lauantai 18. elokuuta 2018

Ruusun tuoksua


Kesä oli kuuma ja istutukset kärsivät sekä kuumuudesta että kuivuudesta jokailtaisesta kastelusta huolimatta. Kuitenkin yksi monivuotisista kukista ei näyttänyt olevan moksiskaan. Päinvastoin se tuntui oikein nauttivan auringosta ja lämmöstä, kunhan tietysti vettä riitti.


Tämä jokunen vuosi sitten MultaSormesta hankittu vaaleanpunainen ryhmäruusu, jonka nimeä en muista, on jaksanut ilahduttaa hienolla kukinnallaan jo useana kesänä. 


Se ei ole piitannut kylmistä ja vähälumisista, sen enempää kuin märistä ja leudoista talvistakaan. Ehkä talvisuojaus on onnistunut ja ylimääräinen kosteuskaan ei hiekkapohjaisessa maassa ole vaivannut. 



Tämä vaaleanpunainen kaunotar onkin yksi lempikukistani, onhan se ruusu, jota kukkien kuningattareksikin tituleerataan. Mutta ennen kaikkea siksi, että se jaksaa kukkia, vaikka minä en sen eteen muuta tee kuin keväällä lannoitan, kesällä annan vettä, jos tarvitsee ja laitan talveksi havuja peitoksi.




Olisi kiva tietää, mitkä kukat ovat teidän lempikukkianne, niitä, joiden kukintaa odottaa erityisesti tai niitä, jotka hiljaisesti palkitsevat omalla tavallaan.

Ruusu

10 kommenttia:

  1. Ihana ruusu! :) Minä iloitsen tällä hetkellä auringonkukkapelloista, jotka tänä vuonna ovat erityisen kukkaisia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Auringonkukat ovat todella kauniita. Moni on niistä laittanut todella hienoja kuvia. Itse en ole tänä vuonna vielä auringonkukkia ostanut, sillä istuttaminen jäi keväällä.

      Poista
  2. Onpa sinulla upeita ruusuja siellä ja kuvat ovat kuin kauniita tauluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos :)
      Tuo vaaleanpunainen unelma on kyllä kaunis omasta mielestänikin, ja ennen kaikkea ahkera kukkimaan.

      Poista
  3. Kauniita ruusuja! Minä en ole saanut ruusuja menestymään meidän pihassa, mutta tykkään niistä muuten hirveästi. Ruusuvesi on ihana myös leivonnassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ei minullakaan kukkapenkissä menesty kuin tämä. Sitten äitienpäiväruusut parilta vuodelta ovat terassilla ruukussa. Ruusuvettä en olekaan kokeillut leivonnassa. Tyttö on siitä välillä maininnut, mutta on jäänyt hankkimatta. Kiva, kun muistutit, on siis kokeiltava :)

      Poista
  4. Hurmaavat ruusut! <3
    Lempeitä elokuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle!
      Mukava, kun kävit kylässä :)

      Poista
  5. Erittäin kaunis ruusu - ja ihania kuvia siitä!

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.