Aurinko porottaa lähes pilvettömältä taivaalta ja ulkona paistuu paitsi jo valmiiksi ratisevan rutikuiva nurmikko, myös sen tallaaja matkalla ottamaan kuvia helteiden takia lyhyeksi jäävästä syreenien kukinnasta. Syreenien tuoksu täyttää vielä ilman, vaikka valtaosa kukinnoista on jo nuupahtanut. Onneksi rungollinen pikkusyreeni 'Palibin' kukkii muita kotipihan syreenejä myöhemmin, joten sen tuoksusta saamme vielä näin juhannusviikolla nauttia.
Laitan tähän alle kuvan myös nyt jo kukintansa lopettaneesta arovuokosta, joka kurkotteli kasvojaan kohti porottavaa aurinkoa. Tästä se hellekausi alkoi ja perennojen kukinta on ainakin tähän asti jäänyt todella lyhyeksi varmasti juuri kasvienkin tuntemasta hellestressistä ja ihan kuivuudesta johtuen. Toki jokailtainen kastelukannu- tai -letkuvalssi on taannut niiden edes jonkunlaisen selviytymisen päivästä toiseen jatkuvassa +/- 30 asteen helteessä. Mutta tällä kastelijalla alkaa olla jo puhti pois. Samalla on sitten ollut kotipihassa pieniä purku- ja rakennushommia viikonloppuisin ja iltaisin töiden jälkeen, joten tosi vähäiseksi on jäänyt blogien tai muuten somen ja myös käsitöiden parissa vietetty aika.
Muutamia hetkiä on ollut mahdollisuus sentään käyttää käsitöidenkin parissa ja paljon on keskeneräisiä puikoilla, mutta vain jotain pientä on valmistunut. Niistä sitten vähän enemmän seuraavilla kerroilla.
Vielä on muutama päivä töitä ja sitten alkaa odotettu kesäloma :)
Mitään ihmeellisiä lomasuunnitelmia ei ole, sillä tekemistä riittää täällä kotona ja yhtä lailla myös mummoloissa. Mutta aikaa on varmasti myös pihakeinussa istumiseen ja käsitöille. Sen varaan minä lasken juuri nyt. Kesäpuuhana ajattelin myös kokeilla taas pienimuotoisesti lankojen kasvivärjäystä. Mietinnässä on, mitä kasveja kokeilisin ja mitä värejä siis toivoisin saavani. Jos sinulla on antaa vinkkejä, mielelläni otan ne vastaan!
Yllätyksiä varmasti on silläkin saralla tulossa, mikä osaltaan kiehtoo mieltä. Sellaista kaipaan juuri nyt, sillä jotenkin juuri nyt tuntuu, että on aivosumua ja ajatusjumia ihan pahemman kerran.
Aurinkoista juhannusviikkoa ja hyvää juhannusta Sinulle!
t. Satu






















































