torstai 25. lokakuuta 2018

Sitruunapiiraset

Mikä onkaan ihanampaa kylmänä, pimeänä loppusyksyn iltana, 
kun tulla töistä kotiin ja aistia heti ovella suloinen leivonnaisten tuoksu!


Aina kokeilunhaluinen tyttöni mun oli tehnyt muropohjaisia sitruunapiirasia muffinssivuoissa
mukaillen bebe-leivosten makumaailmaa. 
Muropohjan päällä on raikas sitruunainen hilloke, 
jonka päällä sitruunavaniljakreemi.
Reseptiä näihin ei ole, vaan hän oli leiponut nämä "omasta päästään". 
Ei olisi minulta onnistunut, sillä kuulun niihin, jotka noudattavat leivonnassa ja ruoanlaitossa 
reseptiä pilkun tarkasti. 


Ja tottakai minä halusin ikuistaa leivonnaiset valokuviin, vaikka
luonnonvaloa ei ollutkaan käytettävissä ja sävyt eivät ihan täsmälliset olekaan. 
Mutta riittävästi sinnepäin kuitenkin


Sitruunapiiraset

Pienet piiraset olivat saaneet valkean tomusokerihunnun ja 
koristeekseen sekä makeutta taittamaan hasselpähkinän.
Olikin herkullinen yhdistelmä.
Ja vaikka makeita olivat, upposivat ne todella pian parempiin suihin.



Milloinkahan leivontainnostus iskisi minuunkin? 
Joulu on tulossa ja reseptejä on ihana lukea ja niiden kuvia vieläkin ihanampi katsella. 
Mutta, että ihan itse tekemään ... jaa-a. 


Tämän lokakuun alun rantakuvan myötä 
toivotan kaunista loppuviikkoa 💜

6 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia ja herkullisen näköisiä leivoksia! :) Ihanaa, kun toiset osaavat loihtia vaikka mitä herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ihanaa, kun meillä jokaisella on omat taitomme ja mielenkiinnon kohteemme. Niistä syntyy aina kiva kombinaation :)

      Poista
  2. Sitruuna on ihanan raikasta leivonnaisissa, varmasti hyviä!
    Jäin seuraamaan blogiasi ♥
    https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruuna tosiaan raikastaa monenlaisia leivonnaisia ja on yksi minunkin suosikeistani.
      Kiitos, kun vierailit ja jäit seuraamaan :)
      Mukavaa syksyn jatkoa sinulle

      Poista
  3. Voi miten hyvännäköisiä! Varmasti hyviä. Tuo muropohja on minun lempparini. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Muropohja on minunkin lempparini; sopii niin monenlaisiin leivonnaisiin ja on aina yhtä hyvää.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.