sunnuntai 9. elokuuta 2020

Muutama panta




Vaikka pipo on pääasia,
on panta vähintään yhtä tärkeä päätä lämmittävä asuste.
Ainakin minulle 😊
Ja, koska viileät ilmat tulevat vääjäämättä,
talveen valmistautuminen on hyvä aloittaa neulomalla panta. 


Olen neulonut pantoja matkan varrella useita erilaisia, 
mutta ehkä eniten tykkään näistä parilla eri tavalla toteutetuista merinovillaisista kierrepannoista,
joita tälläkin kertaa tässä laitan teille näytille.



Violetinsinisestä Dropsin merinovillasta syntyi yksi oikein, yksi nurin -joustinneuleella
kierrepanta. Pannassa on 32 silmukkaa ja ennen ja jälkeen kierteen on neulottu 52 kierrosta.
Arvioisin, että panta vastaa noin naisten M-kokoa.



Tykkään tästä oikeasta ns. palmikkokierteestä kovasti,
vaikka sen siististi neulominen leveässä pannassa onkin aika työlästä.
Sujuu kuitenkin, kunhan jaksaa pitää langan tiukalla ja työn muutaman kierroksen verran käsissään,
jotta kierre asettuu ja usko ei neulojalta lopu 😉




Kaikkein helppotekoisin on mielestäni tämä harmahtavan ruskeasta merinovillasta neulottu panta,
jossa kierre on toteutettu neulomalla keskelle eteen kaksi samanpituista suikaletta ja vaihtamalla niiden paikkaa. 
Pidän tätäkin kivana vaihtoehtona ja tällainen on itselläkin kylmillä ilmoilla jatkuvassa käytössä.
Näitä olen muutamia tehnyt aiemminkin.



Tämä kierrepanta on aavistuksen isompi kuin violetti.
Arvioisin tämän olevan noin naisten L-kokoa ja tämä istuu omaan päähäni paremmin.
Silmukoita on 30.


Tähän pantaan ompelin talvella Etsyn kautta kreikkalaiselta valmistajalta tilaamani neulemerkin.
Kerroin näistä omista merkeistä aiemmin ja 'tässä' on linkki siihen tekstiin.
En ole niin tyytyväinen tähän merkkiversioon, mutta ajattelin, että pitäähän nämäkin käyttää.


Pikkuisen enemmän tykkään näistä englantilaisista merkeistä,
vaikka edelleen "sen oikean" merkkimallin etsintä / suunnittelu on käynnissä tuolla 
oman pääkopan syövereissä. 
Jos jostain löytäisin jonkun kivan kankaisia merkkejä tekevän firman,
tilaisin ehkä mieluiten sellaisia.




Kuvissa vilahtavan valkoisen ja vaaleanpunaisen pannan olen neulonut aiemmin ja ne löytyvät tekstistä 'Pantoja pakkasta vastaan' . 
Ovat vielä käyttämättä, sillä olen käyttänyt enemmän aiemmin neulottuja tummia pantoja.
Muut aiemmat panta-aiheiset tekstini löytyvät näiden linkkien takaa:
,'Kaulan ja otsan lämmikettä' ja 'Panta ja pakkasta",
jos siis haluat käydä kurkkaamassa 😉


Kesäloma on nyt muisto vain ja kesä meni ns. paikallaan pyöriessä.
Mitään konkreettista en oikein saanut aikaiseksi ja vähän on ollut sellainen vetämätön olo.
Kevät oli töissä todella rankka ja muutenkin kaikkia muutoksia on tulossa, 
mikä tarkoittaa, että pää on pidettävä pinnalla ja kasassa, jotta jaksaa.
Kotona on sentään tullut tehtyä pientä kalusteiden uudistusta, joka tietenkin aina piristää 
ja lisää viihtyisyyttä. 
Lankavarastonikin (tai osa siitä) sai uuden sijoituspaikan ja ainakin hetkeksi makuuhuoneesta katosivat lankapussit 😊
Käsitöiden suhteen kesäkäsityöksi aikomani virkattu pieni peitto jäi aloittamatta.
Ehkä siitä tulee syysiltojen piristys.
Sen sijaan olen kesän aikana neulonut isompia ja pienempiä 
sukkia, myssyjä ja lapasia sekä tietysti nämä pannat - hyvin rauhalliseen tahtiin kaikki.
Välillä on useita päiviä, että korkeintaan vilkaisen puikkojen suuntaan, 
mutta välillä taas saan aikaiseksi sitten taas vähän enemmän. 
Kaikkia näitä tämän kesän tekeleitäni yhdistää yksinkertaisuus ja helppous;
ei liikaa miettimistä, ei liian isoja töitä.
Aina ei vaan voi olla niin viimeisen päälle.




Vielä on kesää jäljellä, 
joten nautitaan kauniista elokuisista päivistä!

11 kommenttia:

  1. Palmikkokierre tekee pannasta erityisen huolitellun näköiseen.
    Kiitos aiemmin julkaisemastasi pantaohjeesta. Tein sillä jo pari pantaa ja suunnitelmissa on pari lisää. Pitkien hiusten kanssa panta on mukava vaihtoehto pipolle, varsinkin autolla ajaessa.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että olet käyttänyt ohjetta 🤍 Panta on kyllä hyvä vaihtoehto 🤍

      Poista
  2. Ihania pantoja 😍

    VastaaPoista
  3. Kivoja pantoja! Mä oon jo tovin miettiny et pitäis opetella käyttämään pantoja, pitäis vaan ensin löytää itelle sopiva malli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Pipo tai panta tai huivi, pääasia, että ei palella :)
      Vinkkinä, että neulopas muutama erilainen ja erilevyinen ja kokeile, mikä tuntuu parhaimmalta 🤍

      Poista
  4. Kivan näköisiä pantoja, laadukas lanka pääsee oikeuksiinsa kauniissa neulekäsialassasi! Suloiset kukat olet liittänyt kirjoitukseesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kauniista sanoistasi 🤍 Mukavaa viikonloppua 🤍

      Poista
  5. Ihania pantoja!ja mitkä upeat värit!!
    Kuvat puhuttelevat ja luokseen kutsuvat!
    Mukavaa elokuuta!,Sinulle Satu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Mukava kuulla, että pidät niistä 🤍 Mukavaa elokuista viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Kauniita pantoja ja ihanan värisiä :) pitäisi kokeilla tehdä myös itse muutama panta omaan käyttöön !

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.