tiistai 13. huhtikuuta 2021

Pikkutossuja

 
Söpöä ja suloista.
Sitähän pienen ihmisen pieniin jalkoihin sopivat tossut ovat.




En ole aikoihin pikkutossuja neulonut. 
En kyllä sen puoleen isompiakaan.
Mutta, kun minulle vielä tuli ihan kotiin kannaettuna Novitan neulelehti alkuvuodesta ja 
ja siinä oli itselle uudenlainen "tossukat"-ohje, 
oli pakko kokeilla. 


Lankana käytin Novitan paksuhkoa Baby Wool -merinovillalankaa, 
jota minulla on muutama kerä, mutta josta en oikein keksi neulottavaa.
Lanka on ihan ok, mutta 
jotenkin tuntuu, että se on vähän kovahkoa ja ns. vetäytyy siihen muotoon aina, 
mihin tulee neulottua, eikä asetu kauniisti edes viimeistelemisen jälkeen.
Pienen lapsen perussukissa toimii kyllä hyvin.
Näissä tossukoissa ei ehkä niinkään.
Malli voisi olla kiva kokeilla toteuttaa vielä jostain hieman ilmavammasta langasta.
Pitää yrittää vielä kertaalleen jossain vaiheessa. 



Sen sijaan alla olevissa kuvissa olevien tossujen luottomalli on minulle Novitan "Vauvan tossu", 
joka löytyy heidän nettisivuiltaan 'täältä'. 


Siinäkin on käytetty samaa lankaa, 
mutta mielestäni toimii tämän mallisissa tossuissa 
huomattavasti paremmin kuin noissa tossukoissa, 
jotka ovat eräänlaiset sukkien ja tossujen sekoitukset.
Aina välillä mietin, minkä kokoiset vauvan tossujen pitäisi olla, 
mutta ehkä sitä voi luottaa noihin valmiisiin ohjeisiin, 
että tulee oikean kokoiset, jos niiden mukaan tekee 😊


Viime vuosina olen saanut usein lahjaksi neulekirjoja ja muutamia itsekin ostanut. 
Niitä on aivan ihana välillä selailla ja etsiä vinkkejä.
Ja toki silloin tällöin ohjeilla jotain tehdäkin.

Olen myös silloin tällöin ollut Novitan neulelehden tilaaja, 
mutta jälleen kerran päädyin katkaisemaan tilauksen reilun parin vuoden tilaamisen jälkeen. 
Kivahan sitä on selailla ja mukavia vinkkejä sieltäkin saa, 
mutta kun hyvin harvoin tulee kuitenkaan mitään suoraan ohjeiden mukaan neulottua, 
niin ajattelin, että säästänpä nyt siinä ja peruin tilauksen. 
Saahan tuon, tai jonkun muun, toistaiseksi kaupastakin ostettua, jos useampi itseä miellyttävä malli sattuu olemaan. 
Tarjontaa nykyään on aika paljon, muotia kun neulonta tuntuu nyt olevan. 
Välillä ohjeita on kyllä suomennettu ns. vähän sinne päin ulkomaisista ohjeista
 tai muuten netissä jo olevia ohjeita ja kuvia lehtiin painettu.
Joskus petyin itse kovastin, kun eräässä sukkalehdessä oli todella monta 
suoraan Dropsin ohjesivuilla olevaa vanhaa mallia kuvineen päivineen. 
Olisin saanut ne ilmaiseksi sieltä 😉
 Ihan hirveästi en siis sitä arvosta, mutta toisaalta, 
eihän kaikilla ole nettiyhteyttä tai osaamista/mahdollisuutta sen käyttämiseen, 
joten miksipä ei. 
Onpahan laajempi ohjetarjonta useampien ulottuvilla 
ja itse voi jokainen valita, mistä ohjeensa kaivelee😊

Miten on, tuleeko sinulle joku käsityölehti?
Vai käytätkö nettisivuilta löytyviä ohjeita vai sävellätkö omasta päästäsi?



Mukavia huhtikuisia päiviä Sinulle!



29 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä aina niin nättejä kuvia!
    Mulle tuli Novitan neulelehti varmaan 20v ja kaapit pursuaa edelleen niitä vanhoja lehtiä. Sitten lopetin tosiaan, kun tuli netti ja ohjeita löytyi sieltä. Nykyään sävellän aika paljon omasta päästä, mutta inspiraatiota etsin myös netin syövereistä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle 💗 Minullekin on tullut Novitan neulelehti yhteensä useita vuosia, mutta ei toki ihan noin kauan. Olen sen välillä lopettanut ja välillä taas innostunut tilaamaan 😊 Lehdet ja kirjat puolustavat kyllä paikkaansa, sillä onhan niiden selaileminen huomattavasti mukavampaa kuin netin ja ainakin ohjeen seuraaminen minun mielestäni lehdestä helpompaa kuin, jos pitäisin nettiä auki koneella tai puhelimessa koko ajan. Mutta tosiaan inspiraatiota on kiva etsiä nettisivuilta ja vanhoista lehdistä/kirjoista. Mukavaa huhtikuisen viikon jatkoa sinulle.

      Poista
  2. Taas ihania kuvia ylisöpöistä ihanuuksista😍♥️ Kyllä tulee aika paljon netin syövereistä löydettyä ohjeita omiin tekemisiin. No, tuon Novitan neulelehden tilasin joku aika sitten, ihan vaan siksi, koska mulle ei ole koskaan tullut mitään neulelehteä.🤪😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 💗 Tällaiset ylisöpöydet auttavat välillä tasaisen arjen keskellä 😊
      Ja onhan se hyvä, että ainakin joskus tulee neulelehti 👍 Novita on mielestäni petrannut lehtien sisältöjen monipuolisuudessa viime vuosina ja hyvää inspiraatiota sieltä löytyy. Ja kummasti sitä aina odottaa lehden ilmestymistä. Todennäköisesti minäkin tilaan taas sen pienen tauon jälkeen 😊

      Poista
  3. Söpöt ja suloiset vauvan tossut <3 Kauniita kuvia <3
    Minulle tulee Novitan lehti. Olen nyt taas tilannut parina vuonna, mutta sitä ennen oli pitempi tauko ettei lehteä tullut. Neulon ja virkkaan usein omasta päästä :) ja netissä olevista ohjeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 💗 Meillä on vähän samanlaiset kuviot neulelehden tilaamisen kanssa 😊 Ja minä myös teen hyvin usein omasta päästä;n en yksinkertaisesti jaksa / viitsi aina seurata ohjeita, ainakaan kokonaan. Mutta inspiraatiota on kiva hankea eri puolilta 👍

      Poista
  4. Nämä kuvat!!! <3 Ja niin suloiset tossut tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle Kiitos 💗 Ja tällaiset pikkuiset tossut ovat aina söpöjä 😊

      Poista
  5. Ihania tossuja molemmat. Kiitos linkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💗 Jännä, miten samasta langasta tulee niin erilaisia. 😊

      Poista
  6. Olen tehnyt alemman mallisia tossuja. Helppo tehdä ja pysyvät hyvin vauvan jalassa.
    Minäkin lopetin vuosien jälkeen Novitan neulelehden tilauksen. Niitä on kertynyt paksu pinkka. Jostain lehdestä tulee tehtyä yksi malli, jostain toisesta ei ainuttakaan. Vanhoista lehdistä löytyy hyviä malleja, joita voi soveltaa uuteen käyttöön. Ilman muuta myös netti on tänä päivänä antoisa paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että nuo ns. luottotossut ovat helpot ja toisaalta istuvat. Sellaiset kivat "välipalakäsityöt" oikeastaan😊
      Juuri tuo itseäni usein on käsityölehdissä kiusannut, että kovin montaa mallia ei tule lehdestä tehtyä, usein ei tosiaan yhtäkään. Toki niitä on kiva selailla ja inspiraatiota hakea, siinä ne puolustavat paikkaansa. Ja tosiaan netti on nyt tuossa rinnalla melkoinen ideapankki, vaikka sitten ohjeen mukaan neuloessa onkin ainakin minun mielestäni mukavampi pitää ohjelehteä tai paperia esillä 😊

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos 💗 Ovathan nämä pikkuiset tosiaan söpöjä 😊

      Poista
  8. Voi miten suloiset pienet tossut, pikkuriikkisiin jalkoihin. 😍 Ihana nähdä taitavien ihmisten kauniita aikaansaannoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Näitä on kiva välillä väkertää :)

      Poista
  9. Kauniit tossut.🤍
    Kauneimmat kuvat 🧡🤍
    Kauniita huhtikuun Aurinkoisia -päiviä.Sinulle Satu 🤍🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kauniista sanoistasi 🤍
      Mukavia kevätpäiviä sinulle!

      Poista
  10. Oi,ihanaa löytää uusi blogi. Minä tupsahdin sinulle vastavierailulle🤗..kiitos kauniista kommentistasi.
    Voi, että arvostan suuresti sinun käsityö taitoja..miten toinen toistaan ihanampia käsitöitä olet tehnyt🥰. Oih❤ nämä töppösetkin ihanat. Itse teen, vaan jotain helppoja juttuja.
    Ja sattuipa hyvin ajattelin vapuksi jotain leipaista. Niin sinullahan on täällä huikeita leipomuksiakin..maiskis.
    Aurinkoa ja kevään ihanuutta sinulle🌼
    Klikkaan itseni seuraajakseksi,niin polkuni johtaa kätsysti tänne uudelleen🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kauniista kommentistasi 🤍 Olipa kiva, kun piipahdit ja jäit lukijaksi 😊 Tervetuloa uudelleen!

      Poista
  11. Söpöjä tossuja.
    Joskus teen ihan ohjeenkin mukaan, usein sävellän. Lehtiäkin on, mutta niistä harvoin teen mitään, kirjoista joskua ja netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Tuo usein säveltäminen on minullakin vallalla :)

      Poista
  12. Söpöt tossut. Minulle ei tule mitään käsityölehteä joskus ostan irtonumeron. Ja joskus teen ihan ohjeen mukaan joskus sävellän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Irtonumerolinjalla täälläkin siis nykyään :) Ja säveltäminen on yllättävän mukavaa ;) Kivaa viikonloppua!

      Poista
  13. Minusta molemmat tossut näyttää kivoilta, ainakin kuvissa. Tossut saa kai ollakin vähän jäykemmän oloiset, kuin sukat? Pitää neuloa useampi vaihtoehto, kuten sinäkin teit :)
    En ole tilannut yhtään lehteä. Irtonumeroita ostan, jos huvittaa, vaikka olen yrittänyt sitäkin hillitä. Netistä löytyy ilmaisia malleja ja maksullisiakin malleja, joita myös tulee silloin tällöin osteltua. Usein menee myös säveltämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Nuo pitempivartiset eivät luonnossa ole minun mielestäni ainakaan tästä langasta neulottuna niin hyvän oloiset kuin toiset. Mutta toki olet täysin oikeassa, että jäykemmän oloiset ja napakat on tossujen hyvä olla. Ja kuuluukin varmaan olla. Netistä (yhä useammin Pinterestistä) katselen vinkkejä ja kivoja juttuja, mitä toiset ovat tehneet ja sävellän sitten ehkä niiden perusteella jotain :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  14. Hempeän lempeitä kauniita kuvia.
    Napakan näköiset suloiset tossut.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.