sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Tunnelmointia


Odotan Joulua.
Joulu on valon juhla ja näin ikävän harmaana syksynä joulua odottaa normaaliakin kovemmin.
Ehkä syy on osittain siinä, että päivä alkaa joululta pidentyä 
ja tammikuussa mennään jo kohti kevättä - ja valoa.


Ihan marraskuun alussa näyttäytyi vielä matalalta paistava syysaurinko, 
joka valaisi kodin kauniisti. Suorastaan häikäisi.
Oli pakko tarttua kameraan ja ikuistaa auringonsäteet syystähdessä, 
jolla nimellä itselle tuttua joulutähteä on kaupoissa tänä syksynä myyty.


Näinä päivinä sen sijaan kotia valaiset kynttilät ja valosarjat, 
joita olen jo usean viikon ajan polttanut.


Muutama pieni havunoksa sisällä toi heti suloisen havuntuoksun - joulun tuoksun.
Tuoksumuisto lapsuudesta, 
kun pimeänä joulunalusiltana koristelin mummon kanssa 
joulukuusta ja sen jälkeen piirtelin kuusen aitojen kynttilöiden loisteessa viereisen lipaston ääressä
piparkakkumuotteja hyväksi käyttäen  paperipipareita. 
Niitä sitten tarjoilin äidille ja isovanhemmille.


Kuinka paljon tuosta onkaan aikaa vierähtänyt.
Väliin mahtuu niin paljon.
Kuitenkin ehkä jo tuolloin syntynyt lapsen rakkaus kynttilöihin ja jouluun on ja pysyy.



Vaikka meillä on kotona hyvin vähän ns. bling blingiä,
löytyy meiltä kuitenkin muutama kristalliesine.
Ja, kun syysauringon säteet osuivat kristalliseen kynttilänjalkaan
ja kun pöydän pinta oli täynnä heijastuksia,
mitäpä minä tein muuta kuin hain kiireesti kameran ja otin kuvan jos toisenkin.
Ihan eivät taidot riittäneet todenmukaisen lopputuloksen aikaan saamiseen,
mutta tulipahan kuvattua.
Valon leikki yhtä hyvin auringonsäteissä kuin kynttilöissäkin
on jotain, mikä minut pysäyttää.



Kaunista marraskuun jatkoa ja valoisaa mieltä


20 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmointia! :) Pian, ihan pian, kuuluu jo kulkusten helinää! <3 Tuo sydänlusikka on muuten ihan superihana.

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuulaan raikkaita kuvia. Kiva tunnelma välittyy noista kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. Syksyllä tulee aina tunnelmoinnin tarve :)

      Poista
  3. Viimeinen kuva, missä valkea kynttilä on lasivadilla, on todella kaunis.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa tunnelmointia siellä. Kivat heijastukset pöydällä. Ja mukava sydänlusikka sillä saisi ihania lusikkaleipiä aikaan. Mistä olet sen ostanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksyllä aina tunnelmoidaan :)
      Ostin muutama viikko sitten noita sydänlusikoita neljän kappaleen paketin helsinkiläisestä Chez Marius liikkeestä (https://www.chezmarius.fi/ ). Ovat tosiaan aikas kivoja! Ja kiitos lusikkaleipäidesta, pakko kokeilla :)

      Poista
  5. Hienoa kimallusta, juuri sopivasti bling!

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja tunnelmallista! Minäkin olen poltellut kynttilöitä ja valosarjoja, ei tätä pimeyttä oikein muuten jaksa. Onneksi jouluun ei ole enää pitkälti. Kaikkea hyvää viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juuri niin, syksyllä tarvitaan kaikki saatavissa olevat valonlähteet ja rauhoittumista. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  7. Huippua joulufiilistä saa näistä kuvista :)

    VastaaPoista
  8. Syystähti, enpä ole kuullutkaan;) Ihanat joulumuistot ja tunnelmakuvat, minullekin joulunodotus valmisteluineen tuo iloa ja valoa pimeään syksyyn. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan syystähtenä tuota vaaleanpunaista joulutähteä on nyt pitkin syksyä ainakin tämän paikkakunnan marketeissa myyty:) Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  9. Ihania kuvia ja tunnelmaa :) Kyllä todellakin noita tähtiä kutsutaan syystähdiksi. Vielä en ole ostanut yhtäkään. Odottelen ehkä joulukuun alkua. Mutta kynttilöitä on täälläkin polteltu ahkeraan. Mukavaa tiistaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jouluksi minäkin ostan valkoisen joulutähden:)Mukavaa viikon jatkoa, onneksi aurinko paistaa.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.