sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Solmupanta

 


Alkaa olla taas se aika vuodesta, jolloin katse kääntyy pikkuhiljaa kohti viileämpää vuodenaikaa. 

Eli panta- ja pipokelit ovat tuloillaan, vaikka kesäkuukausihan elokuu on.

Mutta itselläni, kun työt ovat alkaneet kesäloman jälkeen ja pionienkin kukinnasta on jo aikaa,

on kesä vääjäämättä lopuillaan, vaikka muuten ei olisikaan ;)

 

Vaikka pantoja on itselläni vaikka muille jakaa ja vaikka olen niistä monta postaustakin tehnyt, 

laitetaan tämä yksi vielä. Älkää kyllästykö. 

Ainakin vähäksi aikaa viimeinen pantapostaus: solmupanta 😊



Lankana on Drops Merino Extra Fine ja panta on neulottu 3,5 mm sukkapuikoilla 1 oikein 1 nurin -joustinneuleena. 

Silmukoita on 32. Kappaleen pituus ennen päiden yhdistämistä kannattaa aina mitata  pannan käyttäjän päähän sopivaksi.

Panta neulotaan edestakaisneuleena ja kierroksen ensimmäinen silmukka nostetaan aina neulomatta, 

jotta reunoihin muodostuu siisti ketjusilmukkarivi.


Tämä musta solmupanta on noin naisten XS-kokoa tai sitten ehkä varhaisteinin kokoa. 

Pannan "solmu" on itse asiassa sauma, jolla ommellaan neulotun suikaleen päät yhteen.

Ompelu on hakala selittää sanallisesti, mutta koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, 

tein ompelusta jonkunlaisen vaihekuvan tuohon alle, kun Canvan kanssa leikin. 

Tosin mustasta neuleesta on hankala saada selkeitä kuvia, tajusin :)

Ja lopuksi langat päätellään nurjalle sekä käännetään oikein päin ja panta on valmis.


Solmupanta



Tuossa yllä olevassa kuvassa tämän jutun musta solmupanta kaverinaan samanlaisesta langasta neulottu

 harmaa kierrepanta, joka on kooltaan noin M-kokoinen.

Nyt on taas tullut pantoja vähäksi aikaa :)



Kotipihalla ei jostain syystä tänä vuonna ole kukinta onnistunut. Ruukuissa kasvavat kärhötkin ovat jotenkin kitukasvuisia.

Lähinnä sellainen rehevyys, jota on edellisvuosina ollut, puuttuu. 

Omasta mielestäni olen lannoittanut ns. normaalisti eli kuten aiemminkin. 

Mietin jo, onko syy mullassa, säässä vai joka puolella olevissa erilaissa kirvoissa

 (niitä olen yrittänyt torjua, mutta vähän huonolla menestyksellä). 

Vai kaikissa niissä. 

Mutta pääasia, että kukkia kuitenkin on :)

Jotenkin pitäisi saada niitä vahvistettua talven varalle.




Ja on heinäkuussa ollut mansikoitakin. Ostin yhden 5 kg laatikon Polkaa. 

Tai sellaisena se minulle myytiin, mutta ihan en ole vakuuttunut maun perusteella. 

Paljon tuli syötyä siinä tuoreena ja myös jäätelön kanssa. Osan sitten soseutin sokerin kanssa. 

Mielestäni soseessa säilyy mansikan maku paremmin kuin palasina pakastetuissa. 

Ostatko sinä mansikoita talveksi pakastimeen? 



Kauniita alkavan elokuun päiviä!







11 kommenttia:

  1. Syksy todellakin on panta-aikaa. Tällainen on pitänyt neuloa mutten vieläkään ole saanut sitä neulottua.

    VastaaPoista
  2. Kiitos pantaohjeesta! Täytyypä värkätä heti kun käsityösuoni kesän jäljiltä taas virkoaa 👍

    VastaaPoista
  3. Hauska esine tuo solmupanta. Itse en voi käyttää, kun pää kutiaa vaikka olisi minkälaista merinoa. Tämä kesä on ollut hankala kukille ja ruohikoille ainakin meillä: liikaa aurinkoa ja liian vähän vettä. Nättejä kukkakuvia sinulla kuitenkin. Meillä on syöty mansikoita harva se päivä ja vähän on pakastettukin. Olen huomannut, että teollisesti pakastetut mansikat pysyvät sulaneina paremmin koossa kuin itse pakastetut. Mansikoiden hinta on muuten ollut tänä vuonna halvempi kuin moneen vuoteen. Kaikki muu on kallistunut, kahvi, bensa, sähkö - ihme juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on tuon villan kanssa, että kaikille se ei sovi. Itsellänikin on todella tarkkaa, millaista voin käyttää. Toistaiseksi ainoat villalangat, joita voin pään tai kaulan alueella ovat parin lankamerkin pehmeät merinolangat.
      Teollisten mansikoiden kohdalla mietin, että ehkä ne pakastetaan lähtökohtaisesti ns. pikapakastuksella irrallisina. Se voisi selittää muodon säilymisen. Mutta tämä hintojen jatkuva kallistuminen on kyllä todella kurjaa ja häiritsevää. Sitä miettii, missä raja kulkee.

      Poista
  4. Kohta pantoja taas tarvitaan.
    Ostimme neljä viiden kilon laatikkoa mansikkaa, sillä syömme niitä aina aamupuuron kanssa muiden marjojen ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän on hyvä määrä mansikoita pantakelien varalle :)

      Poista
  5. Panta olisi hyvä, mutta se lankojen kutitus... Josko jostain kankaasta... Tuskin saan pantaa mistään aikaan. Mutta mansikoita on pakastin pullollaan. En niitä kyllä itse pakastettuina syö, mutta tytär käy aina hakemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kutitus on kyllä ikävää. Itsekin olen herkkäihoinen ja villalangoista siedän vain tuota pehmeää merinoa. Mutta kankainen versio olisi kyllä paras 🤍

      Poista
  6. 🤍 Minä olen myös pannankäyttäjä :)

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.