sunnuntai 28. lokakuuta 2018

SikSak


On hienoa, että perinteiset lastenneuleet kiinnostavat myös 
tämän päivän vanhempia.
Yksi parhaista ja käytännöllisimmistä myssyistä vauvan päätä lämmittämään
on perinteinen siksak-myssy.
Kun lämpötila ei ole paljoa pakkasella, tai paljon vaunuissa nukkuvana,
pikkuinen ei välttämättä toppahattua tai muuta liian paksua hattua tarvitse, 
sillä jos tulee liian kuuma, on olo tukala ja itku tulee helposti.
Siksi minun mielestäni hengittävästä luonnonkuidusta valmistettu päähine on paras.


Myssy istuu hyvin päähän ja suojaa kunnolla korvia ja myös pientä otsaa.
Kovemmilla pakkasilla tai kovallla tuulella alla voi 
käyttää ohempaa kypärämyssyä, jolloin pikkuinen pysyy vielä lämpimämpänä.



Tällainen siksak-neule on helppoa, mutta helppouteen tuudittautuessa 
unohtuu lähes poikkeuksetta kerrosten laskeminen.
Jälkikäteen niitä sitten olen laskeskellut ja itsekseni manaillut, 
kunnes älysin ottaa käyttöön synttärilahjaksi saamani kerroslaskurin 😊

Vauvan myssy

Olen jo aiemmin todennut, kuinka kiva näitä on neuloa. 
Langan laatu ja paksuus määrittelevät suoraan, millaiseen käyttöön ja mihin vuodenaikaaan myssy sopii parhaiten.
Lankana on tällä kertaa paksuhko Novitan Baby Wool -merinolanka ja myssystä tuli noin 6-12 kk
ikäiselle lapselle sopiva. Malli on siitä hyvä, että se joustaa, joten myssy sopii pitkään.
Neulottu 3 puikoilla, eli langan ohjearvoa vähän ohuemmilla, 
jotta neulos on riittävän napakkaa.


En ollutkaan aikoihin tehnyt tupsuja, joten nyt oli hyvä aika kerrata
tupsuntekotaitokin. Jossain on ostettuna muoviset tupsuntekovälineetkin, mutta
koska niitä ei nyt tarvitessa sitten tietenkään löytynyt, päädyin
tekemään tupsutkin ihan perinteisesti;
leikkasin ohuesta pahvista kaksi ympyrää ja niihin lovet ja kieputin lankaa niiden ympärille.
Langalla kiinni sekä pientä tasaamista lopuksi ja niin olivat tupsutkin valmiit.

Siksak-myssy
Mietin pitkään, laitanko yhden vai kaksi tupsua.
Mutta kaksi tupsua antaa jotenkin vielä söötimmän ilmeen myssylle,
joten sellaisilla viritelmillä siis varustettiin tämä myssy.


Myssy on kuvattu lokakuun alun lempeässä ilta-auringossa, joka toistaa
langan värit yllättävän hyvin. 



Mukavia lokakuun loppupäiviä
💜


6 kommenttia:

  1. Tupsujen kanssa myssy on kyllä tosi suloinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Samaa mieltä, että tupsut tekevät myssystä aikas herttaisen :)

      Poista
  2. Kauniin myssyn olet tehnyt ja tasainen käsiala sinulla on . Tupsujen kera parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Käsiala vaihtelee kyllä, mutta vähitellen toki tasaantuu, kun harjoitusta tulee ;)
      Itsekin tykkään noista tupsuista!

      Poista
  3. Voi, kuinka söpö! Ihana myssy!

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.