sunnuntai 11. elokuuta 2019

Paistettu limejuustokakku synttäreille



Kun äidin mielikuvitus ei riitä tekemään perustäytekakkua 
erikoisempaa syntymäpäiväkakkua,
toteuttaa tytär nykyään paitsi muun perheen myös oman synttärikakkunsa.


Juustokakkujen ystävänä hän leipoi omille syntymäpäivilleen 
valkosuklaalla höystetyn paistetun limejuustokakun.
Olisi jäänyt äidiltä tekemättä - mutta äiti kyllä piti kakun maistelussa puolensa.


Tytär on jo niin taitava leipuri, että hän tekee monet leivonnaiset silmämääräisellä mitoituksella.
Inspiraatiota ja joskus ohjeitakin hän hakee paitsi suomalaisista myös varsinkin amerikkalaisista ohjeista.
Tämäkin kakku on saanut innoituksensa rapakon takaa ja sitten suomalaisittain sovellettu.
Jälkikäteen kyselin linkkiä sivustoille, joista ohjeita on poimittu, mutta sain täystyrmäyksen.
Inspiraatiota on kuulema haettu niin monelta sivulta, että mitään niistä olemassa olevista ohjeista ei voi käyttää edes ns. pohjana. 
Tämä on siis kakku, joka ei täysin ole toistettavissa.
Uniikki 😊


Kakussa on käytetty kahta eri täytemassaa, joista päällimmäinen on maustettu limellä ja 
siihen on myös lisätty hiukan vihreää elintarvikeväriä sävyä antamaan. 
Päällä on valkosuklaalastuja,
jotka ovat varsinkin minun herkkuani.
Pakko todeta, että olipas taas hyvää!

Limejuustokakku


Maukkaita hetkiä 💚


15 kommenttia:

  1. Oikeesti tuosta tulee vesikielelle, minä rakastan juustokakkuja, vaan en osaa ite niitä tehä, mutta voihan sitä katella toisten tekemiä, parin kokeilun jälkeen pieleen menivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä tosi hyvää:) Minäkin olen onneton näiden tekemisessä, mutta tyttö on harjoitellut niin paljon, että onnistuu takuuvarmasti!

      Poista
  2. Juustokakut ovat mun mieleen ja tuo näyttää todella kuohkealta ja herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kovasti erilaista juustokakuista:)

      Poista
  3. Herullisen näköinen, varmasti maistui! Onnea sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kakku oli kyllä tosi hyvää. Ja onnittelut välitetään:)

      Poista
  4. Mehevän näköinen herkkukakku!
    Ihania elokuun hetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Hyvää se olikin :)
      Mukavia elokuisia päiviä sinullekin.

      Poista
  5. Voi, että mikä ihana herkku! Ja vielä niin upeita kuviakin. Taitava tytär :)

    VastaaPoista
  6. Voih,kyllä alkoi tekee mieli kakkua. Varmasti tuo on erikoisen hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo oli kyllä tosi hyvää. Toive on jo esitetty, josko saisi samantapaisen lähiakoina :)

      Poista
  7. On kyllä herkullisen näköistä, aivanhan tässä tulee vesi kielelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kyllä oli! Olen jo esittänyt toiveen, josko saisi lisää samantapaista :)

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.