lauantai 27. marraskuuta 2021

Joulunodotusta ilmassa

 


Niin on vuosi taas siinä pisteessä, että joulu on jo ihan kulman takana. 

On siis adventin aika.

Ensilumi satoi aiemmin viikolla ja todeta täytyy, että joka vuosi se on yhtä kaunista.

Valkoiset hiutaleet, lumi kuusen oksilla, tähdet ja kuu pakkasyönä - talvi.

Niin kaunista mustan marraskuun päätteeksi.

No, sulihan se lumi viikon mittaan ja vettäkin saatiin, 

mutta nyt on taas pikkupakkanen ja selkeämpää, 

vaikka lunta ei vielä olekaan.




Kun kotona ei ole enää lapsia, ei ole myöskään perinteistä joulukalenteria

Kukaan ei ole myöskään täyttämässä minulle valmiiksi tyttären muutama vuosi sitten askarteleman joulupukkikalenterin laatikoita. 

Kerroin tästä kalenterista aikoinaan 'Upea joulukalenterini-postauksessa'.

Sen sijaan ajattelevainen tytär oli tilannut äidille joulukalenterin täynnä teetä, 
että ei tarvitse ilman joulukalenteria olla 😊

Siispä kalenterin teen maistelu aloittaa joulukuun.

Ja marraskuun aloitti konvehtien maistelu ja niitä on sitten siitä alkaen tuossa pöydällä houkutuksena ollutkin eri muodoissaan 😉




Myös ensimmäiset joulutortut ja piparkakut on paistettu ja syöty myös. 

Joulukuusi on koristeltu ja muutenkin joulua laitettu kotiin hyvissä ajoin marraskuun puolella. 

Tässä on tiivistahtisia työviikkoja vielä ennen jouluviikon lomapäiviä, 

joten kiireen tuntua välttääkseen sitä mieluummin tekee asioita etukäteen.

Ja onhan se kiva tunnelmoida koko ajan pimenevinä iltoina kynttilöiden ja valosarjojen loisteessa.

Mutta kokonaisuutena hyvin vähän meillä joulua valmistellaan;

toki jälkikasvulle jotain lahjoja, sitten joulun alla normaalit jouluruoat ja etukäteen muutama leipominen, 

niin siinä se. Sillä pärjää 😊




Käsitöitä on tullut tehtyä jonkun verran. Niistä sitten erikseen.

Monta juttua on kesken, mutta onneksi myös muutama tosi kauan kesken ollut on sisulla valmistunut.

Sitä kun ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia, joten pari vuotta kesken olleen sukkaparinkin valmistuminen on saavutus!

Tässä useampi viikko sitten eräänä lauantaina kävin Espoossa Menitassa, joka on kuin käsityöharrastajan karkkikauppa. Kuten toki moni muukin vastaava.

Lankatarjontaakin oli niin paljon, että ns. sormi meni suuhun ja ex tempore -ostoksia tuli tehtyä väkisinkin, 

vaikka kuinka olin etukäteen miettinyt, mitä ostan.

No, etukäteismieitinnät eli muutama kerä puuvillalankaa vauvan lelujen virkkausta varten tuli hankittua, mutta sitten lähti useampi kerä "niitä muita".

 Niiden kohdalla nyt jälkikäteen mietin, että mitähän noista sitten joskus tekisi 😏

Pitää taas vähän miettiä, kunhan saa tuon töiden ja muuten yleisen blääh-mielentilan aiheuttaman 

pään jumituksen taas höllättyä ja vähän motivaatiota kerättyä.

Nyt oikeastaan on kiva, kun voi hyvillä mielin viettää hämärän hyssyä.




Kaunista joulun odotusta ja rauhallista ensimmäistä adventtia Sinulle!











15 kommenttia:

  1. Ihania joulukuvia ja hyvää ensimmäistä adventtia myös sinulle 💕

    VastaaPoista
  2. Ihana jouluinen tunnelma hehkuu kuvisra,niin kaunista❤
    Minä kaupassa hypistelin myös teekalenteria. Vanha perinteinen kuvakalenteri on jo esillä.
    Ihanaa tunnelmaa sinulle myös viikonloppuusi ja lämminhenkistä joulun odotusta.🥰
    Nam joulutorttuja minäkin viikonloppuna paistelen torttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Minulla ei ole perinteistä joulukalenteria, mutta teekalenterissa mennään :)
      Torttujan paistoin juuri pellillisen ja kyllä osaavat olla hyviä :)

      Poista
  3. Tunnelmallista joulun odotusta ja adventin aikaa.🕯🕯

    VastaaPoista
  4. Kauniita jouluisia kuvia <3 Joulu lähestyy vauhdilla. Tytär tulee kotiin joulukuun ajaksi ja tekee kotoa käsin vuoden viimeiset opintoihin liittyvät tehtävät. Joulukuun on koko perhe koossa ja se tuntuu niin mukavalta. Minä ostin teejoulukalenterin. Siinä tulee kaksi teepussia joka päivä. Tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 On kyllä ihana, kun saa lapset kotiin jouluksi ja sinä vielä pitemmäksikin aikaa 🤍 Tunnelmallista joulun aikaa sinulle 🤍

      Poista
  5. Ihana tunnelma kuvissa ja aivan ihana teekalenteri! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Teekalenteria olen monta kertaa miettinyt, mutta nyt se minulla on, kun tytär oli sen hoksannut ostaa :)

      Poista
  6. Joulutunnelma on se joulun tuoja. Tuoksut, valot, jokaisen omat uudet ja vanhat perinteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin 🤍 Joulumieli syntyy pienistä asioista 🤍 Kaunista alkavaa joulunodotusta 🤍

      Poista
  7. Niin kauniita kuvia ja kauniita sanoja, kiitos Satu!
    Oma joulumieleni on hakusessa,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle 🤍 Ja jaksamista, jospa joulumieli löytyisi 🤍

      Poista
  8. Ihanaa joulutunnelmaa!
    Lomaviikko edessä ja joulu hiipii silloin meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Mukavaa lomaviikkoa ja joulunodotusta 🤍

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.