sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Ruusun- ja vadelmanpunaista (ja ihan muuta)

 


Hei taas 🤍

Niin se vaan kuukausi taas on päässyt vaihtumaan ja syksyssä jo mennään. Mutta todeta täytyy, että kyllä tässä välillä on ollut aivan ihanan kesäisiä päiviä. Töiden jälkeen ja nyt viikonloppuna en ole halunnut (enkä viitsinyt) tehdä mitään fiksua eli kotitöitä tms, vaan olen nauttinut pihakeinussa kesäisestä säästä ja neulonut sydämeni kyllyydestä. Niin tänäänkin iltapäivällä, kunhan viikonlopun ns. pakollisista kuvioista oli selvitty.

Ajattelin, että laitan tähän kuvan ihanan pehmoisista ja pörröisistä alpakanvillasukista, jotka neuloin alkukesästä. Kuten kuvista näkyy, syreenit olivat kukassa, kun aloitin vartta neulomaan. Lanka on merkiltään Katia Alpaquina ja se on ohutta, noin 2,50 mm puikoilla neulottavaa. Ostin tuota lankaa pari vyyhtiä viime tammikuussa; vaaleanharmaana ja vaaleanpunaisena. Ylimmässä kuvassa ne ovat jo "kakutettuina".



Lanka on suloisen pehmeää ja kevyttä ja ennen kaikkea lämmintä. Mutta se pölisi! Ts. siitä irtosi pieniä karvoja/kuituja, mitä lie, mutta aina sen käsittelyn jälkeen sain käydä helmani kopistelemassa tai harjata tekstiiliharjalla. Piti ottaa ihan kuva (alla), miltä mustan viskoosimekon helma näytti pian neulomisen aloittamisen jälkeen :) No, kun sukat valmistuivat, heiluttilin ja huiskuttelin niitä ulkona ja höyrytin sitten kevyesti. Aika hyvin tuo pöllyäminen lopulta asettui. Mutta toki jos niitä mustaa vaatetta vasten käyttäisi, tarttuisi karvoja varmasti. Harmaa odottaa vielä puikkoihin tarttumista. Ehkä jossain vaiheessa talven mittaan sitten. 




Kun äsken selailin kesän aikana ottamiani kuvia, huomasin, että olin ottanut sukista "vaihekuvan" kesällä heinäkuun alussa, jolloin veljeni perheineen kävi vierailulla. Tytär leipoi silloin myös herkullisen paistetun vadelmaisen suklaajuustokakun, josta en malta olla laittamatta kuvia tähän myös, vaikka eivät ihan ajankohtaisia olekaan. Suklaa ja vadelma - siinäpä vasta sellainen makupari, mistä tykkään. Ja kovasti tykkäänkin 😊



Ja sitten ne valmiit sukat; niistä kuva tuossa alla. Ne ovat samalla mallilla, millä olen neulonut lukemattomia sukkia. Pienillä variaatioeroilla vaan. Sukat ovat uskomattoman pehmeät jalassa ja toimivat hyvin myös unisukkina. Lahjoitinkin ne iäkkään anopin jalkojen lämmikkeiksi. 




Sain tuossa kesällä myös päähäni alkaa tehdä avaimenperiä ja laukkukoruja yms. Minulla oli erilaisia puu- ja silikonihelmiä jo valmiina, mutta tilasin sitten kuitenkin lisää helmiä, nauhaa ja heijastavia helmiä. Olen tehnyt muutamia avaimenperiä, silmukkamerkkejä ja heijastavia pikkuenkeleitä, jotka toimivat esim. laukkukoruina tms. En ole lainkaan taitava näiden kanssa, mutta huomasin, että on kiva välillä askarrellakin ja tehdä muitakin käsitöitä kuin neuloa tai virkata.




Jälleen uusi työviikko on alkamassa ihan muutamien tuntien kuluttua. Jotenkin olen viime aikojen härdellin keskellä miettinyt, mitä ja miksi täällä oravanpyörässä rimpuillaan. Mutta kovin kummaisiin johtopäätöksiien en ole päässyt - toistaiseksi ainakaan. Käsityöt tuovat muuta ajateltavaa tai oikeammin helpottavat pään tyhjennystä ja olenkin miettinyt, onko niiden lähes pakkomielteinen tekemisinnostus jotenkin seurausta työhön liittyvästä stressistä ja epävarmuudesta. No, mene ja tiedä. Toistaiseksi ajattelin nauttia tulevat pari iltaa vielä keinussa neulomisesta. Jos sääennustukseen on luottamista, alkuviikosta on vielä kesäinen keli. Ajatus olisi, josko saisin tekeillä olevat viininpunaiset sukat valmiiksi auringon valossa. Sisällä kun tuntuu, että valaistus ei riitä tummemman langan neulomiseen. Tai pitäisi olla riittävän tehokas kohdevalo. Olen illalla käyttänyt kaulassa roikkuvaa led-käsityövaloa, jollaisia näkyy nyt olevan myynnissä vähän joka puolella. Se ei ole kovin tehokas, mutta auttaa toki jotain hämärässä. 

Millaisia kohdevaloja teillä on käytössä helpottamaan käsitöiden tai muun tarkan tekemistä hämärtyvinä iltoina?




Aurinkoisia syyspäiviä Sinulle!




23 kommenttia:

  1. Ihanan herkät sukat, oikeat unelmat! Ja varmasti pehmeät 🌸
    Kauniita ovat myös tekemäsi avaimenperät ja laukkukorut.

    Hyvä valaistus on tosiaan tärkeää neuloessa. Minulla on tehokas jalkalamppu tässä sohvan vieressä. Se kyllä vähän häiritsee telkkua katsottaessa miestä, heijastaa vaalean läikän ruutuun. Pitäisi hankkia erilainen.
    Kaulavalokin minulla on, jostain netistä halvalla tilattu. Kirjakaupassa on kuulemma myynnissä parempi, sekin on ostoslistalla.

    Työelämä taitaa olla nykyään aika härdelliä, tsemppiä pakertamiseen. Minä olen jo onnellisesti siitä ulkona ja nautin elämästäni joutonomina täysin rinnoin. Joskus se aika vielä sinullekin koittaa. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Tosiaan meillä oli aiemmin tässä jalkalamppu, mutta sen valo (vaalea varjostin) häikäisee niin pahasti televisioon, että toisesta suunnasta telkkaria katsoa puoliso ei näe kuin ison vaalean pallon ruudun keskellä 😂 Joten siksi käytössä on pienempi riippuvalaisin siinä tuolini vieressä, mutta sen teho ei riitä. Mutta tuosta kaulassa roikkuvasta käsityövalosta on toki hyötyä, mutta minulla se tahtoo keikkua vähän väärässä kulmassa rintojen päällä 😂 Tuota samaa valoa on myynnissä Suomalaisessa kirjakaupassa ja Bauhausissa ainakin. Itse ostin Prismasta, jossa oli muutaman euron Suomalaisen hintaa edullisempi.

      Poista
  2. Onpa kauniit pitsisukat ja ihanan muhkeat vadelmat. Mulla ei ole mitään erillistä käsityövaloa, ihan olohuoneen valoilla mennään, mutta en tiedä, pitäisikö sellainen erillinen neulomisvalo hankkia, joita on nyt näkynyt. Ehkä se auttaisi ja voisi samalla nauttia kynttilänvalosta. Tumman lilan neulominenkin on jo vähän haastavaa eli jotain lisävaloa pitäisi mahdollisesti hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💗Tuosta neulomisvalosta hyötyä ja ei ole. Tietyllä tapaa auttaa, mutta ei ole mitenkään hirveän tehokas mielestäni. Mutta tosiaan vaikka kynttilöiden valossa tunnelmoidessa se on hyödyllinen, sillä ihan koko iltaa minä en ainakaan jaksa kynttilöitä tuijottaa ilman, että on neule kädessä :)

      Poista
  3. Kaunis pitsimalli sukissa. Oletko itse keksinyt, vai onko jokin julkinen ohje?
    Minä neulon usein tietokoneen luona ja katson samalla podcasteja. Siinä on työpöytä vieressä ja kaksikin työlamppua, sellaisia pöydän reunaan kiinnitettävä. Jos neulon olohuoneessa, niin vieressä on jalkalamppu. Sen kanssa on sama ongelma kuin tuossa yllä, että vähän häiritsee puolison televisionkatselua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍Tuo pitsimalli on mielestäni yksi parhaita. Ja ei missään nimessä ole minun, vaan täysin julkinen ja todella paljon käytetty eri ohjeissa itse asiassa ympäri maailman :) Itse on bongannut sen ja innoituksen näihin sukkiin sain yhdeltä Instagram-tililtä, jota seuraan. Myöhemmin löysin ohjeen ja hyvin pitkälle samanlaisen mallin myös Novitan sivuilta: https://www.novitaknits.com/fi/naisen-pitkat-pitsineule-villasukat-novita-7-veljesta .

      Tuossa on itse asiassa pitkien sukkien ohjekin suoraan, mutta siinä lankana on paksumpi 7 veljestä ja jalan etupuolella pitsi toistuu vain kerran. Eli olen siis muokannut tuosta mallista langalle ja enemmän omaan silmääni (ja jalkaani) sopivamman mallin :)

      Meilläkin tuo jalkalampun päällä pitäminen häiritsee tosi pahasti telkkarin katsomista varsinkin puolison osalta, mutta toki myös itselläni, joten erilaisilla muilla virityksillä yritän pärjätä. Välillä vaihdan sitten huonettakin..
      🤍

      Poista
  4. Kauniit sukat. Alpakkalangan huono puoli on se, että siitä lähtee melkein ikuisesti höytyviä ja se pöllyää. Allegikkona en voi siitä neuloa.
    Viime vuonna ostin retkeilykaupasta otsalampun missä on ladattava akku kuin myös paristomahdollisuus. Lampussa on kolme voimakkuusvaihtoehtoa. Lamppu on mahdollistanut minulle edelleen pienimuoisen käsitöiden teon. Myös palapelien kokoamisessa lamppu on aivan verraton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Huomasin muuten minäkin, että tuolla langalla neuloessa yskitti normaalia enemmän. Meni siis höytyviä henkeen. Ensimmäisen pesun jälkeen yleensä vähän helpottaa, mutta karvaisina ne säilyvät tosiaan loppuunsa asti.
      Otsalamppu voisi tosiaan olla hyvä - mieheni ehdotti minulle sitä, mutta en ole toistaiseksi kokeillut, sillä luulen, että sen valokeila häiritsisi olohuoneessa nimenomaan häntä iltaisin. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen asia, jonka laitan muistiin. Kiitos.

      Poista
  5. Tosi kauniit sukat, somat. Toivottavasti ne ei enää valmiina sukkina pölyä kovin paljon. Vadelmat ja suklaa on aina ajakohtaisia.😋 Aurinkoista syksyä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Tosiaan eivät valmiina noin pahasti pöllyä kuin tehdessä, mutta en käyttäisi mustien pitkien housujen kanssa 😊
      Aurinkoisia syyspäiviä sinullekin!

      Poista
  6. Mitäpä sitä hyvää mallia vaihtamaan, kun sillä tulee upeita sukkia!🩷🤗 Minullakin olisi noita helmiä ja monesti miettinyt, mitä ihmettä niistä teen. Vielä en ole tehnyt asialle mitään😅 Meillä on sellaiset spottivalot katossa, jotka saa siis aina eri kohtiin päälle ja niitä käytän iltasella vain oman kutomispaikan yläpuolella. Ovat aika tehokkaat, kunhan lamppuja välillä vaihtaa eikä häiritse miehen tvn katseluakaan😇t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin 😊 Ja kiitos🤍 Tuollaiset spottivalot olisivat kyllä hyvät, mutta ei ole tullut tähän meille laitettua aikanaan ja nyt olisi ehkä turhan työläs. Pitäisi löytää joku peittävällä varjostimella varustettu kohdejalkalamppu, jonka valokiilan saisi suunnattua tarkasti omiin käsiin ja syliin, niin ei heijastaisi telkkariin ja toisten silmiin.

      Poista
  7. Kauniit sukat!

    Minulla on jalkalamppu, jonka yläosa heijastaa valoa kattoon. Ihan pieni heijastus tulee televisioon, mutta se on itse asiassa yleisvalonakin pehmeämpi kuin olohuoneen kattovalaisin. Jalkalampun alaosassa on spottivalo tiukempiin tilanteisiin. Sitä tarvitsee käyttää harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Tuollainen jalkalamppu voisi kyllä olla kätevä. olen niitä katsonut, mutta toistaiseksi jäänyt hankkimatta.

      Poista
  8. Aivan ihastuttava pitsisukkamalli ja rakastan alpakkaa. Noita ei varmasti raski käyttää kuin unisukkina tuomassa hyvän unen.
    Minä neulon paljon telkkaria katsellessa ja valona on vain jalkalamppu takanani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Nämä ovat tosiaan parhaita unisukkina tai olosukkina 🤍

      Poista
  9. Siksiköhän minunkin puikot heiluu nyt niin ahkeraan, kun töissä on oikeasti todellinen oravanpyörä, kaaosmainen jopa!! Tekisi mieli repäistä itsensä irti, mutta.... Sulla kyllä ajatus pysyy hyvin koossa upeiden ja ohjetta vaativien kutomisten kera... minun on vain päästeltävä omiani - en jaksa keskittyä malleihin, en millään. Niin kauniin herkkä pitsimalli!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään tosiaan tuosta pitsimallista, sitä kun ei tarvitse hirveästi miettiä :) Mutta tosiaan komppaan kyllä sitä, että yksi selitys aktiiviselle puikkojen heiluttelulle löytyy lähes kaaosmaisesta työelämästä. Mutta pääasia, että tasapaino pysyy tai sitä ainakin yrittää tällä tavoin hakea.

      Poista
  10. Kiitos 🤍 Samoin sinulle❄️❄️❄️

    VastaaPoista
  11. Aivan ihastuttavat sukat ja saaja on onnellinen . Meillä on molemmilla alpakka langasta tehdyt kämmekkäät ja on kyllä todella ihanat käyttää .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Olen samaa mieltä, että alpoakkaiset kämmekkäät ovat ihan parhaat :)

      Poista
  12. Ihanat värit! Punaiset on aina hyviä, kaikki punaiset.

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.