tiistai 24. toukokuuta 2022

Toukokuun kuulumisia


Onpas tässä alkuviikolla ollut pari ihanaa, aurinkoista päivää ja jopa + 20 asteeseen yltänyt lämpötila tuntui ihan kesäiseltä. Talven ja viileän kevään jälkeen viimein tässä vaiheessa toukokuuta tullut lämmin keli kaikesta huolimatta hieman yllätti. Nimittäin eilen aamulla Helsinkiin työasioissa mennessäni olin pukeutunut paljon viileämpään säähän. Ja niin näkyi tehneen moni muukin. Sitten oli heitä, joilla oi shortsit tai pikkuhame sekä t-paita tai toppi. Tulihan siinä linja-autossa sitten kuumakin, mutta onneksi ilmastointi sentään toimi. 

Illalla oli sitten mukava istua pari tuntia terassin keinussa ja vain olla. Samassa keinussa istun nytkin, kun tätä kirjoitan. Välillä haukkuu naapurin koira, välillä siihen vastaa omani. Välillä seudun nuoriso kokeilee mopojensa ääni- ja vauhtirajoja tuossa tontin viereisellä taajamatiellä (välillä se ottaa pannuun, myönnän), mutta onneksi välillä saa nauttia tuulen suhinasta ja lintujen jatkuvasta viserryksestä.

Koivun parissa päivässä jo melko isoiksi kasvaa hujahtaneet lehdet siivilöivät myöhäisen iltapäivän auringonsäteitä ja kesäkukkien taimet ovat alkaneet tuuheutua. 

Ihastuin tänä keväänä vaahterankukkiin. En ole oikeastaan aiemmin niihin juuri kiinnittänyt huomiota, mutta ovathan niiden keltaiset kukinnot sinistä kevättaivasta kohti hurvaavia.


Kirjovaahteran kukinto


Hieman iski säästäväisyys puutarhakauppakäynnillä ja en ostanut valmiita miljoonakellopatoja, vaan reilun kokoisia taimia ja istutin ne amppeleihin, kolme kuhunkin. Aiemman kokemuksen mukaan ihan hyvin ne ovat juhannukseen mennessä tuuheutuneet ja kukkivat näyttävästi. 

Tyvelle istutin vielä pienet pätkät suikeroalpia ja kokemukseni mukaan nekin vauhtiin päästyään venyvät kesän mittaan lähes metrin mittaiseksi putoukseksi. joten aika näyttävät noista amppeleista lopulta tulee.

Tietysti olisi kiva, jos olisivat näyttäviä jo nyt, mutta ehkä näin alkukesällä saavat kuitenkin hyvän kasvuvauhdin näinkin. 

Hieman on tässä vaiheessa vähäistä kevään kukkaloisto. Laitoin kuitenkin tuonne SatunKukat-blogiin muutamia kuvia tämän hetken kukkijoista. 

Pensasaidan isotuomipihlajan tuoksuvat kukat sentään loistavat auringossa. 



Äitienpäivä oli reilu pari viikkoa sitten. Ostin silloin vaaleanpunaisen ruukkuruusun, joka on nyt tuossa terassin pöydällä. 

Tytär kysyi, millaisen äitienpäiväkakun haluan ja aikani jahkailtuani päädyin pyytämään vadelmilla höystettyä paistettua suklaajuustokakkua. Ja sellaisen sain. Kakussa on Oreo-kekseistä paineltu keksipohja, sitten tummalla suklaalla maustettua juustotaikinaa ja sen päällä samanlaista valkosuklaalla ja vadelmilla. Koko komeuden kruunasi vielä runsas keko tummaa ja valkoista suklaata 💗

Ja olipas taas hyvää :)





Tässä katsellessa huomaan, että talon seinustalla lentelee taas ampiainen. Näyttää siltä, että sillä olisi pesä jossain räystäslaudoituksen takan. Ei kiva. Viime vuonna ei onneksi tarvinnut kärsiä ampiaisista, mutta on tässä ollut useita vuosia, jolloin terassilla ei ole oikein viihtynyt, kun ne ovat käyneet liian tuttavallisiksi. Pesien hävittäminen on hankalaa, jos ne ovat tuolla talon kattorakenteissa. 


Tässä olisi vielä vajaa kuukausi kesälomaan, ja tuntuu, että miten silloin voi jo olla juhannusviikko, kun nythän vasta on kevät. Kevät on ollut viileä ja jotenkin on tuntunut, että se alkoi ihan hetki sitten eli nyt toukokuun loppupuolla, kun tuli lämmintä ja pitkään pienellä hiirenkorvalla ollut viherrys pääsi vasta kunnolla vauhtiin. Loppuviikoksi on ennustettu oikein kunnon vesisadetta, mutta ehkä sekin tekee hyvää luonnolle. 



Aloitin tuossa reilu viikko sitten kaksi neuletta; merinovillaisen myssyn ja villasukat.

Myssy on jo valmis, mutta valmiina siitä en ole kuvia ottanut. Tuossa yllä on vaan keskeneräisenä otettu kuva. 

Malli on sama kuin aiemminkin ja siitä löyty enemmän juttua 'täältä'

Villasukat on aloitettu kärjestä ja nämä ovat ensimmäiset, joita sillä tyylillä neulon. Vähän oudolta tuntui noin päin alkaa tekemään, mutta äkkiä sen jujun hoksasi. 

Sukkaneule jäi nyt kuitenkin jostain syystä jumittamaan. Ei sillä, ettenkö tietäisi, mitä teen, mutta kun ei vaan juuri nyt huvita. 

Teen ne valmiiksi sitten jossain vaiheessa :) 



Mitäpäs sinulle kuuluu? 

Onko kevät ollut kiireistä aikaa puutarha- tai käsityörintamalla, töissä tai harrastuksissa? 


Kaunista helatorstaita ja mukavia toukokuun lopun päiviä!




14 kommenttia:

  1. Oli mukava lukea kuulumisiasi. Olin viikonloppuna yön teltassa. Yöllä oli kyllä aikas viileää, mutta hyvässä makuupussissa tarkemmin hyvin. Pihatyöt on aloitettu, mutta kasvimaahommat aloitellaan myöhemmin. Olen virkannut liinoja ja neulonut toppia. Aurinko paistaa ja elämä tarjoaa parastaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olipas mukava lukea sinunkin kuulumisiasi. Käsitötä ja pihahommia siis sielläkin. Ja ulkoilua, mikäs sen parempaa kevätpuuhaa. Enpä olekaan telttaillut todella pitkään aikaan. Mutta varmasti uni maistui raikkaassa ilmassa ja lämpimässä makuupussissa. Ihanaa kevättä sinulle!

      Poista
  2. Kiitos kuulumisista. Vaahteran kukintoihin en ole kovin kiinnittänyt huomiota; ne maastoutuvat sinne puun ja lehtien alkujen sekaan aika huomaamattomiksi. Nyt kun näin kuvan, niin kauniitahan ne ovat.
    Oletko kuullut valeampiaispesistä? Sellaisen voi helposti virkata itse harmaasta langasta ja täyttää. Pintaan tehdään keltaisella ja mustalla langalla ampiaisen muotoa matkivat pötkylät. Sitten "pesä" ripustetaan sinne, minne ei halua ampiaisten tekevän omaa pesäänsä. En tiedä toimiiko, mutta idea perustuu ampiaisen 30 metrin reviiriin. Luulevat siis toisen porukan pesäksi ja menevät kauemmaksi rakentamaan omaa pesäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Vaahteran kukinnot bongasin minäkin vasta tänä keväänä. Ovat yllättävän sieviä vaikka tosiaan maastoutuvat aika hyvin lehtien lomaan.
      Valeampiaisenpesiä virkkasin joskus muutama vuosi sitten, mutta en taiteillut niiden kylkiin kyllä lanka-ampiaisia. Ehkä toimivat, sillä sinä kesänä meillä ei paljoa ollut ampiaisia. Tänä ja viime keväänä en enää valepesiä edes muistanut. Taidanpa käyttää harmaan seiskaveikan niihin :) Olen miettinyt, mihin niiden mahdollinen teho perustuu. Joku puhuu villan hajusta, joku pesän ulkonäöstä ja sitten on tuo reviiriasia. Ehkä ne kaikki? Mutta tuo reviirikuvio kuulostaa loogisimmalta. Kiitos muistutuksesta :)

      Poista
  3. Itsekin eilisellä kävelylenkillä kiinnitin huomiota noihin kukkiviin vaahteroihin. Tuntuu kuin ne tänä vuonna olisivat erikoisen näyttäviä. Ampiaisten kanssa on täälläkin pähkäilty. Saa nähdä onko noista tekemistäni virkatuista pesistä minkäänlaista hyötyä.
    Oikein hienoa kevään aikaa sinulle kauniiden neulomustesi parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tänä vuonna vaahteroidan kukinta on ollut ehkä aiempaa näyttävämpi. Ne ovat kyllä yllättävän kauniita.
      Toivottavasti virkatuista pesistä on hyötyä. Minä virkkasin niitä pika-pikaa pari kappaletta, kun tuossa edellisessä kommentissa Puikoillanikin niistä muistutti. Mies oli kyllä sitä mieltä, että ei niistä hyötyä ole. No, kesemmällähän sen sitten näkee.

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Ihanan ja herkullisen näköisen äitienpäiväkakun tyttäresi teki. Kivan näköisiä käsitöitä olet tehnyt myös. En ole neulonut sukkia jotka neulotaan kärjestä alkaen. Mielenkiintoiselta vaikuttaa. Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kakku oli kyllä tosi hyvää. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Kiva, että olet löytänyt vaahterat. Nyt on kaunista kaikkialla.

    VastaaPoista
  6. No ihan samoja ääniä kuuluu meidänkin terassilla istuskellessa, joten voin hyvin kuvitella tilanteen:) Ja apua, meillä on kahdenlaisiakin vaahteroita; jokin purppuran värinen ja toinen, jonka ostimme viime vuonna, mutta koskaan en ole vaahterankukkia bongannut. Nyt täytyy kyllä lähteä tutkimaan asiaa:) Ja tämä kevään hetki on kyllä parasta, kun vihreä on vielä niin vaaleanvihreää ja kaikki on nupullaan ja alussa; tähän pitää oikein pysähtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista se on taajamassa noiden äänten kanssa ;)
      Käypäs kurkkaamassa, onko vaahterissa vielä kukkia :)
      Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  7. Oijoi, miten herkullisen näköinen kakku! Mukavaa kesän alkua, sateesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Kakku oli kyllä todella hyvää! Mukavaa kesän jatkoa sinullekin. Eiköhän sää tästä lämpene näiden sateiden jälkeen.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.