torstai 15. elokuuta 2019

Kaunis elokuu




Elokuu on kesäkuukausi ja loppukesän kukkijat tuovat tällä hetkellä iloa.
Omalla pihalla on ollut kukintaa kesän aikana vaihtelevasti.
Koko ajan on kuitenkin useampi perenna tai pensas kukassa.
Tänä kesänä kuivuus kuitenkin riudutti kasveja useaankin otteeseen. 
Toki niitä on kasteltu, mutta aina se ei auta riittävästi.
Syksyn tullessa olen huomannut, että ehkä kuitenkin olisi pitänyt kahta perennapenkkiä uudistaa jo aikoja sitten. 
Jaksaisiko syksyllä, vai jättäisikö kevääseen.


Syysleimuja ja liljoja kasvaa iloisessa sekamelskassa. 
Huomaan, että liljat ovat taantumassa ja kukinta on tänä kesänä huomattavasti vähäisempää kuin aiemmin.
 Onkohan niin, että syysleimut ovat vallanneet liikaa alaa?

Syysleimu


Ruusujen kasvattajana olen melko peukalo keskellä kämmentä.
Valkoinen maanpeiteruusu riutuu ja jaksaa vaivoin kukkia. 
Sen sijaan tämä vaaleanpunainen ryhmäruusu kukoistaa vuodesta toiseen.
Viime talvena tosin valitettavasti yksi juurakko menehtyi huolimatta omasta mielestäni hyvästä talvisuojauksesta. 
Juurakko kyllä puski keväällä villiversoa, 
mutta jaloruusuosuutta ei ole sen jälkeen näkynyt.


Ruusun nimeä en muista. Ostin sen vuosia sitten MultaSormesta ns. tantop-ruusuna.
Hyvin se lähtikin kasvamaan ja jaksaa ilahduttaa runsaalla kukinnallaan. 



Vaikka itse sanonkin, niin on se vaan tosi kaunis elokuun ilta-auringossa!



Terassin ruukussa kukkii vielä kärhökin komeasti ja puskee uutta nuppua koko ajan. 
Aivan mahtava tuttavuus tämäkin.


Päivänliljat ottivat hiukan nokkiinsa viime kesäisestä jakamisesta ja paikan vaihdoksesta 
ja eivät viime kesänä montaa kukkaa tehneet.
Tänä kesänä kukinta on ollut vähän runsaampaa, mutta ei vieläkään entisessä loistossaan.
Ehkä ensi kesänä sitten jaksavat jo vähän paremmin.



Satoakin on pikkuruisesta hyötytarhasta saatu.
Viime kesänä kaupan yrttipurkista istutettu tilli pääsi siementämään ja
 tänä kesänä meillä onkin sitten putkahdellut tillin varsia vähän sieltä täältä; 
mansikoiden seasta, pensashanhikin juurelta sekä sipuleiden välistä. 
Meillä käytetään tilliä tosi vähän, että hukkaanhan se pääasiassa menee, sillä sen verran runsaasti noita varsia on kesän mittaan noussut.
Mutta komeasti se kukkii, ei voi muuta sanoa. 
Saatiin myös viljasatoa!
Parisenkymmentä ohrankortta on nyt taiteltu kuivumaan ja ne ovat päässeet jo kuvausrekvisiitaksikin.
Ohran siemeniä jäi viime pääsiäisen pääsiäisruohokylvöksistä yli, 
joten nakkasin ne keväällä kukkapenkin reunalle. Hyvin lähtivät kasvuun 😊


Nyt toivottelen sinulle upeita elokuisia päiviä!


24 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, jälleen! Ruusut ja kärhöt on kauniita. Meilläkin kasvaa iso alppikärhö tuossa talon nurkalla. Se on jo kahden kerroksen korkuinen! Ja kukkii myös tosi nätisti. Jo toistamiseen tänä kesänä. Ihanaa elokuuta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Alppikärhö on kyllä kiitollinen köynnös. Meillä sellainen valtaa villiviineiltä tilaa pergolantapaisessa ja on nyt syksyn tullen innostunut uudestaan kukkimaan :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja kauniita kukkia! Vaaleanpunaiset ruusut on niin suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Nuo kyseiset vaaleanpunaiset ruusut ovat kyllä ihania. Ne jaksavat ilahduttaa, kun muuten kukkapenkkien ulkonäkö on vähän niin ja näin, kun rankkasateetkin ovat pieksäneet kukkivia perennoja.

      Poista
  3. Kauniisti kukkii. Syysleimuista tykkään erityisesti, ne on niin hehkuvia ja näyttäviä pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Syysleimut ovat minunkin suosikkejani heti tämän ruusun jälkeen:)

      Poista
  4. Kyllä on kauniita kukkakuvia. Sinun pihassasi on paljon kauneutta ja kyllä se vaan niin on,että ruusut ovat kukkien aatelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kukathan ovat aina kauniita ja ruusut varsinkin:)

      Poista
  5. Upea kukkaloisto ja mitkä värit! Nuo vaaleanpunaiset ruusut ovat niin hempeitä. Meillä oli tänä vuonna parvekkeella todella paljon erilaisia kukkia. Monena vuotena sitä on vain ostanut monta eri värisistä pelargoniaa (helppo valinta), mutta tänä vuonna ostettiin kukkakauppa tyhjäksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Nuo vaaleanpunaiset ruusut ovat kyllä suloisia ja ehdottomia lempikukkiani juuri nyt. Syysleimujen runsas kukinta on alkaa myös kohta olla parhaimmillaan. Niissä on kiva, kun eri väriset avautuvat vähän eri tahtiin. Ja pitäähän kukkia olla, jotta viihtyy parvekkeella, terassilla, pihalla, kuka missäkin :) Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  6. Voi miten kauniisti siellä kukkii kaikki. Ihania kesäpäiviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavia kesäpäiviä sinullekin!

      Poista
  7. Upeita kukkakuvia!
    Tuo ruusu on kyllä kaunis, kun siinä kukat ovat kuin tertussa.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tuo ruusu on nimenomaan lempparini. Vähän aina keväällä hirvittää, onko selvinnyt talvesta, mutta toistaiseksi sen päästy suhteellisen vähillä vaurioilla :) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Ruususi on todella kaunis. Sitä ihailee mielellään.
    Nautitaan näistä lämpimistä elokuisista kesäpäivistä. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tykkään todella kovasti tuosta ruususta. Se piristää jokaista loppukesän päivää :)

      Poista
  9. Ihania kuvia! Ja voi että on kauniita kukkia!😍 oi voi!😍

    VastaaPoista
  10. Niin kauniit syysleimut ja muut kukat! Syysleimun tuoksu on minusta niin syksyyn sopiva. Tillit kannattaa käyttää tuoreena salaatissa, sopii hyvin vaikka kaalinkin kanssa. Jos kuivaat tilliä voit antaa sitä lahjaksi talven mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Syysleimut kukkivat nyt kyllä tosi kauniisti:) Kiva kun mainitsit tuon tillin kuivaamisen. Sitä olen itsekin miettinyt ja taidanpa ruveta kuivatuspuuhiin :)

      Poista
  11. Upeita ruusuja sinulla! Meillä myös ilahduttaa ruusut ja syysleimut. Mukavaa viikonloppua❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Eilen juuri mietin, että nythän alkaa taas pihan kukinta olla lähes parhaimmillaan. Tuossa keskikesän kukkijoiden lopetettua tuli pieni notkahdus, mutta nyt taas loistaa :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.