maanantai 3. joulukuuta 2018

Upea joulukalenterini

Itse tekemisen ja antamisen ilo.
Siinäpä asiat, joista itse tykkään ja olen todella
iloinen, että myös taitava tyttäreni saa noista asioista tyydytystä.

Tytär sulkeutui huoneeseensa normaalia enemmän loppusyksystä, 
mutta en sitä isommin osannut ihmetellä, kun koulu vie aikaa ja nuorilla 
on muutenkin niitä omia juttujaan.

joulukalenteri

Paria päivää ennen joulukuun alkua tämä upea 
itse pahvista ja paperista tehty, liimattu, maalattu ja piirretty joulukalenteri saapui olohuoneeseemme.
Ja se on siis minulle - 
minun ikioma upea joulukalenterini 💗 


Idean tytär on kalenteriin löytänyt netin syövereistä, 
joka onkin ehtymätön ideoiden aarreaitta.
Välillä onkin kiva itse kunkin selailla, mitä kaikkea kivaa voisi tehdä. 
Itsellä ne jää usein ajatuksen tasolle, mutta hienoa, että löytyy
heitäkin, jotka viitsivät toteuttaa myös suuritöisiä askarteluprojekteja.



Kalenterin laatikoita on tehty askartelu- ja kopiopapereista
 ja jokainen laatikko onkin erilainen.


Ja, vaikka monessa asiassa malttamaton olenkin, 
joulukalenterin salaisuuksia en halua etukäteen kurkkia.
Lapsena tilanne oli toinen; kurkin aina kaikki kuvakalenterini kuvat 
etsien sitä hienointa joulupukki- ja enkelikuvaa. 
Nyt vanhempana sitä jo sen verran malttaa.


Ja mikä parasta, 
joulupukilla on lempeät silmät ja hymy huulilla, 
kuten jouluna kuuluukin,
vaikka hän amerikkalaisittain savupiipussa roikkuukin.


Mitähän näissä paketeissa on?
No, nämä laatikot ovat koristeita ja kalenterin salaisuudet
paljastuvat kuviollisista, numeroiduista vetolaatikoista.


Joulun odotus ja pimeisiin aamuihin herääminen
 on taas pykälän verran mukavampaa meille molemmille, 
kun saan kurkistaa, mitä salaisuuksia kalenterin päivän laatikko pitääkään sisällään.

Nyt varmaan mietit onko lapsella itsellään joulukalenteria.
Kyllä on 😊
Mutta ei tosin näin hienoa; 
Fazerin suklaakalenteri ja kakkos"kalenterina" äidin laittamat yllätykset
vanhaan joulusukkaamme.

Onko sinullakin joulukalenteri?




10 kommenttia:

  1. Wautsi, ompas upea ja voi, miten mahtava idea tyttäreltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se kyllä upea ja on siinä ollut ihan hirmuinen hommakin :)

      Poista
  2. Oi että, kyllä äidin sydän varmasti pakahtuu ilosta ja ylpeydestä tuollaisen lahjan saadessaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan varmasti! On aivan ihana, miten viitseliäs ja taitava hän on.
      Kalenteri on kunniapaikalla olohuoneessa ja tietenkin sellaisessa kohtaa, että varmasti muistan aina aamulla käydä laatikon tarkastamassa :)

      Poista
  3. Ihana kalenteri! Mikä taidonnäyte. Minulla on kaupasta ostettu Milkan kalenteri. Ehkä lasten kasvaessa askartelusta pitävä tyttäreni tekee myös tuollaisen... ;) Pitääkin näyttää tämä hieno kalenteri hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minulla ei ollut omaa joulukalenteria, mutta jokunen vuosi sitten tyttö teki myös kalenterin paperista ja sitä käytettiin parisen joulua. Nyt tämä pitää yrittää säilyttää seuraaviin jouluihin mahdollisimman huolellisesti.

      Poista
  4. Miten ihana lahja tällainen! Ja on tuossa ollut tekemistä. :) Kyllä saapi olla otettu tuommoisesta. Mitähän kaikkea se sisältää? Onkin sulle jännättävää aattoon asti. Minulla on teejoulukalenteri ja tietty blogin kalenteri, mutta siitä puuttuu kyllä se oma yllätysmomentti. Onni on, että muiden tekemiä blogijoulukalentereita ja muita riittää! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli se kyllä ihana yllätys. Ja nimenomaan, kun ajattelee, kuinka paljon siinä on ollut hommaa...
      Teejoulukalenterista en ole kuullutkaan, se voisi olla myös kiva kakkoskalenteri ehkä ensi jouluna.
      Mukavaa joulun odotusta.

      Poista
  5. Onpa todella hieno kalenteri ja vielä itse tehty!
    Itselläni ei tänä jouluna ole kalenteria. Aina minulla on sellainen vanhanaikainen kuvakalenteri ollut.
    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se tuossa kalenterissa onkin parasta, että se on ajatuksella itse tehty. Ja lisäksi vielä plussana hieno muutenkin :)
      Minulla oli joskus aikoinaan aina kaksi kuvakalenteria; toinen tonttu- ja toinen enkelikaleneri. Nyt pärjään vallan mainiosti tällä yhdellä :)
      Kivaa viikonjatkoa sinullekin!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.