torstai 1. marraskuuta 2018

Halloween


Soppaa.
Padallinen kakkuvelhon keitoksia.

Halloween-kakku

Hurjia ja kammottavia naamiaisasuja ja -meikkejä näkyy nyt medioissa 
upeista leivonnaisista puhumattakaan. 
Vaikka Halloween-kuvat ovat omalla tavallaan pelottavia, ei voi olla
ihailematta meikkien ja leivonnaisten taidokkuutta. 
Monet on todellakin tehty aikaa ja vaivaa säästämättä.


Halloween on juhla, jota meillä ei varsinaisesti vietetä. 
Mutta koska vaihtelu virkistää myös leivonnaisissa, 
niin miksipä sitä ei voisi kerran vuodesta vaikkapa noidan padasta syödä 😊


 Tyttären tekemässä Halloween-kakussa kelluvat mustekalan lonkerot, silmämuna ja 
ranskalaisen manikyyrin saanut sormi yhdessä lepakon kanssa.
Vahtina padan reunalla mustanpuhuva hämähäkki.
Kakku vaati jälleen aikaa ja paneutumista, ja mielestäni se myös kannatti.
Ja, on se vaan karmean näköinen.



Keiton ainekset on tehty sokeri- ja muotoilumassasta sekä värjätty elintarvikeväreillä.
Liemenä puolestaan on kermavaahtoa.
Pata ja muut mustat osat on maalattu PME Airbrush -kynällä suihkuttaen, 
jolloin koko massaa ei tarvinnut värjätä ja pinnasta tuli rautapataa muistuttavan elävä.



Halloween-kakkumme hyytävän pinnan alta paljastui kuitenkin herkullinen yllätys - 
appelsiinitäytteinen suklaakakku.
Kakussa on mehevä ja aito appelsiinin maku,
joka saatiin aikaan kostuttamalla kakkua aidolla vastapuristetulla appelsiinin mehulla sekä käyttämällä appelsiinia ja mehua täytteessä.
Ihan parasta!


On se jännä, miten ihminen reagoi, kun näkö- ja makuaisti eivät täsmää.
Jotenkin sitä on ihan ihmeissään, 
kun perinteisesti ajateltuna ei niin herkullisen näköisen makumaailma on
ihan erilainen, mitä kuoren kammotukset antavat olettaa 😄


10 kommenttia:

  1. Wau mikä halloween kakku!
    Ihana täyte, eli varmasti herkullista.😋
    Hyvää alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kakku oli tosi hyvää. Mukavaa marraskuuta sinullekin!

      Poista
  2. Karmean hauska kakku! :) Kuulostaa myös hyytävän herkulliselta, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olikin hyytävän herkullista:) Mukavaa alkanutta marraskuuta!

      Poista
  3. Ihan huikean hieno kakku!
    Sinulla on oikea kakkumaakari siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyttö on kyllä tosi hyvä tekemään kakkuja :) Mukavaa alkanutta marraskuuta.

      Poista
  4. Upea kakku, kaikessa karmeudessaan! Mutta varmasti herkullista, appelsiini sopii niin hyvin suklaakakun mausteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olikin karmean hieno kakku ja hirvittävän hyvää :) Appelsiini ja suklaa ovat kyllä mainio yhdistelmä. Mukavaa marraskuun alkua.

      Poista
  5. Tää on kyllä upea, oikea taideteos! :) Varmaan tyttärelläsi meni tovi jos toinenkin kakun kanssa, mutta lopputulos on kyllä huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllähän noissa aikaa menee; ensin suunnittelussa ja sitten vielä toteutuksessa. Aika pikkutarkkaa puuhaa myös. Lopputulos oli kyllä huikea ja maistuikin hyvältä.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.