torstai 27. helmikuuta 2020

Oma merkki



On aika olla ylpeä tekemisistään 😊



Uteliaisuus siitä, mistä te lukijat tänne löydätte ja mistä tykkäätte ja toisaalta omat ajatukseni siitä,
mihin suuntaan tämä blogin kirjoittaminen tästä jatkuu, sai minut edellisessä julkaisussani kysymään siitä suoraan teiltä.
Sainkin ihania ja positiivisia vastauksia, joissa yhteisenä tekijänä oli nimenomaan oman linjan ja mielenkiinnon mukainen tekeminen sekä aitous.
Lämmin kiitos ihan teille jokaiselle, tästä on hyvä jatkaa 💗



Olen myös miettinyt paljon sitä, että en pysty paneutumaan käsitöiden tekemiseen siinä mittakaavassa kuin haluaisin.
Se taitaa olla aika tuttua monelle muullekin, oletan, mutta harmittaa siitä huolimatta. 
Silti kuitenkin haluan tehdä hyvin sen minkä teen - olla positiivisesti ylpeä aikaansaannoksistani.
Siihen liittyen ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin tilaamaan käsitöilleni omat ommeltavat merkit alkuvuodesta.



Olikin sen päätöksen tekeminen todella pitkällisen harkinnan takana
- reilusti yli vuoden vatkasin asiaa mielessä puoleen ja toiseen.
En oikein osannut päättää, millaiset merkit hankkisin.
Minkä väriset ja kokoiset, mitä materiaalia ja mistä.
Ja ennen kaikkea, millä tekstillä / kuvalla ja millä fontilla.

Itse tykkään omasta äidinkielestäni ja vierastan "fingelskaa" ja englannin sotkemista joka asiaan.
Niinpä lähdin ajatuksesta, että oma merkkini olisi suomeksi.
Lopulta päädyin tuohon Satun Neule -tekstiin.
Mietin erilaisia "käsin tehty", "käsityö" jne. muotoja, mutta tällä mennään nyt tässä vaiheessa.


No, yksi lopputulos on nyt nähtävillä näissä kuvissa.
Laittelin muutaman merkin kokeeksi tässä viime kuukausina valmistuneisiin neuleisiin.
Omasta mielestäni näyttää ihan kivalta!


Tilauksen tein Etsyn kautta Jennifer Archerilta Iso Britanniasta.
Pari viikkoa tilauksesta posti toi pahvisen kuoren,
jossa 24 kpl merkkejä oli siististi pakattuina pieneen muovipussiin kiitoslapun kera.
Merkki on mielestäni juuri sellainen, millaiseksi sen olin ajatellutkin. 
Olen tähän oikein tyytyväinen. 
Hintaa näille kyllä tulee, että ihan joka sukkaan en viitsi ommella 😊


Materiaali on keinonahkaa ja kulmissa on valmiit reiät.
Merkki ei ole kovin paksu, mutta mielestäni riittävän jämäkkä kuitenkin. 
Omalta osaltani vaatii vielä harjoittelua, että osaan ommella merkin riittävän siististi.
Nyt jäivät vähän kuprulleen, mutta otan opiksi seuraavan kerran.


Brittein saarilta tulleiden merkkien lisäksi tilasin Etsystä huomattavasti halvemmalla nahkaisia merkkejä kreikkalaiselta valmistajalta; 
ts. ymmärsin niiden olevan nahkaisia, mutta olivatkin ihan vastaavan tyyppistä ohutta keinonahkaa kuin brittiläisetkin merkit. 
Näiden kreikkalaisten lopputulokseen en ole yhtä tyytyväinen ja jatkossa tuskin tilaan siitä paikasta enempää. 
Toimituskin kesti melko pitkään.
Tässä alla vielä kreikkalaiset taitettavat, reunaan kiinnitettävät, merkit.


 Jälkikäteen ajatellen minun olisi tullut ymmärtää antaa niiden tekstin asettelusta 
tarkemmat ohjeet tilauksen yhteydessä, mutta en hoksannut. 
Rehellisyyden nimissä pitää tunnustaa, että vaikka sain vielä viestillä valokuvan koekappaleesta,
  en ymmärtänyt ennen lopputuloksen hyväksymistä antaa tarkempia ohjeita. 
Piuhat kun taitavat olla tuolla omassa pääkopassa aika pitkät; 
tuli vasta jonkun aikaa vahvistusviestin lähettämisen jälkeen mieleen, että olisihan tuohon voinut jonkun kommentinkin laittaa... 
No, tehty, mikä tehty.
Mutta kyllä nämäkin käytettyä toki tulevat.



Uusia merkkejäkin olen suunnitellut tilaavani,
mutta sitä ennen pitää vielä miettiä logo / teksti -juttu vielä kertaalleen. 
Oletko sinä tilannut omalla tekstillä tai logilla merkkejä jostakin? 
Jos olet, niin kuulisin mielelläni, mistä ja olitko tyytyväinen😊


Nyt toivottelen Sinulle aurinkoisia helmikuun lopun päiviä 
ja kaunista alkavaa kevättä 💛


24 kommenttia:

  1. Omasta työstä kannattaa olla ylpeä. Hieno idea nuo omat merkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä on aina vähän turhan kriittinen, mutta ehkä sitä vähitellen oppii:) Itsekin tykkään varsinkin noista neliskanttisista merkeistä. Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin niistä tykkään; varsinkin noista brittiläisistä!

      Poista
  3. Mä olen monta vuotta käyttänyt Euroteam -nimisen firman nauhoja tekstillä KristiinanSilmukat, ja lankakerän kuva. Se on kyllä aika pitkä moneenkin vaatteeseen, mutta ihan ok on ollut ainakin ommelluissa kässäpusseissa. Värinä on ollut beige ja nyt on sinisiä.
    Ja sitten oon joskus laittanut Hand Made tms. ihan kaupasta ostettavia merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä; tsekkaan tuon ilman muuta. Olen nimittäin pohtinut tosiaan nauhamerkkejä ja tarkoitus olisi sellaiset hankkia. Handmade yms. merkkejä minäkin olen käyttänyt aiemmin ja toisaalta käytän varmaan välillä jatkossakin.

      Poista
  4. Tuo neliönmuotoinen brittimerkki on kaunis ja laadukkaan näköinen. Kiva, että pitäydyit omassa kielessä.
    Olen ostanut rullallisen Käsintehty -sanalla varustettua puuvillanauhaa, muistaakseni Eurokankaasta. Muutaman olen ommellut neuleisiini. Tuollainen oma merkki on kyllä mukavampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Itsekin tykkään kovasti tuosta brittiläisestä versiosta. Jotenkin joku "käsitehty"- tms. merkki antaa sen viimeisen silauksen käsitöille. Kivaa alkavaa maalikuuta!

      Poista
  5. Tosi hienot merkit, kyllä omasta kädenjäljestään saa olla ylpeä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Merkkejä tulee hankittua vielä varmasti lisää, mutta pitää katsoa, jos löytyisi joku kankainen vaihtoehto.

      Poista
  6. Ihanat merkit :) Minulla on se Brotherin nauhakone, millä saa tehtyä merkkejä. Pitäisi aina muistaa laittaa ne omiin tekemisiini. Olet kyllä taitava käsistäsi, joten saat olla ylpeä siitä. Mukavaa helmikuun loppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Pitääpä itsekin selvittää tuo nauhakoneasia, en ollut osannut ajatellakaan, että itsekin voisi noita tehdä:) Mukavaa alkavaa maaliskuuta sinulle.

      Poista
  7. Saat todella olla ylpeä!!
    Neuleet ja kuvat,niissä on vain jotain niin upeaa,,,kuvaat "sydämmellä" :)
    Kiitos SAtu!!
    Ihanat merkit!!
    Rentouttavaa viikonlopua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kauniista sanoistasi!!
      Kaunista alkanutta maaliskuuta. Toivotaan aurinkoista kevättä:)

      Poista
  8. Tuo teksti on hyvä ja minusta tuo merkki, mikä on ekoissa kuvissa, on hienoin. Eli tuollainen neliö ja teksti allekkain. Ja työsi ovat kanssa upeita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään itsekin enemmän noista neliskanttisista, Briteistä tilatuista merkeistä. Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  9. Kauniit merkit ja käsityöt! Hyvää maaliskuun alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavaa alkanutta maaliskuuta sinulle.

      Poista
  10. Tämähän se tahtoo olla, ettei ole aikaa käsitöiden tekemiseen, niin paljon kuin toivoisi :) Hienoja merkkejä olet tilannut. Kiva laittaa tekemiisi töihin. Kauniita töitä ja kuvia <3 Iloista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Jos vaan olisi aikaa yllin kyllin, sitä tekisi niin paljon kaikkea kivaa:) Mutta, kun elämä kulkee uomiaan, on vain sopeuduttuva ja tehtävä, mitä ehtii. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  11. Kauniit merkit nuo ensimmäiset. Yhtä nätit kuin kaikki tekemäsi neuleetkin.😍 Ylpeys omasta osaamisesta on paikallaan. Kukas sen kissan hännän nostaa jos ei se katti itse.😉👍 Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Itsekin tykkään kovasti noista brittiläisistä merkeistä ja tilaan niitä varmasti vielä lisäkin. Mukavaa alkanutta maaliskuuta ja kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Kivoja nuo merkit! En ole itse käyttänyt merkkejä, mutta olen saanut lahjoja, joissa niitä on. Ne antaa kivan viimeistelyn. Ihanaa naistenpäivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen samaa mieltä, että ne antavat viimemisen silauksen:) Mukavaa naistenpäivän iltaa sinulle ja kivaa alkavaa uutta viikkoa!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.