tiistai 12. lokakuuta 2021

Parit puikoilta pudonneet


Syksy on jo hyvässä vauhdissa ja omat ajatukset askartelevat hyvin paljon oman leipätyön kuvioissa vapaa-ajallakin. 

Se muuten onkin sellainen asia, mille kaipaa kovasti vastapainoa, 

jollaista esim. kotitöitä tekemällä ei minulle löydy. 

Siihen tarvitaan käsitöitä ja/tai hyvä kirja.

Välillä sitä kuitenkin miettii, että vaikka koko ajan on jotain puikoilla tai koukulla, 

niin mitähän kaikkea käsityörintamalla on sitten oikeasti saanut aikaiseksi, vai onko mitään. 

Muutama ikuisuusprojekti kyllä jumittaa. Kysyy sitkeyttä ja sisua saattaa ne (ehkä sitten joskus) loppuun. 

Ehkäpä juuri siitä syystä on hyvä välillä pysähtyä miettimään, 

mitä on saanut valmiiksi. Se auttaa selkiyttämään omia ajatuksia. 

Sama pätee paitsi tehtyihin käsientuotoksiin, myös kotipihan kevät-/syystöihin, 

kaappien siivoukseen tai sitten siihen takaraivon jyskytyksen ylläpitäjään eli päivätyöhön.



Eli, mitä kaikkea sitä onkaan saanut aikaiseksi.

Erilaisia pieniä välipalakäsitöitä nyt ainakin. 

Valtaosan niistä laitan tänne blogiin omana postauksenaan, vaikka pieniä juttuja ovatkin. 

Sellaisia, yhteen pantaan, sukka- tai lapaspariin keskittyviä juttuja on täältä siis tiedossa jatkossakin. 

Pahoittelut siitä jo etukäteen, mutta sellaista tämä näköjään minulla on  😊

Ja mielelläni edelleen kuulen kommenttejasi.

Totean myös tähän väliin vielä, että olen muuten siitä onnellisessa asemassa, 

että minulla näyttäisi olevan suhteellisen uskollinen kommentoijaporukka. 

Lämmin kiitos, ilman teitä en kokisi tätä blogitouhua mielekkääksi 🧡



Huomaan myös, että blogissa on välillä aika paljonkin päivittäistä liikennettä 

ja iso osa liikenteestä kohdistuu tiettyihin käsityöaiheisiin postauksiin ja ohjeen tapaisiin. 

Olen siitä erittäin iloinen. Kiitos. 

Samalla kaipaisin kuitenkin viestejä tai kommentteja, mitä ajatuksia teillä herää. 

Ja löysittekö, mitä etsitte?


Mutta siis otsikon asiaan; tässä alla parit alkusyksyn aikana valmistuneet tekeleet. 




Harmaat kämmekkäät on neulottu Dropsin Sky-langasta ja niissä on 36 silmukkaa.

Alussa ja lopussa sekä peukalossa on neulottu kuusi kierrosta 1 o 1 n -helmineuletta. 

Peukalo on tehty kiilapeukalona muuten, mutta kärki on tietty jätetty pois.

Kämmekkäät on neulottu lyhyillä  5 mm kantikkailla puupuikoilla, joiden neulontatuntumasta tykkään kovasti. 

Ja tietenkin laitoin niihin tuon oman WILLASTA - käsintehty -merkkini 😊

Lähes identtiset kämmekkäät tein muuten pari vuotta sitten ja niihin liittyvän postauksen löydät 'täältä'.

Tällaiset yksinkertaiset kämmekkäät ovat oma lempparini koleina syyspäivinä ja talvellakin hanskojen kaverina.




Toinen tänne pääsyn vuoroaan odottanut on tämä pikkuinen merinovillainen myssy. 

Hankin langan joskus viime kevättalvena ja aika pitkään tuo 50 g kerä Lang Merino 200 bebe coloria odotti inspiraatiota.

Kun muuta en keksinyt, neuloin siitä 2,75 mm puikoilla vauvan kokoa olevan myssyn. 

Lankaa jäi sen verran yli, että siitä saa ehkä peukalottomat lapaset, mutta ei sukkia. 

Nyt lapaset ovat odottaneet tuolla resori valmiina jo jonkun aikaa, mutta katsotaan, milloin valmistuvat, jos koskaan. 

Pitää miettiä, mitähän niiden kanssa tekee. 

Mutta siis tällainen pehmoinen myssy pääsi tähän vielä kuviin. 



Tällaista langasta asiaa tällä kertaa.

Mielelläni kuulen, mitä sinulle kuuluu ja miten syksy etenee?



Kauniita syyspäiviä Sinulle!




14 kommenttia:

  1. Täällä valmistunut myös pieniä käsitöitä ,kaulureita ja pipoja lastenlapsille. Piha töitä on riittänyt,vaan nyt alkaa olla valmista. Lapasia ja kämmekkäitä kyllä tarvitsee ,talvi tekee tuloaan. Syksyn jatkoa sinullekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaulurit ovatkin sellainen asia, joka on ollut mielessä, että tekisin. Jäänyt vielä, mutta kiitos muistutuksesta 😊 Kohta on tosiaan niillekin tarvetta, sillä sen verran oli vilpoinen ilma, kun juuri tulin ulkoa koiran kanssa. Mukavaa syysviikon jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Aivan ihanan upeat nuo kämmekkäät ja tuo nahkamerkki täydentää kokonaisuuden. En ole päässyt vielä sukkien kutomisen aloittamiseen tänää syksynä, mutta pikkuhiljaa kun ilmat vielä kylmenevät, niin eiköhän se innostus sieltä taas tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Minä tykkään kyllä kovasti tuollaisista kämmekkäistä :) Niillä menen aika pitkälle talveen niin, että ovat hanskojen päällä kylmemmällä kelillä. Ja tuo "nahka"merkki on kyllä kiva omastakin mielestäni. Se on tosiaan keinonahkaa, ns. nahkapaperia, jolla nimellä sitä markkinoidaan :) Viileää oli kyllä tuolla ulkona äsken, että näille lämpimille asusteille on kyllä käyttöä. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Kauniit kämmekkäät minunkin mielestä. Neulominen on minullekin ihan yhtä tärkeä juttu, pään tuulettaja, vaikka onkin kovin yksitoikkoista ajoittain, kun mikään ei valmistu ;) Ei tuota pääkoppaa meinaa millään saada tyhjäksi työjutuista, vaikka on kotona. Lukeminen ja pasianssin pelaaminen koneella ovat myös sopivia pääntyhjentäjiä ;D
    Minullakin on joihinkin käsityöjuttuihin jatkuvasti blogikatseluja. Kerran kuuklettelin omaa blogia ja totesin, että netti on pullollaan linkkejä, joissa on napattu eri blogeista kuvia ja jutun pätkiä joissa on kaappauksia eri blogeista ja johtavat jonnekin myyntipalstalle tms. En ole vielä kuullut keltään, miten ne sieltä saisi pois, ei varmaan mitenkään.
    Blogi on myös itselle kiva paikka koota käsitöitä ja käydä sitten myöhemminkin katsomassa, mitä silmukkamääriä ja ohjeita tuli käytettyä.
    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään tosiaan näistä itsekin :) Neulonta on kyllä tosi tarpeellista hermolepoa, vaikka toki välillä sekin osaltaan välillä hermoja myös kiristää, kun joku ei suju. Tuntuu muuten olevan vakio sekin, että aina joku käsityökuvio meneillään, joka ei suju. Jännä juttu sekin.
      Olen minäkin huomannut tuon saman kuin sinä, että kuvia varastetaan eikä edes välitetä niissä olevista "vesileimoista" tms. Ei niitä kiinni saa. Omia kuviakin olen huomannut olevan jossakin, mutta alkuärsytyksen jälkeen jätin asian pohtimisen. Jos haluaa tällaista blogia pitää, on näköjään siedettävä lieveilmiöitä.
      Mukavaa viikon jatkoa sinulle 🤍

      Poista
  4. Onpas kivat kämmekkäät! Ei mitään liikaa, eikä liian vähän :) Tuo Dropsin lankakin näyttää tosi kivalta ja pehmeältä. Täällä on valmistunut kasa pipoja sekä yhdet sukat. Koko ajan on jotain puikoilla ja kesken on nytkin useampi työ. Nautin kuitenkin ihan täysillä, sillä olen näitä hetkiä odottanut. Kesä ja alkusyksy kun meni tuon kasvihuoneprojektin parissa niin muulle ei jäänyt silloin aikaa. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Tykkään kovasti tuosta langasta ja soveltuu moneen käyttöön, mutta itse on tullut tehtyä siitä lähinnä kaulureita ja kämmekkäitä. Tänään tuli siivottua piha talviteloille ja pestyä kukkapurkit jne. Nyt alkavat ns. hämäränhyssyillat, jolloin voi tunnelmoida ihan kaikessa rauhassa kynttilöiden valossa ja samalla tehdä käsitöitä ja vaikka vähän enemmän käyttäää aikaa blogiinkin :) Mukavaa lokakuun jatkoa!

      Poista
  5. Eniten nautin noista sinun taidekuvistasi. Pieni myssy näyttää ihanan pehmoiselta pieneen päähän. Kiitos kysymästä, minun syksyyni kuuluu hyvää ja varsinkin iloa siitä, että Suomi vihdoinkin avautuu ja saa osallistua jumppiin ja muihin harrastuksiin. Olen käynyt ompelu- ja tilkkutyökursseilla oikein paikan päällä. Tänään tuli työväenopistosta sähköposti, että heidän tiloissaan ei tarvitse enää käyttää maskia kuin halutessaan. Normaalit käsien desinfioinnit tietysti, mikä onkin hyvä jäädä käytäntöön. Kauppaan ja julkiseen liikenteeseen laitan kyllä maskin jatkossakin. Niissä on niin paljon ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kaunis kiitos kauniista sanoistasi 🤍 Harrastuksiin pääseminen on kyllä hieno asia; auttaa varmasti monella arjen jaksamista. Maskia tulee varmaan itsellä pidettyä vielä pitkäänkin nimenomaan kaupassa ja julkisessa liikenteessä ym. Mutta muuten on hienoa, että oleminen vapautuu. Mielenkiintoista muuten nähdä, millaista uutta vinkkiä saat tilkkutyökurssillta, varmasti mielenkiintoista uutta oppia, voisin kuvitella 🤍 Mukavaa lokakuun jatkoa!

      Poista
  6. Sievät kämmekkäät ♡ Minulla tahtoo välillä käpälät olla kylmät, niin käytän kmmekkäitä sisälläkin. Näin on usein töissä ja siksi minulla onkin työpaikalla lajitelma erilaisia kämmekkäitä. Käsityöt ovat minulle jokapäiväinen juttu. Aika usein aamuisinkin, ennen töihin lähtöä, neulon ja virkkaan muutaman kerroksen. Alkaa päiväkin niin mukavasti kässäilemälä. Oli eilen tarkoitus aloittaa isompi neuleprojekti, mutta kaupassa ei ollutkaan työhön sopivaa lankaa. Villasukkien neulominen on kesken,niin tuleepa ne neulottua valmiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos🤍 Minäkin käytän joskus talviaikaan kämmekkäitä sisällä ja itse asiassa hyvinkin usein ns. ranteenlämmittimiä. Usein paikallaan istuessa käsiä alkaa helposti paleltaa, joten lämmintä kaipaavat nivelet ;)
      On todella hienoa, että sinulla isompi neuleprojekti tuloillaan. Nostan kuvitteellista hattuani; itselläni ei ole motivaatiota kovin isoihin töihin, hyvä, kun näistä pienistä myssyistä, lapasista ja sukista selviän ennen kuin pitää taas uudenlaista ruveta tekemään :)
      Kaunista lokakuista viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Ihania käsitöitä! 😍 Minä aloitin kutomaan villasukkia kesällä ja nyt jo muutama pari valmis. Ja yksi sukka odottaa vielä paria ja sitten jatketaan taas seuraavilla....😊 En ole mikään mestarikutoja, pikkuhiljaa valmistuu. 🧶 Mukavaa loppuiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Ei tässä mikään kiire ole itselläkään näitä tehdessä. Aika pitkään valmistuminen yleensä kestää ja varsinkin kun on useampi menossa yhtä aikaa :) Mukavaa lokakuun loppua!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.