ja tunnustaa täytyy, että puoleni pidin.
Taas on siis hyvä aika pohtia, miten aloittaisi keventämisen...
Ja vastaus on: Aloitan sen lankavaraston vähentämisestä...😉



Kaunista talvisen viikon jatkoa sinulle!

18 kommenttia:

  1. Wau, varmasti niin herkullista! Pakko joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Olen tehnyt myös melkein samanlaista juustokakkua ja täytyy sanoa, että on yksi parhaimmista, mitä olen koskaan syönyt. Jotenkin suolaisen ja makean liitto on niin herkullinen. Nam. Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se tosiaan jotenkin jännä, miten tuo makuyhdistelmä maistuu niiiiin hyvältä:) Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  3. Ihanan näköinen! Tuo suolainen kinuski on ihan syntisen hyvää. Täytyy pistää kokeiluun.
    Leppoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin se on. Suosittelen kokeilemaan. Mukavaa viikon jatkoa:)

      Poista
  4. Keventämiseen lankavaraston keventäminen on oikein hyvä ratkaisu! Ja tuollainen herkku on sallittua dobingia... Kiitos tarjoilusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olepa hyvä! Toden totta. Tämä on minun "keventämisen" tapani :) :)

      Poista
  5. Voi apua, tää oli varmaan huisin hyvää! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on tosiaan ihan mahdottoman hyvää, suosittelen:)

      Poista
  6. Oi nam! Näyttää ihanalta. Itsekin kerran olen tätä juustokakkua tehnyt, tuo suolakaramelli on herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos:) Tämä on kyllä todella hyvää, suosittelen!

      Poista
  7. Oi että näyttää suussasulavan herkulliselta. Maistuisi kyllä minullekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä se juuri on, herkullista:) Suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  8. Salted caramel cheesecake on yks mun lemppareista! :P Tosi kauniita kuvia sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kehuista! Ja kyllä, samat lempparit on täälläkin :)

      Poista
  9. Varmasti herkullista! Nam!
    Kauniit kuvat!
    Aurinkoista viikonloppua!❤️

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.