tiistai 20. joulukuuta 2022

Hyvää ja rauhallista Joulun aikaa



Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika rauhoittua joulun aikaan.

🎄🎀


Pienet jäljet hangella, 

tiu´un kilahdus ja oksan kohahdus. 

Kuka siellä? 


Kirkkaat silmät, punainen nuttu. 

Tonttuhan se, niin rakas ja tuttu.

Tästä alkaa joulun juttu.

❤️✨ 



Pian vaihtuu myös vaiherikas vuosi.  

Vuoden vaihtumisen toivoisin tapahtuvan rauhallisesti, ilman ilotulituksia, 

koska koiramme pelkäävät tykistökeskitystä muistuttavaa pauketta todella paljon 

ja meillä ihmisilläkään ns. uuden vuoden vastaanottamisen juhlistamisesta ei siksi tule mitään. 

Valitettavasti joudumme antamaan koirille rauhoittavaa lääkettä, joka toivottavasti auttaa. 

Siksi en jaksa innostua ilotulituksista, koska tiedän, miten tuskallista se pauke eläimille on.

Muillekin kuin meidän koirillemme. 

Mutta, mutta. Paukkeen määrä ja kesto korttelissa vaan lisääntyy vuosi vuodelta...

No eihän tälle mitään voi. Harmittaa vaan kovasti. 

Itse keksisin niille rahoille muutakin käyttöä kuin savuna ilmaan paukuttelun.

🤍

Kuitenkin, kun uuden vuoden juhlinnasta on päästy, päästään aloittamaan uusi vuosi. 

Se tuo tullessaan omat haasteensa ja ilonsa. Toivottavasti iloa on runsaasti enemmän.

Rauhaa, rakkautta ja hyvää mieltä.

🤍


'

Joulu kuulostaa kulkuselta.
Joulu tuntuu pumpulilta.
Joulu maistuu piparilta
tai namuselta
tai mantelilta.
Joulu näyttää tähtöseltä.
Joulu näyttää kynttilältä.
Joulu tuoksuu vihreältä
tai punaiselta
tai ruskealta.
Sillä joulukuusi on vihreä
ja kuusen oksan kätkössä
on piparipossun seurana
kirkkaanpunainen omena.


– Kaarina Helakisa -



Lämmin kiitos Sinulle kuluneesta vuodesta

ja tapaamisiin 2023!

🤍


Hyvää ja rauhallista joulun aikaa 

ja onnea alkavaan vuoteen !


 

Joulurauhaa 


t. Satu

21 kommenttia:

  1. Kiitos joulumietteistä ja toivotuksista. Toivoisin, että ilotulitteiden hinnat nousisivat niin korkealle, että niitä ammuttaisiin ihan muutama vain. Kiitos myös kauniista kuvista. Tunnistan tuon Pikku-Myy -enkelin. Minulla on samanlainen. Mies osti pyynnöstäni minulle lahjaksi. Ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi. Sympatiat koiralle.

    VastaaPoista
  2. Aina yhtä kaunis tarina / ja kuvat.
    Kiitos Satu 🤗🤍🧡

    (uuden vuoden papatti-pauke liikaa meiänkin Väinölle)
    Koira-kavereille ,jouluiset terveiset.

    Kiitos.
    Sinulle ihanaa Joulun aikaa ja parhainta tulevalle uudelle vuodelle 2023!

    t.Liisa 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️Pauketta alkoi kuulua jo joulupäivänä, mikä on ahdistavaa. En voi ymmärtää, miksi ihmiset eivät välitä.

      Poista
  3. Täytyy sanoa, että itsekin jo mieluummin juhlisin vuoden vaihtumista ilman pommien pauketta, ihan vain tuikkujen loisteessa. Hyvää ja rauhallista joulunaikaa sinullekin!❤️t. Irkku

    VastaaPoista
  4. Ilotulitus olisi järkevämpää järjestää kussakin kunnassa vaikkapa keskitetysti. Sen sijaan, että jokainen paukuttelee omalla pihalla tai kotikadulla. Meilläkin kissa pelkäsi eläessään valtavasti uudenvuoden paukutusta.
    Kiitos sinulle kuluneen vuoden kivoista postauksista, hyvistä neuleohjeista ja kauniista kuvista. Toivotan sinulle Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta 2023!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa miletä tuosta, että ilotulitus olisi järkevä järjestää keskitetysti. Näin vältyttäisiin paitsi joka paikan täyttävältä paukkeelta myös lukuisilta loukkaantumisilla ja ilkivallalta. Ja kiitos kauniista sanoistasi ❤️ Ihanaa joulun jatkoa ja pian alkavaa uutta vuotta✨

      Poista
  5. Rauhallista vuoden loppua ja onnellista tulevaa vuotta! Meillä on jotain hyvääkin. Kun Koirapoika on kuuro, oletan, että vuosi vaihtuu nukkuen. Tähän ainakin tähdätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️🎄No, onhan se niin, että ei pahaa ettei olisi joitain hyvääkin - ihana, että Koirapojan ei tarvitse pelätä✨

      Poista
  6. Hyvää Joulua Sinulle ja kaikkea hyvää vuoteen 2023 ❤️

    VastaaPoista
  7. Ihastuttava postaus, Satu!
    Minäkin toivoisin ilotulituksia vähennettävän.
    Rauhaisaa vuoden loppuaikaa. Toivotaan koko maailmalle parempaa uutta vuotta 2023!
    🤗🎄💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Ihania talvipäiviä ja iloista vuoden vaihdetta❄️

      Poista
  8. Kiitos vierailusta blogissani❣️Täältä löytyikin ihanan tunnelmallinen blogi kauniine käsitöineen! ✨
    Meillä ei ole harrastettu ilotulitteita. Tosiaankin nekin rahat voisi laittaa vaikka hyväntekeväisyyteen. Tähtisädetikkuja on heiluteltu lasten ollessa pieniä. Se on riittänyt vallan mainiosti.
    Mukavia loppuvuoden päiviä! ⭐️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastavierailusta ❤️Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi, että ilotuliterahat voisi laittaa hyväntekeväisyyteen. Tähtisadetikkuja on meilläkin lasten kanssa heiluteltu heidän ollessaa pieniä. Niistä on suloisia valokuviakin❤️ Mukavaa loppuvuotta sinullekin❄️

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.