perjantai 14. joulukuuta 2018

Tonttujoukko

"Tonttujoukko silloin varpahillaan..."


Joulu on ihan kohta!
Sitä enteilevät ensi lumessa hiiviskelevät tontutkin.

Huovutettu tonttu

Olen valmistanut näitä huovutettuja tonttuja vuosien varrella melkoisen joukkion.
Ne on tehty Novitan Suomi Villasta, jota ei tänä syksynä enää kaupasta löytynytkään. 
Olen neulonut ilman ohjeita erilaisia ja erikoisia kartioita, 
joista huovuttamisen jälkeen olen muotoillut ja sovitellut vartaloa ja hiippalakkia.
Tontut on täytetty askarteluvanulla ja nenä on virkattu puuvillalangasta.
Parta on neulahuovutettu paikalleen.
Helpomman kautta olen mennyt, kun en ole yrittänytkään tehdä silmiä, silmälaseja, käsiä tai jalkoja.
Ihan vaan tällaisia hiippalakkiheppuja.
Kaikki tontut ovat erilaisia ja käsintehtyjä, 
eivät täydellisiä, mutta eihän meistä ole kukaan mukaan.



Ilman tuttuja harmaita hiippalakkeja
joulukodista puuttuisi jotain, 
Vaikka tontut ovat vähän kärsineet matkan varrella pienien käsien käsittelystä
 sekä kesälomansa aikaisessa säilytyksessä,
 ne hiipivät kuitenkin uskollisesti  jokaisen joulun alla kuusen alle ja 
kuka minnekin.


On meillä punanuttuisiakin tonttuja,
ostettuja huopaisia, kankaisia ja muovisia,
mutta jotenkin nämä villaveikot vetoavat minuun kaikista eniten.
Ehkä siksi, että niiden tekemisen parissa on vierähtänyt tovi jos toinenkin 
ja ehkä siksi, että pari niistä on myös silloin vielä pienen tyttäreni tekemiä.


Entä, mistä sinun tonttusi ovat kotoisin?


Rauhallista viikonloppua
"Tip-tap, tip-tap..."

12 kommenttia:

  1. Herttaisia tuollaiset harmaat tontut. Minulla tavarat vähenee vuosi vuodelta, enkä enää ripustele koristeita kotiin, joten tontutkin ovat muuttaneet pois.
    Kivat sukat tuolla alempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle:)
      Itsekin huomasin tässä juuri, että vähemmän on tullut nyt joulun alla koristeita ja valoja viriteltyä kuin aiempina vuosina.
      Ja parempi tosiaan näin.

      Poista
  2. Söpöjä tonttuja! Huopatontut on niin suloisia.
    Itsellänikin on tyttären tekemiä samantyyppisiä.
    Oikein ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka ihanat tontut! Tosi kivoja. <3 Minulla ei toistaiseksi ole minkäänlaista tonttukoristetta. Piti ihan miettiä mutta ei ole. Tällaisesta huopatontusta olen kyllä haaveillut, mutta odotan sitä aikaa, kun on paremmat säilytystilat sitten jossain toisessa asunnossa, niin voisi jotain isompia joulujuttuja miettiäkin. :) Tai sitten pitäisi tehdä vaan semmoinen kotitonttu, joka nököttäisi jossain ympäri vuoden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo kotitonttuidea on kyllä aikas kiva! Pitäisiköhän sellainen vielä jossain vaiheessa itsekin väkertää...
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  4. Ihania tonttuja <3 Kyllä parhaat tontut ovat sellaisia, joissa on käsityön leima. Minun tonttujoukkoni on myös omista kätösistäni lähtöisin ja niitä tulee joka vuosi lisää. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samat harrastukset siis sielläkin! Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  5. Todella somat tontut! Meillä taitaa olla yksi lahjaksi saatu kaupan tonttu, erityisen hyvää laatua. Ikkunaan kiinnitetään muutama tonttu. Muuten ei tonttuja ole eikä kyllä hankitakaan, ei mahdu eikä ole tarvetta. Pyrimme desä hiukan vähentämään tavaraa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä sitä helposti liikaa tavaraa karttuu. Ei meilläkään enää tonttuja tarvittaisi, mutta ehkä joku vielä tulee. Mutta ei enää täksi jouluksi. Nyt olen laittanut koristeita huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Jotenkin on rauhallisempi niin. Hyvää viikonloppua.

      Poista
  6. Oi miten suloisia tonttuja! Minä sain yhden huovutetun tontun ystävältä lahjaksi ja se onkin minun aarre:) Leppoisaa joulun odottelua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä villaveikot ovat kyllä aikas kivoja. Mukavaa joulun odotusta sinullekin!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.