maanantai 13. elokuuta 2018

Kakkumuisto kesältä

Näin elokuun puolivälin tienoilla kesä helteineen, juhlineen ja kukkineen on vielä tuoreessa muistissa, ja itse asiassa jatkuuhan se kesä edelleen. Syksyn kukat kukkivat kukkapenkissä ja ensimmäinen krysanteemikin on löytänyt tiensä rapun pieleen. 

Kesä on meidän perheessämme juhlien aikaa. Syntymäpäivien lisäksi kesäkuun loppupuolella oli meidän hopeahääpäivämme. Emme ole juhlahumussa viihtyvää tyyppiä, joten juhlia ei järjestetty, mutta pienet perhekahvittelut sentään. 





Tytär ideoi prinsessakakun pohjalta upean alkukesän vihreän kakun, joka päällä oli elintarvikevärillä vaaleanvihreäksi värjätty marsipaania ja sisällä vadelmahilloa ja vaniljakreemiä. 

Hopeahääpäiväkakku




Tämän varsinaisen kakun lisäksi hän leipoi samassa yhteydessä myös pieniä prinsessaleivoksia. Kakku ja leivokset olivat toki makeita, mutta eivät kuitenkaan liian, joten niitä saattoi ottaa vähän isommankin palan kerrallaan. 


Pieni prinsessaleivos ruusunnuppuineen oli tosi herttainen. 
Oleellista molemmissa leivonnaisissa oli, että niissä on käytetty pohjaideana prinsessakakun makumaailmaa, mutta sekä kakun että leivosten makua ja ulkonäköä on muokattu omien mieltymysten ja näkemysten mukaiseksi. 
Juuri halu ja kyky tehdä omanlaisia asioita niin leivonnaisissa, käsitöissä kuin monessa muussakin asiassa näkyy olevan meidän perheessä kantava ajatus. Muutokset alkuperäiseen eivät aina tarvitse olla isoja, mutta oma kädenjälki, leima, idea - vai miksi sitä voisikaan kutsua, on tärkeä tuoda esille.






2 kommenttia:

  1. Upea kakku ja hienot pikkuleivokset!
    Täältä löytyi kiva blogi.
    Liityin heti lukijaksi.
    Hyvää uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Kaunis kiitos!
      Ja tervetuloa tänne.
      Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.