lauantai 4. huhtikuuta 2020

Sitruunaisia leivonnaisia




Sitruunaiset leivonnaiset ovat suuria suosikkejani. 
Kuvat näistä tyttären jo viime pääsiäisen alla leipomista sitruunaleivoksista olivat minulla unohtuneet tuonne blogin syövereihin luonnostilaan.
Ajattelin, että näin pääsiäisen lähestyessaä on hyvä hetki näiden herkkujen julkaisulle.

Sitruunaiset leivonnaiset

Nämä olivat siis murotaikinapohjaisia sitruunaleivoksia ja ihan mahdottoman raikkaan makuisia ja juuri sopivan kokoiseksi leikattuja,
jotta yhdessä palasessa oli riittävästi yhden kahvi- tai teekupposen kaveriksi.


Leivonnaisissa on pohjan päällä itse keitetty sitruunan makuinen tahna.
Pitääkin kysyä, saisiko tällaisia, tai edes vastaavia myös täksikin pääsiäiseksi 💛


Tämä kevät on ollut hyvin erikoislaatuinen ainakin tähän asti.
Mielen ja sekä työ- että vapaa-ajan on täyttänyt huoli pandemian leviämisestä
 ja sen vaikutuksista sekä meidän kaikkien terveyteen että myös yhteiskuntaan. 
Työpaikalla sen on huomannut ahdistavan usein. 
Ihmisillä on huoli paitsi omasta ja läheistensä terveydestä ja toimeentulosta myös koko maailman tilasta.
Mutta, ihminen on sopeutuvainen. 
Yhteen hiileen puhaltamalla olemme saaneet tehtyä paljon. 
Siitä olen onnellinen.
Toivottavasti tämä on pian ohi...
Vähäunisiakin öitä on toki tullut vietettyä, mutta koska olen siitä onnellisessa asemassa, 
että olen voinut tehdä etätöitä ja vapaa-aikaa on siksi säästynyt pitkiksi venyneistä päivistä huolimatta paitsi perheelle ja käsitöille,
myös kotihommille sekä sisällä että ulkona.
Tilan normalisoituessa on sitten taas kiva reissatakin vaikkapa vaan työmatkoja 😊
Siihen asti,
pidetään toisistamme huolta
💗


Elä jokainen hetki.
Naura joka päivä.
Rakasta yli kaiken.


Näiden netin syövereistä löytyneiden sanojen ja sitruunaisten herkkujen kuvien myötä  toivotan
juuri Sinulle
💛 Kaunista kevättä ja pääsiäisen odotusta 💛



14 kommenttia:

  1. Sitruuna on yksi lempparimakuni <3 Herkullisen näköisiä <3 Elämme aikoja, joita muistellaan vielä pitkään. Muistellaan sitä, kuinka olimme perheinä yhdessä ja mitä kaikkea / Miten saimme aikamme kulumaan. Aurinkoista kevättä ja pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitruuna on myös minun lempparimakuni:) Ja kyllä tämä kevät on haastava monessakin mielessä, mutta kotona oleminen on itse asiassa kivaa! Aurinkoista kevättä sinullekin!

      Poista
  2. Voi miten kauniita ja takuulla herkullisia ♥ Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Ihanaa viikonloppua sinullekin:)

      Poista
  3. Voi, kuinka herkullisen näköisiä sitruunaruutuja!
    Minulla on pihapuu täynnä sitruunoita, joten tästä tulisikin sopiva herkku pääsiäiseen.
    Jauhoja ja munia vain pitää yrittää kaupasta saada...olen käynyt viimeksi kaupassa yli kolme viikkoa sitten ja kauppapalvelu kotiinkujetuksella varattu vasta ensi tiistaille.
    Hyvin sitä ihminen tosiaan sopeutuu, vaikka näin neljännen karanteeniviikon alussa tuntuu jo hieman haikealta ja sitä unelmoi vain päivästä kun pääsee pihaportista astumaan ulos tuonne villiin maailmaan.
    Mutta onneksi on pieni piha ja kattoterassi sekä hyvä mielikuvitus tehdä virtuaalimatkoja vaikka meren rantaan kävelylle!
    Sitä päivää odotan niin kovasti kun pääsen oikeasti kävelylle jonekin luonnonhelmaan.
    Mutta me selvitään!

    Lähetän sinulle kevään valoa ja iloa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, että sinulla on oma sitruunapuu! Minäkin tahtoisin:)
      Ihminen on tosiaan sopeutuvainen, joten kummasti sitä tosiaan pärjää pienemmälläkin. Ja itse koen ainakin, että helpottaa, kun on oma piha, jossa voi touhuta ja koiraakin voi ulkoiluttaa:) Me selvitään!
      Valoisaa kevättä sinullekin!

      Poista
  4. Herkullisen näköisiä :) tykkään myös sitruunan mausta leivonnaisissa ja kakuissa.Kyllä me tästä selvitään, mutta varmasti se vie vuosia. Minun elämääni tämä ei ole kauheasti vaikuttanut. Voin käydä ulkoilemassa. No kaupassa käynnit ovat vähentyneet ja pitää olla tarkkana siellä ja käyttää mm hanskoja.Mukavaa pääsiäisen odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaupassa käynti ja työmatkoihin liittyvä matkustaminen on vähentynyt, mutta se ei oikeastaan haittaa yhtään. Mukavaa pääsiäisviikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Nam miten herkullisen näköisiä :) tässä onkin hyvä pääsiäis herkku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Ja mukavaa, että löysit tänne :) Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle.

      Poista
  6. Sitruunaleivokset näyttää herkullelta.
    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitruunaleivokset ovat todella herkullisia! Ihanaa pääsiäisviikkoa sinullekin:)

      Poista
  7. Näyttävät kyllä niin herkullisilta... ja taatusti ovat suussa sulavan hyviä. 💜
    Kuvasi jälleen 10+ 💜 Hyvää pääsiäistä sinulle.💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Nuo olivat kyllä todella herkullisia! Hyvää pääsiäistä sinulle:)

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.