lauantai 10. toukokuuta 2025

Äitienpäiväviikonloppu ja puuvillaisia lonkero-otuksia



Niin se vaan on toukokuukin jo pitkällä ja toukokuun toinen sunnuntai on tänä viikonloppuna. Äitienpäivä tuli itselleni mieleen, kun reilu viikko sitten ostin terassille ruukkuun pieniä eri violetin sävyissä kukkivia orvokkeja. Rakastin lapsena hempeän violetteja ja vaaleansinisiä orvokkeja ja muistan, kuinka pienenä koululaisena piirsin sellaisia myös äitienpäiväkorttiin. Samaiseen korttiin tuli myös orvokista kertovan laulun sanat ja nuo sanat kaikuvat mielessäni juuri tätä kirjoittaessani 
"Orvokkini tummasilmä, kultasydän pieni. Katsot aina lempeästi, kun käy luokses tieni. Itse hoidin kukkamaani, rikkaruohot kitkin, vettä kannoin iltasella rantatietä pitkin. Noudan tästä äidilleni orvokin tai kaksi..."

💜

No, köykäisellä aasinsillalla kuvissa näkyviin lonkero-otuksiin, joista yhdellä on vaalean violetit, vai pitäisikö sanoa liilat, lonkerot. 

Olen viime vuosina virkannut välipalakäsitöinä erilaisia turvalonkeroita, mustekaloja yms. lapsille ja miksei vanhemmillekin tarkoitettuja hypisteltäviä otuksia. Tässä mukana kuvia kuluneen syksyn ja talven aikana koukulta pudonneista. Lankana kaikissa on merseroitu puuvillalanka ja täytteenä laadukas polyesteritäytevanu. Kun minulta on kysytty, kestääkö täyte pesemisen, olen itsekin hämmästynyt, että kyllä täyte kestää tuoteselosteensa mukaan +95 asteessa pesun, mutta lanka itsessään 
(langasta riippuen) 40 tai 60 astetta.  

Näissä on kiva kokeilla erilaisia väriyhdistelmiä ja huomata, että otuksien ilme ja olemus on aina vähän erilainen niiden värityksestä ja lonkeroiden kierteisyydestä riippuen. Joskus kun innostun, virkkaan yhdelle otukselle ns. mahan aluksen kippuroita lonkeroita täyteen, mutta joskus sen sijaan tuntuu, että vähempikin riittää ja otuksesta tulee keveämpi versio muutamine lonkeroineen. 






Yllä olevat minikokoiset hellyttävät pikkumustekalat virkkasin joskus viime syksynä. Niiden tekeminen oli nopeaa ja aika kivat niistäkin tuli. Nuo kaikki menivät hieman isommille pikkutytöille, joilla on "silmää" miniotuksille. Oma, nyt jo aikuinen tyttärenikin tykkäsi aikoinaan kaikistä minikokoisista. OIipa kyse sitten minimukista, -rasvapurkista tai -nallesta, niin, mitä pienempi sen suloisempi ja sitä isommat "iiihanat" aina tuli 😊 Jännä, miten mieleen muistuu hauskoja hetkiä omankin lapsen kanssa. 




Tänä viikonloppuna on äitienpäivä. Omat aikuiset lapseni tulevat viikonlopuksi kotiin ja samalla saan toivotun hengähdystauon töistä, joihin ajatukset muuten helposti karkaavat, kun ei ole muuta ajateltavaa. Omalle äidilleni sain toimitettua ruukkuruusun jo viime viikonloppuna hänen kotipaikkakunnallaan toimivan puutarhan kautta. Siltä ystävällisesti toimitettiin kukka suoraan kotiin hyvin kohtuullisella kuljetuskustannuksella. Aivan ihana, miten tällaistakin palvelua löytyy, kun sitä uskaltaa kysyä, vaikka eivät kotiinkuljetuksia markkinoikaan.

🌼🌼🌼

Lempeää äitienpäiväviikonloppua kaikille äideille, isoäideille, mummoille, äitimielisille ja äitien lapsille.

💗💜💗

Mukavia toukokuisia päiviä

🌼🌼🌼











 

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kivoja ja värikkäitä lonkero-otuksia.
    Oikein ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  3. Sinun lonkero-otuksesi ovat ihania. Sopivat hyvin pienen ihmisen käteen ja vaikka isomman avaimen koristeeksi.
    Aurinkoista ja kukkaisaa äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa äitienpäivän iltaa sinulle. Minä olin lamaantunut tänään jännityksestä. Tyttäreni läksi viime yönä klo 0.45 synnyttämään ja tänään noin klo 18.00 syntyi Mimosalle pikkusisko. Ikäeroa vaivaiset 15-vuotta (enkulin käsityöt)

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.