tiistai 28. tammikuuta 2020

Vauvan hiippamyssy


Uuden neulemallin kokeileminen on aina mielenkiintoista. 
Novitan sivuilta huomasin reilu vuosi sitten vauvan myssyn ohjeen, 
jota en ollut aiemmin nähnyt. 


Ohje näytti sen verran mielenkiintoiselta ja nopeatekoiselta, 
että päätin tietysti kokeilla. 
Neule oli kuitenkin taas sarjassamme niitä, jotka väistyivät aina toisen mielenkiintoisemman 
tai muuten vain houkuttelevamman tekeleen tieltä, 
joten loppusyksystä aloitettu myssy valmistui vasta yli vuosi aloittamisensa jälkeen.


Ohje oli suhteellisen selkeä, mutta päänvaivaa aiheutti kuitenkin niskaosan kavennus / 
levennys, jonka kerrosten laskulogiikka ei oikein ohjeesta meinannut avautua,
vaikka yksinkertainen kai periaatteessa olikin. 
Lopulta tein niin kuin parhaaksi näin ja ihan hyvä tuli noinkin.



Myssy on neulottu helmineuleena kaksinkertaisesta
vaaleanpunaisesta Dropsin Baby Merino-langasta,
sillä lanka olisi yksinkertaisena vähän turhan ohutta tämän tyyppiseen myssyyn.
Kaksinkertaisesta neulottuna silmukoiden epätasaisuus tuli  kyllä vain selkeämmin esille
ja sekös se silmää sitten häiritseekin 😊


Malli on kyllä kiva ja jotenkin nostalgisen näköinen ns. söpöilymyssy
Ja kuvasin sen oman vanhan vauvanukkeni päässä,
joten tulipahan aimo annos nostalgiaa kerralla.
Mutta myssyn tekijän suosikkia tästä ei kuitenkaan tullut.
Vaatisi ehkä vähän enemmän panostusta ja harjaantumista,
että lopputulos miellyttäisi.
Mutta ihan kelpo harjoittelukappale tämäkin!

Vauvan hiippamyssy

Pitääpä taas jatkaa tutumpien tekeleiden parissa.
Kauniita talvisia päiviä sinulle!



13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, aika hauska siitä lopulta sitten tuli:)

      Poista
  2. Eipä olla turhan vaatimattomia, niin hienoa jälkeä on myssy :) Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
  3. Örgü örebilmeyi dilerdim 😊 teşekkürler paylaşım için 😊

    VastaaPoista
  4. Sulonen;) ihana:)
    ..mummu-kuume senkun lissääntyy...

    VastaaPoista
  5. The model is very cute, you're good!
    Hi, would you like to follow each other?
    fiftyshadesfashion.com

    VastaaPoista
  6. Kaunis myssy. :) Mukavaa helmikuun alkua!

    VastaaPoista
  7. Mikä tän koko pötkön pituus on ennen taitosta

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.