lauantai 18. huhtikuuta 2020

Pienenpienelle


Tänä keväänä on kyllä tarvinnut hermojen helpotusta käsitöiden avulla.
Kuinka iloinen olenkaan, että osaan ja pystyn "meditoimaan" tai "joogaamaan",
tai miten asian nyt vain haluaakaan ilmaista, käsitöitä ja puutarhatöitä tekemällä.



Maailmanlaajuinen koronaepidemia sekoitti varsinkin työarjen perinpohjaisesti.
Ja kotonakin on tullut vietettyä normaalia enemmän aikaa ns. vapaaehtoisessa karenteenissa,
kun ei huvittanut eikä tosiaan edes saanut lähteä kauppakierroksille tai muuallekaan ihmisten ilmoille.
Ja, kun töihin liittyvä matkustaminenkin on jäänyt minimiin, vapaa-aikaa jää varsinkin iltaisin vähän ylimääräistä.
Sitä on jo huomannut, kuinka ihanaa, kun töiden jälkeenkin voi tehdä paitsi pihahommia
 (mitä nyt tämän viikon takatalvi haittasi harrastusta 😊 )
myös neuloa valoisina kevätiltoina.


Muutamana tuollaisena iltana syntyivät nämä 0-3 kk ikäisen pienen ihmisen kokoa olevat merinovillaiset myssyt.


Kuvio on tuossa on minulle tuttuakin tutumpi. Se sama, jota niin paljon olen käyttänyt.
Tämä ohje oli kuitenkin minulle täysin uusi ja kerrankin noudatin ohjetta kirjaimellisesti tuon vaaleanpunaisen version kanssa.
Ja vaaleansinisessä lähes loppuun saakka niin langan,
puikkojen kuin silmukoidenkin osalta, kunnes olisi pitänyt kiristää viimeiset silmukat yhteen ja päätellä.
Jatkoin nimittäin noilla silmukoilla neulomista ja tein pienen antennin,
josta sitten lopulta muodostui solmu pipon päälaelle.
Ohje on Dropsin ja linkki siihen löytyy tästä.


Minulla kun nykyään on tuota Dropsin ohutta merinovillaa useampi kerä ja monen värisenä odottamassa inspiraatiota.
Sen verran paljon siitä tykkään.
Ja toinen jemmalanka on Novitan seiskaveikka, jota löytyy vähän turhankin monta täyttä
ja aloitettua kerää siltä varalta, jos ja kun sukan neulomisinnostus iskee 😊


Koska mallineule oli tuttu, pikkumyssyt valmistuivat nopeasti.
Ja mielestäni niistä tuli oikein söpöjä.
Nyt pitäisi vaan jostain löytää käyttäjä 😊


Myssyjen kaveriksi on valmistunut myös muutamat ihan pienen ihmisen kokoa olevat söpöilylapaset ja sukat. 
En ole vielä niitä kuvannut, joten laitan kuvia näytille taas jossain toisessa vaiheessa.

Vauvan pitsimyssyt



💗 Kauniita ja stressittömiä kevätpäiviä sinulle 💙


24 kommenttia:

  1. What a nice post dear :) I follow you # 49 , follow back?

    Thanks :)

    My blog https://styleoflifet.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Niin suloisia pitsimyssyjä pienille! <3
    Kevään valoa ja lempeyttä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Lempeitä kevätpäiviä sinullekin!

      Poista
  3. Niin kauniita myssyjä. Hyvää viikonloppua.♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Kauniin suloisia ja ihania pikkumyssyjä ♥️

    VastaaPoista
  5. Söpöt myssyt.
    Kutominen on tosiaan omanlaistaan meditoimista. Sopivaa puuhaa tällaiseen koronakriisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Olen samaa mieltä, että tässä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa on hyvä löytää itseä rauhoittavaa tekemistä.

      Poista
  6. Suloiset myssyt!
    niin kauniisti kuvattu:)
    Rentouttavaa viikonloppua,neulomuksien kera:)

    VastaaPoista
  7. Onpa taas ihastuttavia neuleita <3 Toivottavasti ne löytävät hyvän kodin. Mukavaa ja rentouttavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavaa sunnuntain jatkoa sinullekin!

      Poista
  8. Sinulta kyllä taittuu nämä hempeät ja suloiset neulehommat.🥰 Näitä jo ihan odottaa, että mitä suloista puikoiltasi onkaan taas pudonnut. Jaksamista tähän korona-arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllähän nämä välillä vähän yksitoikkoisiksi käyvät ;) Tämän postausksen jälkeen tulee vielä yksi samalla teemalla, mutta sitten lupaan vaihtaa aihetta, ainakin vähäksi aikaa:) Kivaa uutta viikkoa ja jaksamista sinullekin!

      Poista
  9. Voi miten söpöjä pikkupipoja! Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.