keskiviikko 7. elokuuta 2019

Raitaa, raitaa




Aina ei jaksa miettiä kuvioita ja koukeroita,
värejä, käännöksiä, kierroksia... tai mitään.
Riitää, kunhan osaa laskea kahteen tai kolmeen.
Joskus tosin sekin menee pieleen...
Silloin ihan parasta on tehdä jotain yksinkertaista ja ajatonta,
kuten raitasukat.
Yllätyksettömät, mutta jotenkin niin puoleensa vetävät ja hurmaavat.
Vai mitä olet mieltä?


Viime talvena kauppareissulta tarttui mukaan useampi Novitan Baby Wool -kerä ja ne ovat odottaneet käyttövuoroaan kiltisti.
Lanka on suhteellisen paksua merinovillaa.
Mielestäni jopa vähän kovahkoa. Pesun jälkeen se vähän pehmenee, mutta säilyttää tietyn jämäkyyden ja "kovuuden". 
Ei se pistele tai kutita, mutta ei ole sellaista untuvan pehmoistakaan,
mitä ehkä nimestä voisi arvella ja siitä syystä en oikein osaa sitä ihan pienissä vauvaneuleissa käyttää.
Ja sukkalankaahan se ei tietenkään ole, eikä siten kulutuskestävä.
Olen tästä kuitenkin muutamat olosukat tehnyt ja mielestäni toimii ihan hyvin kotikäytössä.
Miellyttävän lämpimät ja paksut villasukat vedettäväksi jalkoihin viileinä iltoina
pelaillessa, telkkaria katsoessa, käsitöitä tehdessä tai muuten vain oleillessa.


Välityönä, useamman muun neuleen lomassa, kun ei pihatöitäkään viitsinyt tehdä siivoamisesta puhumattakaan, 
oli hyvä nollata ajatuksia tällä raitaneuleella. 
Valmistuvat pikaisesti, mutta kun ei ole aikataulua, sillä ei ole väliä.


Valmiit sukat ovat noin kokoa 32-34.
Silmukoita on 44 ja sukat on neulottu 3,5 puikoilla täysin ns. perussukan mallilla.


Ko. lankaa on vielä useita keriä jäljellä ja olen ajatellut käyttää ne kaikki olosukkiin.
Erilaisilla raidan paksuuksilla ja väriyhdistelmillä saa vaihtelua näihin pään (ja lankakorin) tyhjennysprojekteihin.
Varmasti en malta olla esittelemästä niistäkin kuvia syksyn mittaan 😊


Kauniita elokuisia päiviä sinulle 💛


12 kommenttia:

  1. Kyllä :)
    hurmaavat ,kuin päivänkakkarat:)
    Mukavia elokuun päiviä:)
    raidallisia tai monivärisiä:hetkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavia elokuun päiviä sinullekin :)

      Poista
  2. Nätit sukat. Raidat on aina raikas vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, että raidat käyvät aina:)

      Poista
  3. Kaunis kiitos! Jotenkin nämä raidat vetävät puoleensa, vaikka niin yksinkertaisia ovatkin :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit raitasukat! Kauniita elokuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kivoja elokuisia päiviä sinullekin. Meillä jyrisee juuri nyt ukkonen :)

      Poista
  5. Harmoniaa monta paria, erittäin hyvä valinta. Minäkin käytän paljon oleilusukkia suihkun jälkeen ja nukkumaan mennessäni. Jalat lämpiminä olo on kodikas ja rento. Hyvää elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tällaiset pehmoiset kotisukat ovat kyllä mukavia. Itselläni on ihan helteitä lukuunottamatta villasukat jalassa kesät talvet :)

      Poista
  6. Aivan ihanat sukat ja niin suloinen tuo päivänkakkara niitty! Sinne voisi heittäytyä selälleen katselemaan pilvi lampaita:) Leppoisaa kesän jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Päivänkakkarat ja auringonpaiste; enpä heti keksi kesäisempää. Leppoisaa kesän jatkoa sinullekin.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.