keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kakkua ja kirjoja



Vaikka äitienpäivä oli jo viime viikonloppuna,
haluan jakaa teidän kanssanne muutaman silloin ottamani kuvan.


Aamulla halaukset sekä lapsilta, puolisolta että molemmilta koirilta ja sen jälkeen kakkua 💗 
Ja  koska tämä äiti tykkää suklaasta, tytär leipoi edellispäivänä suklaatäytekakun.
Täytteenä oli sekä vadelmainen että valkosuklainen mousse ja päällä tietysti suklaata 😊


Kakun lisäksi aamukahvipöydässä oli odottamassa kolme kovaa pakettia.
Eikös se ole niin, että kovat paketit ovat parhaita....
No, tilanteen mukaan ja tunnustaa täytyy, että pehmeistäkin tykkään 😊


Kauniisti ruusuisiin papereihin käärityistä paketeista löytyi kolme erittäin mieleistä kirjaa!
Olen lukenut Enni Mustosen syrjästä katsojan tarinoita ja 
miettinyt uusimman Pukija-kirjan hankintaa tai lainaamista. Se odottaa nyt tuossa tulevan viikonlopun vapaahetkiä, 
jolloin aion käpertyä sohvan nurkkaan sitä lukemaan useammaksi tunniksi. 
On nimittäin luvattu aika viileää ja epävakaista säätä, joten on hyvä syy pysytellä sisällä.




Ja, koska neulomukset ovat viime aikoina olleet kovasti sukkapainotteisia,
valitsin jo uudesta Käsineitä kesästä talveen -lahjakirjastani kämmekkäiden ohjeen,
josta tulee siis seuraava neulontaprojektini. Sopivan haastava, mutta samalla sopivan pieni
tähän kiireiseen kevääseen. Katsotaan, missä vaiheessa on niin valmista,
että lopputulosta voisi esitellä täälläkin.


Tässä vielä kuva tyttären piirtämästä kauniista kortista, 
josta saisi vaikkapa pikkutaulun aikaiseksi 💗


Mutta tunnustaa täytyy, 
että äitienpäivänä tuli pitkä tovi selailtua ja toki myös luettua hurmaavaa Puutarhurin kirjaa. 
Kirja on ihanan paksu ja kuvat todella kauniita;
hempeitä, koristeellisia ja havainnollisia yhtä aikaa. 
Ja asiaakin toki löytyy, vaikka omasta mielestäni se on enemmän tunnelmointiin sopiva.
Kirjassa on tilaa omille muistiinpanoillekin, mutta tuskin raaskin kirjaan omia merkintöjäni tehdä, mutta sen aika näyttää. 
Nyt alkuunsa vain ihailen valmiita sivuja 😊
Ja mikäs on ihaillessa, kun ei huvita uloskaan pihatöihin lähteä,
 kun ulkona tulee vettä, räntää ja lunta vuorotellen ja yhtä aikaa. 
Samaan aikaan kukkivat kevätkukat, puut ovat hiirenkorvilla ja välillä pilkahtaa aurinkokin
 ja jo hankitut kesäkukat (onneksi ei vielä tullut kaikkia hankittua) lämmittelevät eteisessä.
Mielenkiintoinen kevätsää, täytyy todeta.
Mutta, jospa se siitä vielä kesäksi kääntyy!


Toivottelen sinulle mukavaa viikon jatkoa ja toivottavasti kauniita kevätpäiviä!








22 kommenttia:

  1. ihanan Äitienpäivä Sinulla.
    Lahjat tarpeellisia/ilo/hyödyllisiä:)
    Vautsi!!,mikä herkku-kakku!
    Sinulla on taitava tytär!:)
    ..(ja k u v a t :)))))
    Mukavaa torstaita!Sinulle Satu!

    Aurinko meillä pienen pakkasyön jälkeen paistaa!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli ihan yltäkylläinen :) Kaikki kirjat olivat erittäin tarpeellisia ja mieleisiä, noilla pärjään taas pitkään. Aurinkoista loppuviikkoa sinulle, toivotaan, että kevät vie voiton viileistä säistä!

      Poista
  2. Hienoja lahjoja ja söpöjö sukkia edellisessä postauksessa.

    VastaaPoista
  3. Voi, miten herkullinen kakku!
    Upeita lahjoja sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kakku oli tosi hyvää ja kirjoista tykkään yli kaiken:) Kivaa viikonlopun jatkoa.

      Poista
  4. Kivoja lahjoja sait ja mikä kakku. Tyttäresi on hyvä piirtämään ja parastahan on nämä omat tekemät kortit. Minäkään en ole ostanut vielä kodin ulkoruukkuihin mitään, haudalle ostin kahdeksan orvokkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kitos! Minä kävin kesäkukkaostoksilla sääennusteiden uhmallakin eilen. Nyt kukat odottavat tuolla kuistilla tiiviissä rykelmässä vähän lämpimämpää ja ennen kaikkea kuivempaa keliä, jotta pääsen ne istuttamaan.

      Poista
  5. Herkullinen kakku ja kivoja lahjoja. Hyvää viikonloppua.❤️

    VastaaPoista
  6. Niin täydellisen näköinen kakku ja ihana kirja! <3
    Lempeää toukokuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, kakku oli tosi hyvää ja kaikki kirjat todella tarpeellisia. Varsinkin tuo puutarhurin kirja on tosi hurmaava:) Mukavaa toukokuista viikonloppua!

      Poista
  7. Ihana kakku, niin kauniskin. Rakkaudella annetut ja tehdyt lahjat on ihan parhaita. Kädenlämmittimet on kyllä mukavia neuletöitä ja sinulla on niin kaunis lanka odottamassa. Somia sukkia edellisessä postauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen samaa mieltä! Kädenlämmittimiä olen matkan varrella joitakin tehnyt pääasiassa ns. omalla mallilla. On kiva välillä kokeilla valmistakin mallia:) Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  8. Oi, miten kauniin ja herkullisen näköinen kakku <3 Ihan huiput kirjalahjat! Kirjoja ei ole koskaan liikaa :) Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos:) Olen täsmälleen samaa mieltä, että kirjoja ei ole koskaan liikaa! Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  9. very nice post dear :)
    Kisses, Buba

    https://bubasworld.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia jälleen ja niin somat sommitelmat.❤️ Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle.❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Ihanaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.