sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Kevättä sukissa ja kukissa

 


Kun ahdistaa, pitää tehdä jotain, mistä saa mielihyvää.
Tämä maailma on mennyt niin hulluksi, että uutisia ei halua lukea eikä katsoa. 
Sitä pakenee omaan elämäänsä, arkeen ja tekee töiden lisäksi sitten vapaa-ajalla sitä, mistä tykkää.
Ja tosiaan nyt on tullut neulottua ja virkattua todella paljon viime viikkoina. 
Muutamat sukat ovat valmistuneet, samoin lapaset. Lisäksi olen virkannut puuvillalangasta vauvojen leluja. 
Niitä on kiva tehdä. 
Ovat melkoista väkertämistä, mutta vaativat ajattelua ja laskemista jonkun verran, jotan silloin ajatukset eivät askartele muualla.
Yksi kevätvauvan lahjakin on tekeillä 💛




Töissä on ollut kiire, mikä nyt ei taaskaan ole mikään yllätys, mutta onneksi lomapäiviä on keväälle tiedossa.
Olen ottanut muutamia vapaita viikonloppujen yhteyteen ja se piristää kummasti. 
Kesälomakin on jo sijoitettu paikoilleen, mutta siihen on vielä matkaa.
Pääsiäisen tienoilla on sitten sentään useampi lomapäivä ja ehkä silloin pääsee jo hieman pihaakin puhdistamaan. Toivottavasti ainakin. 
Lunta on tänä talvena saatu yllin kyllin ja sen sulaminen kyllä kestää, 
kun yöllä on pakkasta ja päivällä vain muutama plusaste. Mutta jospa se tuo kevätaurinko tekisi taikojaan ja haihduttaisi hanget taivaan tuuliin 😊




Laitan tähän nyt kuvia sukista, jotka tein tuossa helmikuun alkupuolella. 
Niiden kuvio on mukailtu SiniSukat-kirjan "Mansikkaiset"-sukista muun muassa. 
Meinasin tehdä mansikkasukat, mutta sentään tällä kertaa sain pidättäydyttyä uuden langan ostamisesta ja jätin mansikkasukat tekemättä. 
Sen sijaan jäljellä oli edelleen keltaista, sinistä ja vihreää itse värjättyä lankaa, joten ne pääsivät valkoisen kaveriksi. 
Olemassa olevilla langoilla näistä tuli ihan kivat kevätsukat, vai mitä olet mieltä.
Mansikkaisten aika on joskus myöhemmin.





Päässä tuntuu tahmealta ja ajatus ei oikein juokse.
En oikein osaa nyt edes tänne kirjoittaa muuta kuin laittaa kuvia sukista ja kukista. 
Toivottavasti tämä tästä. Kaikin puolin.

Mielelläni kuulisin sinun ajatuksiasi ja mitä sinun kevääseesi kuuluu?





Ihanaa alkanutta kevättä!




22 kommenttia:

  1. Onpa kivat sukat! Itse myös uppoudun neulomisiin ja neulesuunnitteluun. Siksihän näitä ohjeita varmaan tulee paljon tällä hetkellä. Ja osallistun Fazer x Novita suunnittelukilpailuun, niitä sukkia onkin sitten neulottu myös urakalla. En oikein malta odottaa syksyä ja sitä sukkalehteä huolimatta siitä, onko siellä oma malli vai ei (todennäköisesti ei). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 On todella ihana, kun voi uppoutua itselle mieleiseen tekemiseen ja saa sitä kautta keskittyä 🤍
      Onpa upea kuulla, että olet osallistunut suunnittelukipailuun! Todella hieno asia! Toivottavasti sukkasi löytyy sieltä. Nyt minäkin odotan sitä :) Kerrohan joka tapauksessa, miten kävi. Mukavaa kevättä sinulle!

      Poista
  2. Ihanat kevät sukat,kauniilla väreillä💚
    Tulppaanit piristävät ovat upeita kauniissa väreissä.
    Tsemppiä kevääseen ja onneksi kesä siintää edessäpäin.
    Nautin niin ,kun luvattu aurinkoista keliä🤗
    Iloa sunnuntai päivääsi ja alkavaan viikkoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Pienet asiat piristävät ja kukat ja sukat ovat niitä pikkuisia, mukavia juttuja :)
      Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

      Poista
  3. Ihastuttavat tulppaanisukat, niin kauniin keväiset. Tänä vuonna on ollut niin paljon lunta, että hetken kestää, ennen kuin aurinko sen kaiken jaksaa sulattaa. Mutta historia on osoittanut, että aurinko tästä taistelusta vie lopulta voiton ja kevät tulee. Neuloa saa ja tuntea siitä iloa. Pipotusta-kanavan Johanna sanoi juuri, että vaikka uutiset ovat masentavia ja surullisia, sinulla on kuitenkin lupa neuloa, eikä se ole keneltäkään pois. Hyvää kevään odotusta sinun päivääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 On lohduttavaa, kun voi keskittyä välillä kivaan tekemiseen ja heittää huolet taka-alalle 🤍 On hyvä keskittyä pieniin asioihin. Kovasti tässä tosiaan odotan lumen sulamista. Odottavan aika on pitkä, mutta kyllä nuo "Himalajan korkuiset" lumipenkat pikkuhiljaa näkyvät sentään painuvan :)
      Kaunista kevättä sinulle!

      Poista
  4. Kauniit keväiset sukat ja tulppaanit.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🌺🌺 Viikko vierähti tässä välissä ja nyt on aika toivottaa aurinkoista uutta viikonloppua!

      Poista
  5. Onpa suloiset sukat. Kesäsukkia pitäisikin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🌺 Nyt on hyvä aika aloittaa kesäsukat :)

      Poista
  6. Todella keväisen kauniit sukat ♥
    Tääläkin puikot kilisee ☺ Kun ajatuksen suunta on vain yhdelle suunnalle ♥♥
    Kaunista alkavaa viikkoa Satu ☺♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Käsityöt auttavat kyllä keskittämään ajatuksia pois ikävistä asioista. Se on tärkeää oman jaksamisen kannalta 🤍
      Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Kauniit kevätsukat! Kukkaraita sopii hyvin tuohon sukan päälle. Ei ole tullut mieleenkään kokeilla sitä vain puolikkaaseen kerrokseen. Minunkin tekisi mieli tehdä lyhyitä nilkkasukkia, mutta puikoilta näyttää syntyvän taas noita pitkiä sukkia ;)
    Tämä aika on ollut minullekin tosi ahdistavaa. Tuntui tosi pahalta kirjoittaa ensin yhtään mitään, kun maailma on aivan sekaisin. Sittemmin olen päätynyt tuohon samaan lopputulokseen, että on vain pidettävä itsensä pinnalla noiden kivojen asioiden kautta, unohtamatta silti toisten kärsimystä. Olen ollut jo pari viikkoa pois töistäkin, kun siellä tilanne kärjistyi uupumukseen asti. Aiemman kokemuksen perusteella osasin ehkä katkaista kierteen ajoissa ja toivon nyt pääseväni nopeammin takaisin arkeen. Tällä hetkellä olo on erittäin epävarma työhön paluun suhteen. Vatsalihakset kireinä koko ajan (tekee varmasti hyvää huonoille lihaksille...). Tuntuu kurjalta edes valitella omaa oloaan, kun huonomminkin voisi olla.
    Niillä pienillä kivoilla asioilla ja auringonpaisteella eteenpäin, päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 On tärkeä keskittyä pieniin asioihin ja pyrittävä näkemään elämän pienet iloiset asiat, koska kaikelle pahalle ei mitään voi. On hienoa, että olet saanut aikaa levätä ja toipua. Toivottavasti olo alkaa pikku hiljaa helpottaa, mutta muista, että et kiirehdi töihin paluun suhteen 🤍 Hetki kerrallaan mennään eteenpäin ja kohti kesää ja koko ajan valoisampaa. Toivottavasti valo voittaisi muutenkin, laajasti ajatellen. Positiivisia ajatuksia ja lämpöä viikonloppuun!

      Poista
  8. Onpa herkän kauniit sukat ja taasen niin upeita kuvia!🌸🌼 Minä keskityn kutomiseen, kuten aina, ja laitan neulomuksiani eteenpäin aina, kun niitä kertyy tarpeeksi. Eipä tässä muuta voi, samalla kun toivoo valtionmiesten tekevän oikeita ratkaisuja.👍 Kaikenlaisia suunnitelmia kutomisen suhteen ja aika näyttää toteutuuko😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🌺🌺🌺 Ei kannata tosiaan liikaa päätään vaivata noilla ns. ylätason kuvioilla. Itselläni ne tulevat jossain määrin töiden kautta mukaan päiviin, joten illalla on sitten pakko olla vähän uutispimennossa jonkun aikaa ja keskittyä tekemään mukavia asioita, kuten käsitöitä ja kesän kukkaistutusten suunnittelua, että jaksaa :)

      Poista
  9. Kivat kevätsukat. Itse suunnittelen juuri uusia käsitöitä aloitettavaksi, kunhan osaisi päättää mitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🌺 Tuo siinä aina onkin "ongelmana", että mitähän aloittaisi, kun on niin paljon kaikkea, mitä haluaisi tehdä, mutta kaikkea ei ehdi yhtä aikaa ;)

      Poista
  10. Ihanan hempeän keväiset ja pumpulisen pehmoiset sukat, tykkään! <3

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.