lauantai 18. syyskuuta 2021

Lahjaksi vastasyntyneelle

 


Kuulin jokunen viikko sitten ihanan uutisen.

Hyvä työkaverini soitti ja kertoi, että hänestä tulee mummo.

Oli ihana kuulla ilo ja onni hänen äänessään ja olin todella iloinen, 

kun hän halusi jakaa tämän asian minun kanssani, vaikka organisaatiomuutoksen vuoksi emme 

ole pariin vuoteen samoissa hommissa olleetkaan.




Koska olen taas kesän aikana tehnyt pienokaisille sopivia asusteita ja unileluja,

ajattelin, että yllätän työkaverini ja valmistan hänenkin lapsenlapselleen vauvalahjan.

Kun lahja oli valmis, tuli mieleeni, että kysynpä kumminkin, sopiiko asia hänelle ja onneksi sopi,

 joten sain toimittaa pienen lahjapussukan tulevalle mummolle eteenpäin toimitettavaksi 💗



Ensin virkkasin uninallen, jolle keksin niinkin "persoonallisen" nimen kuin Unille-nalle 😊

Nalle on edelleen paranneltu versio aiemmin kesällä virkkaamistani vastaavista, 

joista kerroin 'Pikkuisille'-postauksessa elokuussa.

Lankana on paksuhko ja pehmoinen puuvillalanka Novita Cotton Soft.



Alkuperäinen ajatukseni oli tehdä vain tuo Unille-nalle, mutta koska nälkä kasvaa syödessä ja

niin kovasti toivon, että neuleeni pääsevät välillä käyttöönkin, 

neuloin mukaan vielä n. 0-3 kk ikäisen kokoa olevan merinovillaisen norjalaismyssyn.

Lanka on Dropsin Merino Extra Fine ja neulottu 3,5 puikoilla. 

Ja, koska edelleen olen ylpeä omasta merkistäni, laitoin senkin myssyyn. 

Vähän mietin, häiritseekö se siinä vanhempia, mutta saahan sen halutessaan pois, 

koska on kiinni vain kulmista muutamalla pistolla.



Täytyy sanoa, että olipas kiva tehdä nämä, vaikka tunnen vain tulevan pikkuihmisen mummon, 

enkä ole koskaan tavannut kumpaakaan vanhemmista. 

Silti työkaverin puhelua seurannut hyvä mieli jatkui näiden tekemisen ajan ja jatkuu myös tätä kirjoittaessanikin.

Toivottavasti myssy lämmittää pikkupäätä ja uninalle auttaa turvallisessa nukahtamisessa.



Lempeää syksyn jatkoa Sinulle!


18 kommenttia:

  1. Suloiset lahjat vastasyntyneelle ja varmasti tulevat käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Tulipa suloinen setti tytölle tai pojalle.

    VastaaPoista
  3. Aivan syötävän ihania molemmat ja kauniin rauhalliset värit. Minulle on myös tulossa lähipiiriin vauvoja, tai oikeastaan ensimmäinen pikkupoika syntyi juuri eilen ja kaksi muuta tulevat marras-/joulukuussa. Sukkia olen tulokkaille tehnyt ja peiton. Nyt arvon vielä perinteisen kypärä-siksak-myssyn ja norjalaismyssyn välillä. Katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Paljon onnea 🤍 Aivan ihanaa, kun pieni ihminen on saapunut maailmaan ja kaksi muuta pientä on tuloillaan 🤍 Ihana syksy/talvi tulossa teille 🤍 Nuo molemmat myssymallit ovat ihania ja molemmille on mielestäni paikkansa, eli teetpä kumman tahansa, ovat oikein hyviä. Kaunista syksyn jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Ihana ajatus ja ihana setti. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Tätä oli kyllä mukava tehdä ja lopputulos oli itsellekin mieleinen :)

      Poista
  5. Ihanat vauva-lahjat❣ saaja on varmasti iloinen!

    VastaaPoista
  6. Suloiset lahjat pikkuiselle. Ihan varmasti vastaanottaja iloitsee yhtä paljon, kuin vauvan mummo.
    Ryhdyin kutomaan pikkuisia sukkia ystävän tyttären ensimmäiselle lapselle. Vauvojen asusteet valmistuvat nopeasti ja niitä on tosi mukava tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Toivotaan näin :)
      Ihanaa, kun olet päässyt vauvaneuleiden pariin; niitä on aina yhtä kiva tehdä 🤍

      Poista
  7. Oi,kerrassaan mitä suloista olet kutonut🥰
    Herttaisen hempeää❤
    Kyllä saaja saa nyt ihanaiset unoset ja tupsu pipo lämmittää pikkuista päätä🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Näitä oli kyllä mukava tehdä 🤍

      Poista
  8. Onpa aivan mielettömän hieno tuo unilelu, Nallukka, niinkuin meidän nuorimmainen omaansa kutsuu:) Ja tuo sun Willasta-merkki on kyllä todella tyylikäs, oikein piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Omaan merkkiini olen kyllä tyytyväinen edelleen :) Ja noita uninalleja on kiva väkertää. Joka kerta tulee vähän erilainen.

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.