keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Pieniä asusteita



Taas on puikoilta pudonnut pieniä asusteita.
Keväisinä koti-iltoina on ollut mukava, kun on töiden jälkeen ollut rentouttavaa tekemistä.
Ja neulominenhan tietysti on juuri sitä 😊


Tuossa vähän aikaa sitten kerroin Dropsin ohjeella neulomistani parista pikkuisen ihmisen piposta.
Linkki niihin löytyy 'tästä', jos haluat käydä kurkkaamassa.
Ja viime syksyltä vastaavista vaaleanpunaisista suloisuuksista löytyy juttua 'täältä'.
Erääseen pikkupipoja koskevaan kauniiseen kommentiin vastasinkin jo, 
että yhden kerran laitan vielä näistä pikkujutuista kuvia ja tekstiä ja sitten on jonkun muun vuoro. 
Vähän tylsäksi nimittäin käy paitsi itselleni niin varmaan myös teille muillekin katsella 
kerrasta toiseen samanlaisia neuleita, 
joten seuraavalla kerralla sitten vähän isompia sukkia 😉 

Vauvan neulotut asusteet

Koska vaaleansinistä lankaa jäi pipoprojektista reilusti yli, 
syntyivät pipolle kaveriksi sekä sukat että lapaset.
Niiden molempien malli on itse kehittelemäni, vaikka toki tuo kuvio yleinen onkin.
Tuota samaa kuviota ja mallia olen tosiaan aiemminkin paljon käyttänyt, 
koska tykkään siitä kovasti.  

Vauvan sukat

Vaaleanpunaista lankaa ei ollut ihan yhtä reilusti. 
Niinpä sukat jäivät tekemättä ja neuloin siitä kahdet peukalottomat lapaset.
Arvioin, että pienemmät versiot ovat n. 0-3 kk ikäiselle ja vähän isommat menevät sitten kuukauden pari pitempään. 

Vauvan lapaset
Lankana molemmissa on Dropsin Baby Merino ja ne on neulottu 2,75 puikoilla.


On tässä ollut toki puikoilla isompienkin ihmisten sukkia. 
Jossain vaiheessa sitten kuvia tulee minun omista raitasukistani ja
tyttärelle koko talven keskeneräisinä olleista lapasista.
Ikuisuusprojekteja on muitakin odottamassa.
Jossain vaiheessa ajattelin, että yritän saada keskeneräiset  pois ennen kesää.
Yritystä on kyllä ollut, mutta katsotaan, onnistuuko, 
kun aina jonkun uuden neuleen aloittaminen kutkuttaa mieltä.


Vauvan lapaset

Tällä kertaa kuviin pääsivät myös tyttären leipomaa pääsiäiskakkua koristaneet pupuset.
Mielestäni ne ovat sen verran söpöjä, että ajattelin hyödyntää niitä vastaisuudessakin 
kuvausrekvisiittana 😊


Seuraavaksi sitten keväthommiin pihalle.
Siellä näkyy sitten niitä oikeitakin pupuja,
 itse asiassa rusakoita, jotka käyvät edelleen herkuttelemasssa perennapenkissä 
ja krookuksen lehdillä sen sijaan, 
että söisivät jo vihertävältä tienpenkalta heinää. 
Peurat ovat nyt sentään kevään tullen pysytelleet enemmän metsän puolella.
Talvella kävivät syömässä mansikantaimet ja aikaisin herännyttä ruohosipulia!
Laitan noista kukkaisista ja kevään etenemisestä kuvia enemmän tuonne 
  

💚 Mukavia huhtikuun viimeisiä päiviä sinulle 💚
ja iloista vappua!


34 kommenttia:

  1. ihanan suloisen väriset "vauvasetti"....
    taas iski se :) mummu kuume:)))
    Söpö tuo pupu tai puput;)
    Kuvat niin kauniit......
    Kiitos,Sinulle Satu myös,mukavaa huhtikuun loppusia..ja iloista Wappua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle! Ja oikein mukavaa huhtikuun loppua ja iloista Wappua!

      Poista
  2. Oi, mitä söpöisiä neulomuksia <3
    Tosi sievät mallit, kauniit neulekuviot ja hellyttävät värit!
    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tykkään itsekin noista malleista tosi paljon :) Hyvää Vappua sinulle!

      Poista
  3. Voi miten suloisia neuleita pikkuisille.
    Mukavaa vappua. 🎈🎈🎈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle! Mukavaa vappua sinullekin!

      Poista
  4. Herkkiä kuvia herkistä neuleista.

    VastaaPoista
  5. Voi että osaavat olla söpöjä nämä näin pikkuisten neuleet! Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tällaiset pienet ovat kyllä tosi suloisia:) Kivaa vapun aikaa sinulle.

      Poista
  6. Oi miten söpöjä asusteita. Iloista vappua.🎈♥️

    VastaaPoista
  7. Voi suloisuus miten ihania asusteita! Kyllä saa olla hurjan näppärä että tuollaisia voi loihtia! Aurinkoista, ihanaa vappuaattoa ja leppoisaa vappua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kivahan näitä on kyllä tehdä:) Aurinkoista viikonloppua ja mukavaa vappua sinulle!

      Poista
  8. Ihania pienen ihmisen neulomuksia! <3

    Mukavaa vappua sinullekkin!

    VastaaPoista
  9. Oi mitä ihanuuksia olet tikutellut ja kuvat jälleen niin kauniita.♥

    VastaaPoista
  10. Nyt on kyllä niin ihanan herttaisia pikkuväen asusteita.. että <3 Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  11. Olet tehnyt kauniita käsitöitä.
    Mukavaa alkanutta toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavaa toukokuun alkua sinullekin!

      Poista
  12. Söpöjä <3 Iloista sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kivaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  13. Niin kauniita. Upeaa toukokuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos :) Mukavaa alkanutta toukokuuta sinullekin!

      Poista
  14. Oi mitä ihanuuksia ☺☺
    Aurinkoisia toukokuun alkupäiviä Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle! Aurinkoisia toukokuun päiviä sinullekin!

      Poista
  15. Aivan ihastuttavia neuleita :) Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.