lauantai 10. joulukuuta 2022

Joulutossut pikkuiselle


Joulukuu on jo hyvässä vauhdissa ja joulu alkaa olla lähellä. 

Lunta on satanut ja on se välillä vähän sulanutkin, mutta pakkasten ansiosta kuitenkin pysynyt. Toistaiseksi on maa siis valkoisena.

🤍 

Itselläni joulutunnelma alkaa usein siitä, kun voi alkaa tunnelmoida kynttilän valossa

 ja laittaa ulos valoja valaisemaan pimeitä iltoja.

No, kun kotona on tunnelmavalaistus, ei iltaisin tule koko ajan tehtyä käsitöitä - ei nimittäin oikein näe :) 

Toki välillä on pakko laittaa ihan oikeasti työskentelyvaloa, jotta saa jotain neulottuakin. 

Varsinkin tummemmat värit eivät hämärässä onnistu, eikä se toki muutenkaan ole järkevää silmiään rasittaa. 



Näin joulun alla on tullut neulottua punaisia jalkojen lämmikkeitä sekä aikuisen että pikkuisen koossa.

Oli ihan pakko laittaa näistä joulutossuista kuvat tänne blogiin :)

Idea pikkutossuista syntyi, kun olin ostanut joulunpunaista Dropsin Merino Extra Fine -lankaa 

kerän tuossa alkusyksyllä ja pyörittelin sen lisäksi käsissäni valkoista Katian Bambi-chenillelankaa. 

Olen Bambista syksyn mittaan virkannut useita vauvan leluja ja sitä on nykyään minulla tuossa ainaa saatavilla.

Tossut on tehty täysin Novitan ohjeella, joka löytyy 'täältä'.

Ainoastaan virkkasin tossujen varren suihin kierroksen valkoisella chenillelangalla.

Tämä tossumalli on siitä kiva, että tossut pysyvät hyvin jalassa ja niiden varret saa

haluatessaan nostettua ylös tai pidettyä näin kaksinkerroin taitettuna. 



Kotona on laitettu joulua pikkuisen. 

Joulukuusi on jo paikoillaan ja jotain lahjojakin hommattu. 

Yhden ainoan joulukukan olen toistaiseksi ostanut ja se on suloisen vaaleanpunainen kerrottu amaryllis. 

Tykkään noista näyttävistä kukkasista kovasti.

En ole kokeillut kasvattaa itse amaryllistä sipulista, vaan olen jo vuosia ostanut joka joulun alla pari kolme nupullaan olevaa. 

Olen saanut neuvon ottaa amarylliksen sipuli talteen kukinnan jälkeen. Se on vaan jäänyt joka vuosi. 

Mietin nyt, josko tämän vaaleanpunaisen version sipulin yrittäisin jemmata ja kukittaa jossain välissä uudestaan. Pitää vähän perehtyä asiaan. 

Oletko sinä uudelleen käyttänyt amaryllisen sipuleita ts, kukittanut uudestaan?


Moni tekee kauniita jouluisia asetelmia itse, mutta minä en ole saanut aikaiseksi.

Mutta valkoinen joulutähti pitää vielä hankkia ja todennäköisesti hankin valkoisen amarylliksenkin, 

kuten yleensä jouluksi olen tehnyt. 

Eli peruskukilla mennään :)



Kauniita joulukuisia päiviä Sinulle!









 

15 kommenttia:

  1. Sinun kuvasi ovat niin kauniita, että ne korvaavat kaikki mahdolliset asetelmat. Ihanaa joulun odotusta sinun kotiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle 🤍 Levollista jouluviikkoa !

      Poista
  2. Oi miten suloiset tossut. Yhdyn edelliseen kommentoijaan. Kuvasi ovat tosi kauniita. 😊❤️

    VastaaPoista
  3. O so cute 🍀❤️🍀 yeah almost Christmas…every year I wonder why people are so busy with Christmas…so strange for two days a year…I make it every day special….for myself and Leaf…today I have also buy a amaryllis….I have left over from a bouquet with ilex and I thought I put a amaryllis and pinus green in it…beautiful for the Christmas season …happy Sunday love from me enjoy 🍀🎄🍀❤️🐾🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you my friend 🤍Lovely Christmas week to you all 🎄🎀✨❤️

      Poista
  4. Chenille-lanka kruunaa muutenkin söpöt tossut.
    Ihailen taitoasi somistaa kuvat. Kaunista katseltavaa, kuten muutkin täällä kehuvat.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat tossut. Kyllä pikkuinen noista tykkää.

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka söpöt tossut! Ihanaista joulun alusaikaa!

    VastaaPoista
  7. Ihanat tossut pikkuiselle .Minä olen ostanut jo nyt paljon kukkia kotiin ja jotain pitää vielä ostaa .Ostan nykyään amaryllikset leikkona joten uudelleen kukitusta ei tule .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 En ole kokeillut leikkoamarylliksiä. Niitä on kyllä tosiaan nyt tarjolla, joten niistä saakin ihanan kimpun.

      Poista
  8. Söpöydellä ei näemmä ole mitään mittakaavaa - nämä ovat yliSÖPÖT!!!
    Dropsin Merino Extra Fine lanka lienee aikapaljon seiskaveikkaa ohuempaa???
    Unikkosukkia itselleni suunnittelen ja etsinnässä joulunpunainen...

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.