sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Vastavärejä


Vastakohdat täydentävät toisiaan, sanotaan.
Koulussa aikoinaan oli opeteltava väriympyrä ja sen mukana vastavärit.
Opettaja sanoi, että paitsi samansävyiset, myös vastavärit sopivat yhteen.
Olen itse ollut hillittyjen värien ystävä aina ja olen sitä edelleenkin.
Siitä huolimatta kaupan lankahyllyllä silmät osuvat ensimmäisenä voimakkaan värisiin lankakeriin.
Niin kävi myös loppukesästä, kun syksyn uudet langat tulivat kauppoihin.
Tuolloin mukaan lähti myös kerä violetin ja keltaisen sävyjä sisältävää Novitan 7 veljestä Polarista.

Vastavärisukat
Kyllä minä tätä lankaa pitkään olen käsissäni pyöritellyt ja 
kerran tuossa aiemmin loppukesästä siitä jopa yksivärisen langan kanssa yrittänyt raitasukat tehdä.
Mutta ei, ei vaan miellyttänyt silmää.


Koska lanka ja se, että en saanut siitä mitään järkevää aikaiseksi, häiritsi minua, 
päädyin neulomaan siitä itselleni varrettomat perussukat. 
Muutaman tuumaustauon kyllä tarvitsin matkan varrella,
mutta koska kesken olevia neuleita on tälläkin hetkellä tuolla ihan riittävästi,
vein nämä vauhdilla loppuun, kun kerran olin päättänyt ne tehdä.


Ja, vaikka lopputuloksen ulkonäkö ei edelleenkään ole ihan "minua", ei niistä nyt
sitten kuitenkaan ihan mahdottomat tulleet.

Syysasteri

Samalla heräsin huomaamaan, että näinhän se on, vastavärit täydentävät toisiaan.
Upeasti syysauringossa kukkiva syysasteri esimerkiksi, mitäpä muuta sen kukinnoissa onkaan kuin vastavärejä - keltaista ja violettia.


Ja kauniistihan nuo värit sopivat toisiinsa sukissa 
ja hehkuvat loistavina myös lokakuisen auringon valossa.


Syksy on nyt täällä ja ilmat viilenevät ja illat pimenevät vauhdilla.
Mikäpä lämmittäisi viluvarpaita paremmin kuin auringonsäteistä
muistuttavat paksut villasukat 😊


Mitä mieltä olet näistä väreistä?


Kaunista lokakuista sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa 💛💜

12 kommenttia:

  1. Kyllä tuo on ihan totta! Vastavärit korostavat toisiaan ja niillä saa tehokkaita yhdistelmiä aikaan. Itsekin olen hillittyjen värien ystävä, mutta villasukissa tykkään kaikenkirjavista väreistä. Upeat sukat teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💛 Sukissa voi hyvin revitellä väreillä.

      Poista
  2. Värit on tosiaan vähän sellainen juttu missä olen itse aika arka, mutta sukat saa olla pirteitä ja räväköitä . Hienot sukat olet tehnyt ja eikun jalkaan. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Käyttöön tulevat ja varmasti ovat kohta jo nyppyisetkin :)

      Poista
  3. Todella kauniit sukat! Nuo värit sopivat niihin hyvin. Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Värit ovat kyllä reippaat ja jotenkin kivan syksyiset.
      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Kauniit! Minä kyllä tykkään tuosta violetin ja keltaisen yhdistelmästä, tuo vahvasti mieleen orvokin. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos💜 Toden totta, orvokin värithän siinä onkin - heti aloin katsoa noita sukkia kuin eri silmin☺

      Poista
  5. Kauniit sävyt sukissa ja kukissa... hyvin sopivat uhteen :)

    VastaaPoista
  6. Väriä olla pitää. Mieli virkistyy kummasti.

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.