lauantai 24. huhtikuuta 2021

Kevät keikkuu


Kevät keikkuen tulevi. 

Ja nyt se keikuttelee ihan kunnolla!

Vettä, räntää, lunta ja välillä rakeitakin. Aurinkoisia hetkiä ja yöpakkasta.

Näihän se on, kun vappu on lähellä. 

Onneksi oli huhtikuun puolivälissä ihanan lämpöisiä ja aurinkoisia kevätpäiviä,

jolloin sai pihahommat pääasiassa tehtyä. 

Nyt voin ihan ilman huonoa omaa tuntoa ottaa viikonlopun vähän rennommin. 

Käytännössä se on tarkoittanut tähän mennessä (hyvin) pienen siivoilun lisäksi

yksinkertaisen ruoan laittoa, instan ja blogien selailua sekä neulomista. 

Oli tarkoitus neuloa vähän enemmänkin, mutta meni ns. hermo, 

 kun tekeillä olleessa valkoisessa pikkupeitossa havaitsin reilu kymmenen 

kerrosta aiemmin tekemäni virheen, jonka takia oli pakko purkaa sinne asti. 

Ja minähän inhoan purkamista,

mutta tässä en voinut virhettä jättää, sillä se olisi näkynyt peiton reunan epätasaisuutena.

Meni siis parin neulomiskerran työ hukkaan. 

Tuttu juttu varmasti jokaiselle käsitöitä tehneelle, mutta minun mielestäni aina yhtä turhauttavaa. 

Juuri nyt ei innosta tuo neule yhtään ja mietin, mitähän seuraavaksi tekisi. 

Paitsi tietysti kirjoittaa tätä ex tempore -juttua 😉




Maanantaina oli vapaapäivä ja aikaa käydä puutarhamyymälässä. 

Siltä reissulta tarttui mukaan muutamia sini- ja violettisävyisiä orvokkeja.

Vaikka kuinka olin päättänyt, että kukkia en sillä reissulla osta, 

nuo melkein huutivat päästä mukaan - ja minähän hellyin tuon kauniin katseen edessä.

Nyt vähän hirvittävät nämä kylmät kelit, 

mutta toivottavasti nämä kaunottaret pärjäävät tuossa terassin katsoksen alla.

Alkuviikosta on töitä, mutta loppuviikolla pari päivää vapaata ennen viikonloppua.

Ehkä silloin pääsee taas jatkamaan keväthommia tuolla pihalla - toivottavasti. 




Leppoisaa viikonlopun jatkoa ja mukavaa pian alkavaa vappuviikkoa!


15 kommenttia:

  1. Samoin täällä keät keikkuen tulevi.
    Onneksi oli lämpöisiä päiviä useampi,että sai puuhastella ulkosalla.
    Tänään vähän räntää satanut ja kylmä ilma. Joten hyvällä omallatunnolla voi olla sisällä ja puuhastella omia touhuja.
    Orvokit ovat niin kauniita ja kestävät pakkastakin. Oikeen silmäniloja tähän keliin.
    Siis niin tuttu tunne käsitöissä jos virheen huomaa,niin mieltähän se vaivaa. Ja vihaan myös purkamista.
    Mukavia puuhasteluja sinulle kelistä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, niin piti vielä kirjoittaa ihania nuo sydämen malliset virkkaukset.
      Itse kerään sydän aiheisia koristeita,pitäsköhän itsekkin koklaa virkkaa sydämiä.
      Kiitti vinkistä.

      Poista
  2. Minä tykkään, kun ilma raikastuu ja aurinkokin pysyy poissa kiusaamasta nahkaani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, tärkeä huomio! Minunkaan ihoni ei juuri auringosta tykkää.

      Poista
  3. Kaunis neuletyö syntymässä. Virhe työssä ja purkaminen, siltä tuskin kukaan välttyy, mutta aina se harmittaa yhtä paljon.
    Mukavaa sunnuntaita. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Purkaminen on neulomisessa minusta kaikken ärsyttävintä ja saa taas kerätä kärsivällisyyttä, että viitsii neuletta jatkaa. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Kauniit sydämmet 🤍🤍,
    kyllä purkaminen harmittaa:(,olipa sitten ompelusta tai neulomisesta kysymys:)
    Orvokit ,ne keikkuessaan tuovat kevään...🌞 😊
    Kiitos ,kauniista kuvistasi 🤍🤍🤍🤍🤍
    Mukavaa sunnuntaita,Sinulle Satu 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kauniista sanoistasi 🤍 Olen samaa mieltä, että purkaminen harmittaa; ommellessa kyllä vieläkin keljumpaa kuin neuloessa. Eipä ole vähään aikaan tullut ommeltuakaan - ehkäpä juuri siitä syystä 😊
      Mukavaa keväisen keikuttelevaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Purkaminen on tylsää. Vielä tylsempää, jos virheen huomaa pitkän pätkän kudottuaan.
    Löysit kauniita orvokkeja. Onneksi ne eivät pienestä kylmästä pelästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Nuo orvokit ovat kyllä kiitollisia kukkijoita tähän aikaan vuodesta, kun on yöpakkasia ja muutenkin koleaa. Jotenkin tykkään kovasti varsinkin tuosta "liukuvärjätystä" versiosta :)

      Poista
  6. Täälläkin koko viikonloppu mennyt kovassa tuulessa ja räntää sataessa. Onpahan saanut kutoa!😊 Tuo purkaminen on kyllä vihoviimeistä hommaa ja tosiaan vähäksi aikaa siinä menee inspiraatiot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen hyöty näistä koleista keleistä on, että ei niin paljon harmita pitkät työpäivät ja toisaalta jää aikaa neulomiselle 😊 Eli, puolensa jos toisensa !

      Poista
  7. Kyllä on nyt ollut niin koleaa säätä. Kovasti odottelen auringon lämpöä. Purkaminen on kyllä tosi kurjaa, varsinkin jo virhe on kovinkin kaukana. Kaunis neule tulossa sinulla. Nätit orvokit sinulla siellä.

    Mukavaa vapun odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Monta virhettä yleensä jätän neuleisiin, kun en vaan viitsi purkaa. Mutta sellaiseen kohtaan, mistä se näkyy tai jollekkin toiselle tulevaan neuleeseen niitä ei tietenkään viitsi jättää, vaan purkaa pitää, vaikka ei huvittaisikaan. Mukavaa vappuviikon jatkoa sinulle!

      Poista
  8. Kaunis kiitos 🤍 Takatalvesta ja koleasta vappuviikon kelistä huolimatta kevät on tosiaan täällä ja nuo kauniit orvokit tuossa terassin pyödällä muistuttavat siitä 🤍 Mukavaa keväistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.