perjantai 30. huhtikuuta 2021

Kevätsukat



Kuulun niihin, joilla on jotkut sukat lähes aina jalassa.

Kotona ne yleensä ovat villasukat ja lämpiminä päivinä sitten niiden puuvillaiset versiot.

Oikein helteellä voi sitten olla jo paljan varpainkin.



Nämä puuvillaiset raitasukat neuloin "omasta päästä" -ohjeella 

eräällä Prisman ruokakauppareissulla ostoskoriin pääätyneestä Regian Tutti Frutti -puuvillasekoitelangasta. 

Langassa on 72 % puuvillaa, 18 % polyamidia ja 10 % polyesteriä/elastaania. 

100 gramman kerästä jäi vajaa puolet jäljelle ja arvioisin, että siitä saisi 

tällaiset vastaavat varrettomat sukat neulottua noin numeron 35 koossa. 

Nämä ovat kokoa 40+.



Sukissa on 62 silmukkaa ja nilkan lyhyt resori on neulottu 2 oikein 2 nurin -joustinneuleena. 

Resorissa on n. 12 kierrosta. Kantapää on perus vahvistettu kantapää. 

Kannan kiilakavennusten jälkeen on 58 silmukkaa, jotta sukka olisi istuvampi. 

Päälliosan yksinkertainen reikäkuvio muodostuu langankierrosta ja 2 oikein yhteen neulotuista silmukoista. 




Tällainen hempeän hedelmäinen väritys sopii mielestäni oikein kivasti kevät-/kesäsukkiin.

Ko. lankaa oli myös erilaisissa keltaisen ja oranssin sävyissä. Kauniita toki nekin, mutta tämä vei voiton!



Alkuviikon työpäivien jälkeen on ollut pari päivää vapaata. 

Eilen sain siivoiltua kotipihan loppuun eli ns. kesäkuntoon. 

Nyt on loputkin istutusalueet kantattu, lannoitteet ja kuorikatteet levitetty, vähän kalkittukin.

Puutarhamyymälöiden kuvastoja tuli eilen useampi postin mukana ja niiden pariin uppouduin tänä aamuna pitemmäksi toviksi. 

Heti lähti mielikuvitus laukkaamaan ja tein mielessäni ostoslistaa.

Sitten järki voitti. Ainakin toistaiseksi ;)

Yhden isohkon istutusalueen jo tänä keväänä perustaneena ja noiden muiden kanssa kaikki liikenevä aika touhunneena 

on pakko todeta, että jossain sen rajan on kuljettava. 

Olisihan se kiva, jos olisi kaikenlaista, 

mutta, kun pääasiassa itse tekee ja fyysinen kunto ei ole paras mahdollinen, 

käy helposti vähän liian rankaksi ahnehtia liikaa.

Mutta katsotaan miten käy.... Olen tunnetusti huono muistamaan pyhiä päätöksiäni näiden puutarhahommien kanssa 😊

Mutta sitä ennen on kuitenkin tuon terassin puisen pöytäryhmän öljyäminen, 

joka meinaa ihan väkisellä unohtua. Ei nimittäin ole mielipuuhaa.




Mutta kevät on täällä ja toivottavasti sää vähän lämpenisi,


sillä pihakeinu kutsuu jo kovasti neulojaa, mutta kovin keikkuvassa kevätsäässä siinä istuminen ei pitkään jaksa kiinnostaa.


Tosin pitää vielä uusi katos hommata siihen, että ei aurinko porota päähän liikaa tai toisaalta pieni sadekuuro kastele.

Pieniä juttuja siis vielä tehtävänä ennen kuin voi heittäytyä ihan kesäiseksi!




💚 Iloista vappua ja aurinkoista alkavaa toukokuuta 💚





 

22 kommenttia:

  1. Todella kauniit kevätsukat ♡ hyvää vapun aikaa Sinulle ♡

    VastaaPoista
  2. Erittäin kaunis väritys kesäsukissasi. Minullakin on aina villasukat, välillä kesälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Tykkäsin tästä herkullisen värisestä langasta heti kaupassa :) Ja villasukkia tosiaan pidän kesät talvet 🤍

      Poista
  3. Kivat sukat.
    Mukavaa vappua. 🎈🎈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Vappu meni kotona pyöriessä :) Mukavaa alkanutta toukokuuta sinulle!

      Poista
  4. Oi,miten kauniit villikset ja ihanan väriset🥰
    Kiva lyhyt varsi. Itse kuulun myös villasukka kansaan,ihan parhaat talvi pakkasella ja kesä iltoina Aah ihana vetää jalkaan🤗
    Itse tiedän tuon tunteen,kun tekisi mieli puutarhaan suunnitella vaikka mitä. Niin täälläkin olen joutunut stop sanomaan itselleni.
    Jalka leikkauksesta toipuminen karsii nyt tietyt hommat.
    Ihanaa vapun aikaa sinulle ja tämä kevät hyvin keikkuen tulevi taas näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Ihastuin tähän hempeään lankaan jo kaupassa ja kivat kesäsukat siitä tulkin :)
      Tosiaan on hankalaa, kun ei pysty tekemään ihan sitä, mitä haluaisi, mutta pitää olla tyytyväinen siihen, mitä voi ja mitä osaa 😊
      Ihanaa alkanutta toukokuuta!

      Poista
  5. Kauniit sukat <3 Minä käytän villasukkia päivittäin. "Tavallisia" sukkia käytän vain kuntosalilla käydessä. Puutarhahommissa saa itseään kyllä toppuutella, kun se voi lähteä lapasesta :) Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Puutarhahommia tuli taas viikolla tehtyä ja nyt on pari päivää tullut huilailtua :) Mukavaa alkanutta toukokuuta!

      Poista
  6. Suloiset, hemaisevat, herttaiset värit.
    Minullakin aina sukat jalassa 💕

    VastaaPoista
  7. Kauniit,tyttömäisen herttaiset:)
    ihanan väriset,/malli
    Ja Kuvat niiiiin 🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍🤍
    Hyvää vappua!
    ja
    Aurinkoista toukokuuta!🌞🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Kivat kesäsukat näistä tosiaan tuli!
      Aurinkoista alkanutta toukokuuta sinulle🤍

      Poista
  8. Hienot sukat. Pitäisikin vilkaista puuvillalankavarastoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 💚 Näin keväällä ja kesällä varsinkin puuvillalangat vetävät villalankoja pitemmän korren :)

      Poista
  9. Todella kauniit sukat, kuin makoisat karamellit ☺
    Aurinkoa pyhäpäivääsi ☺ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 💚 Mukavaa alkanutta toukokuuta!

      Poista
  10. Tulipas niin nätit sukat ja tuo pitsi siihen oli mukava lisä! Samoin täällä odotetaan, että pääsisi keinuun istumaan ja kutomaan, mutta vielä ainakin on liian kylmä siihen. Pikkuhiljaa...😊

    VastaaPoista
  11. Naiselliset romanttisen sukat. 💝

    Kylmyys on jarruttanut niin ettei ole motivoinut ulos ostmaan etes orvokkeja vielä.
    Kyllä se vielä lämpenee...

    Mukavia toukokuun päiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  12. Oi niin kauniit sukat! mukavaa toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.