lauantai 24. marraskuuta 2018

Lämpimin ajatuksin



Olen onnekas,
omistan niin monet villasukat etten edes tiedä.
Äitini on neulonut niitä vuosikaudet ja viime vuosina myös minä itse.

Kaikilla ei kuitenkaan ole yhtä onnellisesti.
Siinäpä syy, minkä vuoksi itsellekin tuottaa hyvää mieltä,
kun saa aikaiseksi lämmittävät villasukat myös henkilölle,
jolle kukaan muu ei niitä ole enää neulomassa.


Miesten villasukat

Neuloin iäkkäälle leskeksi jääneelle sukulaismiehelleni 
nämä perusvillasukat.
Lankana Novitan valmiiksi raidoitettu 7 Veljestä sekä perusharmaa, jolla tein kantapäät ja kärjet, 
koska pelkäsin ettei yksi kerä riitä isoihin 45-46 koon sukkiin.
Todennäköisesti olisi kuitenkin riittänyt, sillä nyt lankaa
jäi harmittavasti yli.
No, pitää käyttää sitä lisänä jossain toisessa projektissa.

Koska en ole täysin varma sukkien käyttäjän jalan koosta, tein niistä reilut 
ja neuloin jalkaterän päälle istuvuutta lisäävää joustinta.
Sukat toimivat jalan lämmittiminä ainakin kiikkustuolissa istuessa.


Toivottavasti sukat tuovat lämpöä ja hyvää mieltä saajallensa.


Kaunista marraskuun viimeistä viikonloppua 😃

8 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! :) Ei sitä aina muistakaan, että ei villasukkien saaminen vaikka jouluna ole kaikille itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! On totta, että helposti unohtuvat ne, jotka ovat yksin.

      Poista
  2. Kauniit sukat, jotka varmasti lämmittävät saajaansa.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Upeat raitasukat olet tikutellut... nyt saajalla ei varpaat palele. Lempeää tiistaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Välillä on kiva tehdä tällaisia nopeita perusjuttuja.

      Poista
  4. Nätit sukat ja varmasti lämmittää myös saajan sydäntä. Itsekin olen laittanut hirvittävän määrän kutomiani sukkia joululahjoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivon, että sukat ovat mieleiset ja lämmittävät paisti jalkoja myös mieltä. Pieni, lämmin muistaminen joulun aikaan on mielestäni paikallaan.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.