Tunnelmointia

Odotan Joulua.

Joulu on valon juhla ja näin ikävän harmaana syksynä joulua odottaa normaaliakin kovemmin.

Ehkä syy on osittain siinä, että päivä alkaa joululta pidentyä 

ja tammikuussa mennään jo kohti kevättä - ja valoa.

Ihan marraskuun alussa näyttäytyi vielä matalalta paistava syysaurinko, 

joka valaisi kodin kauniisti. Suorastaan häikäisi.

Oli pakko tarttua kameraan ja ikuistaa auringonsäteet syystähdessä, 

jolla nimellä itselle tuttua joulutähteä on kaupoissa tänä syksynä myyty.

Näinä päivinä sen sijaan kotia valaiset kynttilät ja valosarjat, 

joita olen jo usean viikon ajan polttanut.

Muutama pieni havunoksa sisällä toi heti suloisen havuntuoksun - joulun tuoksun.

Tuoksumuisto lapsuudesta, 

kun pimeänä joulunalusiltana koristelin mummon kanssa 

joulukuusta ja sen jälkeen piirtelin kuusen aitojen kynttilöiden loisteessa viereisen lipaston ääressä

piparkakkumuotteja hyväksi käyttäen  paperipipareita. 

Niitä sitten tarjoilin äidille ja isovanhemmille.

Kuinka paljon tuosta onkaan aikaa vierähtänyt.

Väliin mahtuu niin paljon.

Kuitenkin ehkä jo tuolloin syntynyt lapsen rakkaus kynttilöihin ja jouluun on ja pysyy.

Vaikka meillä on kotona hyvin vähän ns. bling blingiä,
löytyy meiltä kuitenkin muutama kristalliesine.
Ja, kun syysauringon säteet osuivat kristalliseen kynttilänjalkaan
ja kun pöydän pinta oli täynnä heijastuksia,
mitäpä minä tein muuta kuin hain kiireesti kameran ja otin kuvan jos toisenkin.
Ihan eivät taidot riittäneet todenmukaisen lopputuloksen aikaan saamiseen,
mutta tulipahan kuvattua.
Valon leikki yhtä hyvin auringonsäteissä kuin kynttilöissäkin
on jotain, mikä minut pysäyttää.



Kaunista marraskuun jatkoa ja valoisaa mieltä