lauantai 4. maaliskuuta 2023

Pientä virkattua

 


Kuluneen vuoden, ja varsinkin kuluneen talven, aikana olen virkannut huomattavasti enemmän kuin vuosiin. 

Tosin vain pieniä juttuja ja mm. viime kesänä aloitettu pikkupeittokin on kesken. Ehkä saan sen valmiiksi tulevana kesänä. 

Laitoin tänne blogiin nyt kuvia tämän talven puuvillaisista pikkuvirkkauksista;

muutama kirjanmerkki ja tuttinauhat.



Näiden kuvien tuttinauhoissa vaaleansinisessä ja vaaleanruskeassa lankana on merseroitu puuvillalanka Schachenmayr Catania.

Pyöreäreunainen, vaaleanvioletti tuttinauha on virkattu merseroidusta puuvillasta nimeltään Järbo 8/4.

 Tuttiketjujen tähtiklipsit ja elintarvikelaatuiset silikonirenkaat tilasin jossain vaiheessa muistaakseni  Paaposta.


Puuvillainen virkattu tuttinauha

Virkattu kirjanmerkki

Tuttinauhojen lisäksi samasta Järbon violetista langasta virkkasin kaksi kirjanmerkkiä (yllä ja alla).

Molempiin idean sain Pinterestistä, mutta muokkasin niitä hieman. 


Puuvillainen sydänkirjanmerkki



Joskus vuosi sitten innostuin virkkaamaan pieniä sydämiä eri väreissä. Lankana pehmeä puuvillalanka Drops Safran. 

En ole niille oikein aiemmin keksinyt käyttöä, mutta nyt nuo vaaleankeltaiset sydämet jalostuivat kirjanmerkiksi. 

Ompelin sydämet kiinni ketju- ja piilosilmukoista virkattuun ketjuun. Hieman paksu siitä tuli, mutta menettelee. 

Oli noita pikkusydämiä tummanpunaisenakin ja vaaleansinisenä, mutta siinä vaiheessa loppuivat ideat,

 että mitä niistä olisin tehnyt, kun samanlaista ei huvittanut tehdä.




Lisäksi tässä vuoden vaihteessa huomasin Pinterestissä kivan näköisiä eläinaiheisia kirjanmerkkejä.

Sain monta ideaa, jotka vielä odottavat toteutustaan, mutta tein kokeilumielessä "mäyräkoiran". 

Tai mäyräkoiran ja muurahaiskarhun sekoituksen, totesi tyttäreni sen naaman nähtyään 😊

Tämä tuli siis hänelle, mutta ei ole vielä käytössä, enkä tiedä, tuleeko olemaankaan. 

Sen sijaan se "koristaa" hänen huoneensa ikkunankahvaa 😊




Tällaisia väkerryksiä tällä kertaa. Sitten muutama sana säästä.

Lunta satoi taas pari viikkoa sitten reilusti ja kun alkoi  viime viikon suojasäiden ansiosta vähän sulaa, satoi viime yönä ja paraikaa taas reilusti lisää.

 Olin kyllä jo helmikuun alkupuolella ehtinyt tuudittautua ajatukseen, että saadaan aikainen kevät, kun vanha lumi oli lähes sulanut. 

Mutta tottahan se on, että talvihan se tuolloin vielä oli ja on toki edelleenkin.

 Päivän pitenemisestä ja välillä ihanasti näyttäytyvästä auringosta kevään lähestymisen huomaa. 

Kohta alkaa grillauskausi. 

On nimittäin siirretty grilli varastosta saapusalle ja eiköhän sitä aurinkoisella ilmalla tule jotain pientä grillattuakin, vaikka lunta onkin reilusti. 

On nimittäin välillä hankala keksiä, mitähän ruokaa tekisi. Grillillä saa vähän makuun vaihtelua. 

Odotan myös puutarhatöihin pääsyä. Ideoita on taas ja keväällä vielä intoa niiden toteuttamiseenkin. 

Mutta ehkä kaikkein eniten odotan mahdollisuutta istua ulkona keinussa neulomassa tai virkkaamassa vaikkapa illalla töiden jälkeen.

Valoa riittää ja siinä rentoutuu ihan toisella tapaa kuin nojatuolissa väkertäessä.




Kalenterin mukaan se on muuten kevät nyt (usko tai älä 💚🌷😊)


Mukavaa alkanutta maaliskuuta!


18 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista ja somaa sinulla täällä valmistunut!
    Ihania virkkauksia ja ideoita.
    Kerrassaan kauniit kuvat.
    Mukavia hetkiä viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  2. Suloisia pieniä virkkauksia. Vaan nyt opin jotain uutta: sain joskus varmaan salainen neuleystävä vaihdossa virkatun sydämen, jossa on jatkona häntä. En silloin tajunnut, mikä se oli, mutta yllä olevista kuvista tajusin: sehän oli kirjanmerkki.

    VastaaPoista
  3. Kivoja virkkaustöitä. Minulla virkkaus on viime vuosina harmillisesti jäänyt neulonnan jalkoihin.
    Mukavaa viikonloppua. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Minulla virkkausinto tulee ja menee kausittain. Mukavaa viikonloppua sinullekin 🤍

      Poista
  4. Olen joskus myös katsellut noita eläinkirjanmerkkejä ja jonkin muistaakseni teinkin. Niihin pystyy kivasti upottamaan pieniä jämiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuollaiset pienet työt valmistuvat suhteellisen nopeasti (paitsi tuo koira, jossa oli enemmän väkerrettävää) ja niihin uppoaa hyvin langanloppuja 🤍

      Poista
  5. Söpö mäyris!
    En käytä kirjanmerkkejä vaan koirankorvia. :)
    Mikä on harmi, koska olen saanut Mieheltä ihanan nalle-kirjanmerkin - samaan tyyliin toteutetun, mutta karvaisen. Se on solmulla yövalaisemeni jalassa, siitä se seurailee lukemistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo mäyris on kyllä hauska 🤍 Mukava, että sinulla on nalle lukuseurana 🤍 Koirankorvia tulee pääasiassa käytettyä minunkin, mutta pikkuhiljaa olen alkanut tykästyä kirjanmerkkien käyttämiseen. Minulla on tyttären joskus pienenä koululaisena huovasta askartelema keltaoranssi leijonakirjanmerkki, jota käytän usein.

      Poista
  6. Söpöjä käsitöitä. Katselen kuviasi aina ilolla. Sen lisäksi, että työt on taitavasti toteutettu, panostat paljon myös kuvien somistamiseen.
    Olen joskus virkannut pariin puseroon yläosan ja niitä sipulipusseja tuli tehtyä useampikin. Nyt virkkausinto on täysin kadoksissa, ehkä taitokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍🤍🤍 Sipulipusseja tuli joskus nuorena virkattua ja yhden pienen version sellaisesta olen tehnyt joitain vuosia sitten. Laitoin siihen sisälle muutamia virkattuja hedelmälohkoja. Ajattelin, että se oli kiva lahja pikkuiselle.

      Poista
  7. Ihania juttuja ja etenkin kuvasi ovat tosi hienoja.

    VastaaPoista
  8. Niin siistiä jälkeä 🖤 Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.